Uutisarkisto

« Takaisin

Virkistymään upeaan Vallisaareen – tänä kesänä paljon uutta tekemistä ja herkuteltavaa

26.4.2018

Muutama kesä sitten yleisölle avatun Vallisaaren palvelutarjonta laajenee. Luonnoltaan kaunis ja historialtaan arvokas saari on entistäkin houkuttelevampi retkikohde uusien aktiviteettien ja ravintolapalvelujen myötä. Vallisaaren säännöllinen laivaliikenne alkaa vappupäivänä Helsingin Kauppatorilta.

Vallisaari näyttötasanne Jukka-Pekka Ronkainen/Metsähallitus.

Saarelle on tulossa paljon uutta tekemistä ja kisailua niin työporukoille kuin vaikkapa polttariseurueille. Ohjelmaa löytyy kajakkiretkistä hathajoogaan, kun Meriseikkailukeskus aloittaa saarella. Valikoimaan kuuluvat esimerkiksi hauskat tiimikilpailut, joissa voi kisailla eri lajeissa kuten jousiammunnassa, älypeleissä ja lakanoiden avulla pelattavassa lentopallossa. Pakopelien ja tehtäväratojen hengessä saarella voi myös kokeilla varta vasten Vallisaareen rakennettuja Running Rabbitin ja Honkalintujen seikkailupelejä, joissa vaaditaan joukkueilta yhteistyötä, älyä ja toimintaa. Päivän päätteeksi on mahdollista jäädä saarelle yöksi Honkalinnun puihin ripustettaviin tentsile-telttoihin. Muualla yöpyminen on saaren erityisluonteen vuoksi kiellettyä.

Jäätelökahvila Paja tarjoaa tänä kesänä ryhmille mahdollisuuden varata noin 40 paikkaisen entisen räjähdelaboratorion tilan käyttöönsä täytettyjen lettujen tai vaikkapa uuniperunoiden nauttimista varten. Paistettuja lettuja on mahdollista tilata pian myös muualle saareen, sillä Lentävä lettukioski eli lettuja paistava auto kulkee saaressa. Tunnelmallisia satamavajoja on myös uusittu, joten suurienkin juhlien ja tapahtumien järjestäminen on mahdollista.

Saarta hoitava Metsähallitus kehittää alueen palveluvarustusta rakentamalla uusia portaita kulumiselle herkkiin paikkoihin ja lisäämällä puuvessojen määrää. Päivittäisten ylläpito- ja luonnonhoitotöiden lisäksi tehdään rakenteiden peruskunnostusta muun muassa suositun Aleksanterinpatterin alueella. Linnoitusniittyjen kunnostusta ja kurtturuusun torjuntaa tehdään talkooyhteistyönä WWF:n kanssa.

Viime vuoden tapaan saaren Satamakahvila ja Epic Foodsin ruokakontit palvelevat Torpedolahdella janoisia ja nälkäisiä retkeilijöitä. Ehrensvärd-seura ja Aarresaaret järjestävät opastettuja kävelykierroksia ja yleisöopastuksia. Bliss Adventure tarjoaa opastuksia paksurenkaisen maastopyörän eli fat biken kyydissä, myös saaren suljettuun eteläkärkeen. Vallisaareen ja sen palveluihin pääsee helposti tutustumaan Aava Linesin ja JT-Linesin vesibussien aloittaessa liikennöinnin toukokuussa. Tarkemmat vesibussien aikataulut, lisätietoja palveluista ja ainutlaatuiseen saareen tutustumisesta Vallisaaren nettisivuilla.
 
Lisätietoja: