Hirvi on maamme suurin nisäkäs. Se on ollut myyttinen hahmo ja on yhä tärkeä saaliseläin. Suomalaisen hirvikannan koko on vaihdellut suuresti siitä lähtien, kun hirvi viimeisimmän jääkauden jälkeen siirtyi Suomen alueelle. Useaan otteeseen koko kanta on ollut uhattuna, viimeksi 1920-luvulla. Tällöin hirvikannan pelastumiseen vaikutti Parkanon Paroonina tunnettu metsänhoitaja Gustaf Wrede af Elimä.

1900-luvun alussa hirvikanta oli pienentynyt aktiivisen metsästyksen takia hälyttävästi. Vuodesta 1868 vuoteen 1896 hirvi oli täysin rauhoitettu, mutta salametsästyksen takia kanta ei alkanut kasvaa, vaan jatkoi kutistumistaan. Tällöin Parkanon alueella metsänhoitajana toiminut Gustaf Wrede päätti tehdä asialle jotain. Hän oli työssään taistellut kiivaasti salametsästystä vastaan, mutta tulokset olivat olleet niukkoja.

Vuonna 1918 koko maassamme ei ollut jäljellä enää kuin muutama kymmenen hirveä, joista suurin osa eli Parkanon laajoilla valtion metsämailla. Parkanon Parooni sai opetusministeriöltä 5000 markan apurahaan kannan pelastamiseksi. Paroonin johdolla pyydystettiin niin monta hirveä kuin mahdollista. Hirvet laitettiin vartioituun aitaukseen, missä eläimiä oli helppo suojella salametsästäjiltä. Muutaman vuoden jälkeen hirvien määrä oli kasvanut muutamaan kymmeneen ja eläimet voitiin päästää vapaaksi. Hirvien vapauttamisen jälkeen kanta alkoi elpyä uuden vuonna 1923 voimaantulleen metsästyskiellon tukemana. Nykyään hirviä arvioidaan olevan maassamme noin 90 000 yksilöä.