Ihminen on asunut Kemijoen varressa jääkauden päättymisestä lähtien. Koilliskairan alueella ihmisen historiaa voidaan seurata yli 3 000 vuoden taakse. Koilliskairalla tarkoitetaan sitä metsäerämaata, josta osa suojeltiin Urho Kekkosen kansallispuistona.

Kadonneet metsäsaamelaiset

Kansallispuistossa voit yhä nähdä vanhojen hangasaitojen ja peurakuoppien jäänteitä. Ne kertovat alueella eläneistä muinaisista metsäsaamelaisista ja heidän tärkeimmästä riistaeläimestään, metsäpeurasta. Metsäsaamelaiset olivat metsästäjiä ja kalastajia, jotka hajaantuivat kesäisin pyyntimailleen ja kokoontuivat talviksi talvikyliin. Puiston alueella on ollut neljä lapinkylää, joista yhden nimi – Sompio – esiintyy yhä paikannimistössä.

Metsäsaamelaiskulttuuri alkoi hiipua 1500-luvulla Ruotsi-Suomen voimakkaan uudisasutuspolitiikan sekä kirkon käännytystyön seurauksena. Shamanistinen uskonto hävisi, metsäsaamen kieli unohtui ja kansa sulautui hiljalleen etelästä saapuviin uudisasukkaisiin.


Suomujoen kolttakenttä. Kuva: Liisa Virta, Metsähallitus

Suomalaiset ja saamelaiset uudisasukkaat

Suomalaisia uudisasukkaita alkoi muuttaa nykyisen Urho Kekkosen kansallispuiston alueelle 1500-luvulla. He harjoittivat elinkeinoinaan maanviljelyä ja karjankasvatusta. Nykyisen kansallispuiston alueella ei viljelty maata, mutta sen erämaat tarjosivat uudisasukkaille riistaa, kalaa, helmiä ja turkiksia. Metsäpeura kuoli sukupuuttoon 1800-luvulla, sillä metsästys oli tuliaseiden myötä muuttunut liiankin tehokkaaksi.

Alueella nykyään elävien saamelaisten esi-isät muuttivat Koilliskairaan 1800-luvun lopulla Pohjois-Norjasta. He toivat mukanaan porotokkansa ja suurporonhoidon.

Vinkki: Käy tutustumassa historiallisesti arvokkaaseen Suomujoen kolttakenttään, joka oli 1940-luvulla kolttasaamelaisten asuinalue. Lue lisää suojellusta ja entisöidystä kolttakentästä.

Vanha kota Pikku-Luirojärvellä. Kuva: Pirjo Rautiainen, Metsähallitus

Tarinoiden lähde

Kansallispuistosta ja Koilliskairan alueelta on lähtöisin moni legenda, ja väitetäänpä puiston tuvilla jopa kummittelevan. Saamelaisen, 1800-luvulla eläneen suurporonomistaja Vanhan-Ponkun kerrotaan ajelevan talviyössä näkymättömällä porollaan.

Sompiossa eli 1900-luvun alkupuolella poromies Aleksi Hihnavaara, jota kutsuttiin Moskuksi ja josta on monien seikkailujensa ansiosta muodostunut paikallinen legenda. Vuosina 1915–1946 Luttojoen varrella puolestaan eli Raja-Joosepiksi kutsuttu erakko, jonka mukaan nykyinen raja-asema on nimetty. (Lue lisää Raja-Joosepin kentästä.) Monelle 1950-luvun retkeilijälle tuli tutuksi Lankojärvellä turvekammissa asustanut erakko Meänteinen.

Meänteinen laavulla. Kuva: Eero Melto

Suomi, saame ja luonto näkyvät nimistössä

Suurin osa Urho Kekkosen kansallispuiston paikannimistä on vanhaa suomalaista alkuperää, mutta jotkin nimet periytyvät saamen kielestä. Nimistössä on runsaasti viittauksia eränkäyntiin ja poronhoitoon.

Puiston keskistä tunturialuetta kutsutaan saameksi nimellä Suoločielgi, joka merkitsee kirjaimellisesti Saariselkää. Kotia tarkoittava sana ruoktu esiintyy monissa yhdyssanoissa. Nimistössä esiintyvät myös esimerkiksi saamen sanat muorra (puu), dádjut eli taajoa (leikkiä) ja nuorti (itä).

Ajan kuluessa paikannimistö on muuttunut ja jotkin nimet ovat vääntyneet tunnistamattomiksi. Siksi vanhoissa kartoissa saattaa tavata nykyisestä tyystin poikkeavia nimiä, ja jopa Koilliskairan ja Saariselkä–Kiilopään karttojen nimistöt eroavat paikoin toisistaan. Vanhoja lappilaisia sanoja ja paikannimiä käytetään muun muassa Samuli Paulaharjun teoksissa.

Eräretkeilyn kestosuosikki

Retkeilijät ovat suosineet Koilliskairaa 1950-luvulta asti, vaikka kävijöiden määrä oli tuolloin vielä pieni. Ensimmäisiin eräretkeilijöihin kuului Kullervo Kemppinen, joka kirjoitti alueesta kaksi kirjaa: Poropolku kutsuu ja Lumikuru. Kirjat tekivät aluetta tunnetuksi. Kansallispuiston perustamisen jälkeen suosio retkeilijöiden keskuudessa kasvoi entisestään, ja nykyään puisto kuuluu Suomen suosituimpiin eräretkeilyalueisiin. Vuodessa alueella vierailee lähes 300 000 retkeilijää.

Urho Kekkosen kansallispuisto

  • Perustettu 1983
  • Pinta-ala 2550 km²

Urho Kekkosen kansallispuiston tunnus - maakotka

Urho Kekkosen kansallispuiston tunnus on maakotka tuntureiden yllä