Tervetuloa mukaan!

Kansallispuistot ja muut retkikohteet tarjoavat upeita vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksia ympäri Suomen. Tapahtumissa, talkoissa tai vaikkapa asiantuntijavapaaehtoisena pääset tekemään konkreettisia tekoja suojelualueiden, uhanalaisten lajien ja kulttuuriperinnön hyväksi sekä omaksi iloksesi. Tapahtumien ja talkoiden järjestämisessä korvaamaton apu ovat myös erilaiset järjestöt, ystäväyhdistykset ja yritykset. Yhä useampi yhteisö on mukana suomalaisen luonnon suojelussa oman kummikohteen kauttaTule sinäkin mukaan vapaaehtoiseksi tai kumppaniksi - suomalainen luonto tarvitsee ja kiittää vapaaehtoisia! 

Lisätietoja saat tämän sivun tapahtumakalenterista tai osoitteesta vapaaehtoistoiminta(at)metsa.fi. Voit myös ilmoittautua Metsähallituksen luontopalvelujen vapaaehtoisrekisteriin, jolle viestitään talkoomahdollisuuksista sulan maan kaudella muutaman kuukauden välein.

Kuva: Tapani Mikkola

Uutisia vapaaehtoistoiminnassa

« Takaisin

Suomen Rangerit saapuvat talkoilemaan keskelle Oulujärveä

27.7.2018

Oulujärvellä sijaitseva Ärjänsaari on täyttynyt viime viikkoina auringonpalvojista ja rennonletkeästä rantaelämästä. Tilanne muuttuu ensi viikolla, kun Ärjänsaareen marssii parisenkymmentä työtä pelkäämätöntä talkoolaista, joita yhdistää yksi asia: rakkaus luontoon ja retkeilyyn. Suomen Rangerit ovat valinneet tämän vuoden talkookohteekseen Ärjänsaaren.

Suomen Rangerit on yhdistys, joka tekee tunnetuksi rangereiden eli kansallispuistojen ja luonnonsuojelualueiden hoitajien työtä. Rangerit muun muassa rakentavat ja ylläpitävät retkeilyrakenteita kuten pitkospuita ja tulipaikkoja, opastavat asiakkaita luontokeskuksissa, ennallistavat luontokohteita ja kartoittavat eliölajistoa.

"Yhdistystoimintamme suosituin muoto ovat talkooleirit, joita järjestämme ympäri Suomea vähintään kerran vuodessa", kertoo Suomen Rangereiden tiedotusvastaava Elina Kolppanen.

Tänä vuonna rangerit suuntaavat talkooleirille Ärjänsaareen. Leirin aikana vapaaehtoiset rakentavat saaressa lammaslaidunaitaa ja lammassuojaa, tekevät maisemanhoitotöitä, kunnostavat retkeilyreittejä ja siivoavat saaren rakennuksia.

Ärjänsaari valikoitui tämän vuoden leirikohteeksi, koska siellä on paljon tehtävää isollekin talkooväelle. "Uusi ja näin erikoislaatuinen luontokohde työympäristönä on todella kiehtova", toteaa Kolppanen.

Talkooleiri järjestetään Suomessa nyt jo seitsemättä kertaa osana Maailman Rangeripäivää (World Ranger Day 31.7.). Päivän tarkoituksena on lisätä luonnonsuojelun parissa tehtävän työn tunnettuutta.  Aiempina vuosina Suomen Rangerit ovat talkoilleet muun muassa Pyhä-Luoston, Sipoonkorven, Oulangan ja Saaristomeren kansallispuistoissa. Rangeriyhdistys järjestää leirit yhdessä Metsähallituksen Luontopalvelujen kanssa.

Suurin osa Suomen Rangereiden jäsenistä on Metsähallituksen työntekijöitä. Mukana on itsekin aktiivisesti retkeilypalveluita käyttäviä luonnonsuojelun ammattilaisia, eläköityneitä rangereita ja vapaaehtoistyöstä innostuneita suomalaisen luonnon ystäviä.
 
Suomen Rangerileiri Ärjänsaaressa järjestetään 30.7.-3.8.2018.

Lisätietoja


Tapahtumia vapaaehtoistoiminnassa

Video

WWF:n vapaaehtoiset kunnostavat monia luontokohteita yhdessä Metsähallituksen kanssa LIFE-hankkeissa (www.youtube.com).