Uutisarkisto

« Takaisin

Urho Kekkosen kansallispuisto laajenee – uusi rajaus voimaan 3.12.

9.11.2018

Ympäristöministeriön tiedote

Tasavallan presidentti on tänään vahvistanut lain Urho Kekkosen kansallispuiston rajauksen muuttamisesta. Joulukuun 3. päivänä voimaan tulevan lain mukaan kansallispuistoon liitetään lähes kaksisataa hehtaaria suojeluun hankittuja arvokkaita luontoalueita ja erotetaan alle kymmenen hehtaarin alue Tankavaaran luontokeskuksen ympäristöstä. Rajausmuutos mahdollistaa luontokeskuksen aiempaa monipuolisemman käytön ja kehittämisen.

Varis lentään Urho Kekkosen kansallispuistossa Kiilopäältä itään. Kuva: Pasi Nivasalo / Metsähallitus

Kansallispuiston eteläreunalta rajataan puiston ulkopuolelle 9,3 hehtaarin laajuinen, E75-tiehen rajoittuva Tankavaaran luontokeskuksen alue. Samalla kansallispuistoon liitetään puiston koillisreunalla Suomujoen varressa sijaitseva 198 hehtaarin alue.

Rajausmuutos mahdollistaa Tankavaaran luontokeskuksen ja sen kiinteistöjen aiempaa monipuolisemman käytön ja kehittämisen. Noin 30 kilometrin päässä Saariselältä sijaitsevaan Tankavaaran luontokeskukseen tehtiin viime vuonna noin 8 800 käyntiä, mikä on alle 3 % kansallispuiston käyntimääristä.  Luontokeskuksen näyttely on myös osittain vanhentunut. Luontokeskuksen alue jää edelleen valtion omistukseen ja osaksi Natura 2000 -verkostoa. Metsähallitus huolehtii jatkossakin alueen luonnon- ja sotahistoriallisista arvoista.

Urho Kekkosen kansallispuistoon liitettävä ns. Suomun Villen alue rajautuu kansallispuistoon ja kuuluu sen kanssa samaan Natura-alueeseen. Maat on hankittu valtiolle jo kauan sitten luonnonsuojelutarkoituksiin ja ovat jo Metsähallituksen Luontopalvelujen hallinnassa. Suomun Villen tila on maisemallisesti ja kulttuuriperinnöltään arvokas sekä luontotyypeiltään monipuolinen harjualue Suomujoen varressa ja täydentää merkittävällä tavalla kansallispuiston luonnonarvoja.

Urho Kekkosen kansallispuisto oli viime vuonna käyntimäärältään Suomen toiseksi suosituin kansallispuisto (334 700 käyntiä vuonna 2017). Valtaosa kansallispuiston kävijävirroista kulkee Saariselän kautta.

Nyt hyväksyttyyn lakiin ei esitetty muutoksia eduskuntakäsittelyn aikana.

Lisätietoja: