Hankoniemen eteläranta on uloimman Salpausselän reuna-aluetta. Sieltä löytyvät kaikki Salpausselän reunamoreenille ominaiset merelliset luontotyypit: hiekka- ja dyynirannat, merenalaiset niityt ja lintulahdet. Omaleimaisina ja arvokkaina luontokohteina Täktomin merenlahdet on liitetty Natura 2000 -ohjelmaan. Arvokkaina lintuvesinä lahdet kuuluvat myös lintuvesien suojeluohjelmaan.

Lehmiä maisemanhoitotyössä Täktomilla. Kuva: Antti Below

Maan kohoaminen aiheuttaa Hankoniemellä mielenkiintoisen ja Suomen rannikolle ominaisen ilmiön: merestä vähitellen irti kuroutuvat lahdet eli fladat. Täktomin merenlahdet Västerfjärden, Österfjärden ja Täktbukten ovat eri kehitysvaiheissa olevia fladoja.

Saaristomaisemiin ilman venettä

Merelle työntyvä Hankoniemi tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua eri saaristovyöhykkeisiin mantereelta käsin. Sisimpänä on mannervyöhyke, jossa kapeat ja vähäsuolaiset sisälahdet ja salmet erottavat sisämaaluonteisia saaria mantereesta. Ruovikot ovat laajoja. Seuraavaksi vastaan tulee sisäsaaristo, jossa niemet ja saaret rajaavat monin paikoin matalia, maatuvia lahtia eli fladoja. Monet mannervyöhykkeen lahdet ja saaristovyöhykkeen fladat ovat Täktomin merenlahtien tapaan arvokkaita lintuvesiä. Ulkosaaristovyöhykkeelle tultaessa saaret ovat ryhmittäin ja niiden välissä on suuriakin merenselkiä. Uloimpana ulappaa vastassa on merivyöhyke. Siellä saaret ovat puuttomia luotoja, joiden kalliorantoja meri jatkuvasti huuhtelee. Hankoniemen kohdalla manner työntyy lähes merivyöhykkeeseen saakka.

Suolamaalaikkuja ja rantaniittyä. Kuva: Kimmo Kolehmainen

Avoimet rantaniityt elinympäristönä

Täktomin merenrantaniityt ovat arvokas perinneympäristö jolla elää monia uhanalaisia lajeja. Esimerkiksi äärimmäisen uhanalaiset kyrmymerimyyriäinen ja naudanlantiainen tarvitsevat asuinpaikoikseen avoimia suolakankaita ja karjan lantakasoja. Alun perin rantaniityt ovat syntyneet laidunnuksen, maankohoamisen, suolaisen veden ja jään kulutuksen vaikutuksesta. Täktbuktenin suuren rantaniityn laidunnus loppui kuitenkin jo 1940 - 50 -lukujen taitteessa. Viimeksi on laidunnettu Västerfjärdenin luoteisosan niittyä 1980-luvun alussa. Ilman hoitoa rantaniityt kasvavat umpeen puiden, pensaiden ja ruovikon vallatessa alaa heinäniityiltä. Alueella aikaisemmin pesinyt äärimmäisen uhanalainen etelänsuosirri on hävinnyt alueelta umpeenkasvun myötä.

Laiduntamisen muovaamien merenrantaniittyjen palauttamiseksi ja säilyttämiseksi on saatu Euroopan unionin Life-rahaston tukea. Karja tuotiin takaisin niityille kesällä 2003. Laidunnuksen lisäksi umpeutumista ehkäistään niittämällä. Hoidon piirissä on kaikkiaan noin 20 hehtaaria 150 hehtaarin alueesta. Hoitotoimien myötä toivotaan myös etelänsuosirrin palaavan Täktomin merenlahdille