Laitesukellus

Laitesukellus on mielenkiintoinen laji, joka tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia esimerkiksi vedenalaisen luonnon tarkkailuun, valokuvaukseen tai hylkysukellukseen. Laitesukellus sopii normaalikuntoisille nuorille ja aikuisille, jotka ovat suorittaneet vähintään laitesukelluksen peruskurssin. Kursseja järjestävät Sukeltajaliiton jäsenseurat (sukeltaja.fi). 

Sukeltaja kurkistaa levän peittämän kiven takaa.

Laitesukellusta voi harrastaa ympäri vuoden. Monille sukelluskohteille pääsee suoraan rannasta, mutta joihinkin pääsemiseen tarvitaan venettä. Paikalliset sukellusyrittäjät ja -seurat tarjoavat usein järjestettyjä sukellusretkiä alueen tunnetuimmille kohteille. Avovesikauden aikaan vedenalaisen valokuvauksen harrastamiseen parhaita kohteita ovat matalat ja valoisat kasvillisuus- tai lohkarerannat, joilla kasvaa esimerkiksi rakkolevää. Talvisukellus puolestaan tarjoaa kirkkaimmat vedet, mutta vaatii vähintään kolmen hengen ryhmän.

Laitesukellus rinnastuu jokaisenoikeuksissa lähinnä uintiin ja on sallittua lähes kaikissa vesistöissä. Saaristomeren kansallispuistossa on rajoitusosia, joissa laitesukellus on sallittu vain Metsähallituksen luvalla. Puolustusvoimien suoja-alueille (puolustusvoimat.fi) vaaditaan laitesukellusta varten lupa. Suomen rannikon seitsemällä hylkeidensuojelualueella ei saa liikkua puolta merimailia lähempänä hyljeluotoa ilman Metsähallituksen lupaa.

Laitesukeltaessa tulee noudattaa Sukeltajaliiton turvaohjetta (pdf 904 kt, sukeltaja.fi). Laitesukellusta voi harrastaa vain parin kanssa. Sukeltamaan lähtiessä kannattaa aina kuljettaa mukana puhelinta hätätilanteiden varalle ja jättää tieto sukelluskohteesta ja paluuajasta jollekulle. Laitesukellusta harrastavan kannattaa pitää sukellusvakuutus (sukeltaja.fi) kunnossa.

Laitesukellusta voi harrastaa lähes missä tahansa sukelluksen sallivissa vesistöissä, mutta mielenkiintoisimpia alueita ovat esimerkiksi rakkoleväniityt ja hylyt. Metsähallitus ylläpitää yhtä laitesukellukseen tarkoitettua vedenalaista polkua avovesikauden ajan. Polku sijaitsee Stora Hästö -saaren rannassa Saaristomerellä.