Esihistoriaa

Utsjoen lähiseudut ovat olleet asuttuja viimeisen jääkauden loppuvaiheesta lähtien. Vetsijärveltä, kirkonkylältä noin30 km kaakkoon, löydetyt asuinpaikat on ajoitettu noin 9500 vuoden päähän. Nämäovat vanhimmat esihistorialliset asuinpaikat Pohjois-Lapissa.

Asukkaat saapuivat Vetsijärvelle pohjoisesta, Jäämeren rannikolta. Ruijan alueelle oli alkanut muuttaa ihmisiä Norjan rannikkoa pitkin heti mannerjäätikön sulamisen jälkeen. He olivat keräilijöitä ja metsästäjiä, joiden ravinnon takasivat peura, lohi, hylkeet ja marjat. Esineistön ja luulöytöjen perusteella Vetsijärvellä asuneet ovat pyytäneet ainakin peuraa, ja todennäköisesti myös hyödyntäneet kalaisaa järveä. Esinelöydöistä on voitu päätellä, että paikalla ei ole asuttu kovin pitkää aikaa.

Metsästäjistä poronhoitajiksi

Peuroja pyydettiin peurakuopilla, joita löytää maastosta edelleen. Kuopat kaivettiin peurojen vakiintuneiden kulkureittien varrelle. Lukuisten peurakuoppien kaivaminen ja kunnostaminen sekä nautinta-alueiden oikeudenmukainen jakautuminen edellyttivät järjestäytynyttä yhteistoimintaa ja olivat osaltaan edistämässä lapinkylien (siida) muodostumista. Kaksi lapinkylää, Deanu siida (Juovssasiida) ja Ohcejohka, kattoivat käytännössä koko nykyisen Utsjoen kunnan alueen, mutta ne ulottuivat myös kauas Tenon toiselle puolelle.

Ajan myötä peura opittiin kesyttämään poroksi. Poroja käytettiin ensin vain veto- ja kantojuhtina sekä houkutuseläiminä peuranpyynnissä. Asumukset olivat edelleen kevytrakenteisia ja asuinpaikkaa vaihdettiin sen mukaan, oliko päätoimena kalastus, peurojen pyynti tai jokin muu.

Elinkeinojen kehittyminen, etenkin peuranpyynnin hidas vaihtuminen suurporonhoidoksi 1600-luvulle saavuttaessa muutti myös lapinkylien luonnetta jopa niin, että voidaan puhua yhteiskunnallisesta murroksesta.

Porosaamelaiseen kulttuuriin kuului oleellisena osana jutaaminen kesä- ja talvilaidunten välillä. Suomen ja Norjan rajalinjaksi sovittu Tenojoki oli paikallisille ihmisille vain veteen piirretty viiva, kun porotokat vietiin kesäksi laiduntamaan Jäämeren rannoille. Valtioiden välisen rajan merkitys konkretisoitui ihmisille vasta vuonna 1852, jolloin raja Norjaan suljettiin rajasulkusopimuksella. Tämä esti perinteisten paimennusreittien käyttämisen, minkä seurauksena Utsjoelta muutettiin Sodankylään, jossa laidunmaita riitti ja paikallinen saamelaisväestö oli jo sulautunut suomalaiseen kantaväestöön.

Tienvarsinäkymä Tenolle. Kuva: Martti Rikkonen

Kohti nykypäivää

Tenon molemmat puolet ovat olleet asutettuja pitkään, ja kanssakäyminen on aina ollut vilkasta ja merkittävää. Saatiinpa Utsjoella sähköt vielä muutama vuosikymmen sitten Norjan kautta, mutta nykyisin jokainen vakituisesti asuttu talo Utsjoella on kytketty valtakunnalliseen sähköverkkoon.

Maantie Utsjoelle valmistui vasta vuonna 1959. Maantieyhteyden rakentaminen oli aloitettu jo 1920-luvulla, mutta tuolloin saatiin valmiiksi vain lyhyt pisto Kaamasesta Syysjärvelle. Suomen kauneimpana tieosuutena pidetty Tenon vartta kulkeva maantie Utsjoen ja Karigasniemen välillä valmistui 1983.