Uutisarkisto

« Takaisin

Syöte haluaa tehdä pienestä suurta

9.11.2017

Syötteen kansallispuiston tavoitteena on olla Oulun alueen suosituin luontomatkailukohde. Kansallispuistossa rakennetaan uusia retkeilyreittejä, myös näkyvyyteen on satsattu.

Metsähallitus on julkaissut uuden Syötteen luontomatkailusuunnitelman. Suunnitelmaa on hiottu tiiviissä yhteistyössä matkailualueen toimijoiden kanssa. Syötteen alueen tavoitteet asetetaan korkealle:

-Lähdemme siitä, että vuonna 2025 Syötteen kansallispuisto on Oulun alueen asukkaiden tärkein luontomatkailukohde. Toinen tavoite on, että Syöte kuuluu maastopyöräilymahdollisuuksien osalta Suomen parhaimmistoon. Ylipäätään haluamme Syötteellä tarjota luonnonrauhaa, mutta toisaalta monipuolisinta liikkumista erämaassa, kertoo erikoissuunnittelija Heidi Lumijärvi Metsähallituksen luontopalveluista.

Monet Pohjois-Suomen matkakohteet ovat profiloituneet ensisijaisesti hiihtokeskustensa kautta. Luontomatkailusuunnitelmassa lähdetään siitä, että kansallispuisto on Syötteen syömähammas.

Ahmavaaran näkötornista talvimaisema. Kuva: Saara Airaksinen-Kansallispuisto on keskeinen tekijä koko alueen kansallisen ja kansainvälisen vetovoiman rakentamisessa. Syöte erottuu kilpailijoistaan, kuten esimerkiksi supersuositusta Oulangan kansallispuistosta, rauhallisuudella. Täällä on vielä tilaa hengittää ja kuunnella hiljaisuutta, kuvailee brändityöpajoja vetänyt Taina Torvela Ajatus Oy:stä.

Vaikka tavoitteena on tietysti lisätä Syötteen vetovoimaa ja kaunistella kävijämääriä, alueen toimijat uskovat sopivan kokoisuuteen.

-Esimerkiksi meidän koiravaljakkofirmassamme haluamme pitää kiinni sellaisesta koiramäärästä, että pystymme hoitamaan eläimet hyvin. Myös asiakkaiden kohtaamisessa on oltava tarkkana. Ryhmäkoot ovat sellaiset, että voit oikeasti kohdata ihmiset. Sopiva koko takaa laadun, kommentoi yrittäjä Jonna Määttä.

Kansallispuiston puitteita kohennetaan ensi vuonna

Syötteen kansallispuistossa satsataan tulevina vuosina reittikunnostuksiin. Reitistöjä selkeytetään: kunnostukset kohdistetaan suosituimpiin lähireitteihin, ja muutamia vähällä käytöllä olevia reittiosuuksia poistetaan käytöstä.

- Kellarilammen esteetön reitti kunnostetaan, samoin Romevaaran reitti, joka myös linjataan pidemmäksi ympyräreitiksi. Teerivaaraan rakennetaan uusi päiväreitti. Tämän lisäksi rakennetaan kansallispuiston halkova Torpparin taival, joka tulee olemaan muutaman päivän vaellusreitti, kertoo vt. puistonjohtaja Jouni Kosonen.

Myös luontokeskuksen tulevaisuutta mietitään. Metsähallitus ja paikalliset toimijat käynnistävät pohdinnat jo alkuvuodesta. Pöydällä on asioita toimintakonseptin uudistamisesta pienimuotoisempiin viilauksiin.

Kansallispuisto valtaa paikallisten yritysten neliöitä

Kansallispuiston näkyvyyteen on myös satsattu. Syöte on mukana AOR-hankkeessa (Attractive Oulu Region), jossa kehitetään Oulun seudun luontokohteita ja niiden viestintää. Syöte on saanut uutta markkinointikuvastoa, muun muassa valokuvia ja esitteitä.

Jorma Pietiläinen tutkii maailmaa VR-lasien takana Kuva: Sini Salmirinne/MetsähallitusHankkeen myötä kansallispuistoa ollaan tuomassa myös paikallisiin yrityksiin. Esimerkiksi Syötekylän kaupalle, Tunturi Markettiin, Pikku Syötteelle ja Hotelli Iso-Syötteelle on tulossa kansallispuistoa markkinoivia kuvaseinämiä. Ensi vuoden puolella Syötteelle saadaan muutamiin kohteisiin myös VR-laseja (virtual reality), joilla uteliaat voivat kurkistaa 360-kuvissa esimerkiksi Rytivaaran pihapiiriin.

Pudasjärven kehittämisjohtaja Jorma Pietiläinen pääsi keskiviikkona testaamaan VR-laseja. Kehittämisjohtaja pyörähtelee hämmentyneen oloisena Syötteen luontokeskuksen kokoussalissa.

-En osaa tuijottaa, Pietiläinen parahtaa yrittäessään löytää oikeaa tekniikkaa VR-näkymän muuttamiseen. Keskittämällä katse hetkeksi yhteen kohtaan lasien käyttäjä pystyy vaihtamaan näkymää ja siirtymään toiseen kohteeseen.

Pian Pietiläinenkin keksii jutun juonen ja pyörii ihastuneena ympäriinsä lasien avaamaa maailmaa tarkastellen.

Lisätietoja: