Kallioharjanne ja pronssikautinen hauta
Pronssikautinen hautaröykkiö sijaitsee Vankkurimäen ja Mustametsä -nimisen
mäen yhdistävällä kallioharjanteella, mäen korkeimmalla kohdalla. Röykkiötä on
myös kutsuttu hiittentarhaksi ja Viitan kruunuksi.
Mäeltä avautuu avara näkymä etenkin lännen suuntaan. Jyrkänne on massiivinen
ja maisemallisesti arvokas ja se sisältyy Uskelan-Halikonjokilaakson
maisema-alueeseen. Kallio kohoaa korkeimmillaan 66 metriä meren pinnasta.
Torppariasutusta 1700-luvulta lähtien
Vaisakon luonnonsuojelualueella on nähtävissä vanhan torpan hirsirauniot
rantaniityn pohjoisosassa. Vaisakossa on ollut torppariasutusta ainakin
1700-luvulta lähtien. Alue kuului aluksi Wiurilan kartanolle, mutta siirtyi
vuonna 1926 Vuorentaan kartanolle. Vaisakossa on sijainnut myös kolme muuta
torppaa. Vaisakon torppa säilyi asuttuna vuoteen 1959 asti, jolloin asukkailla
oli kaksi lehmää, lampaita, sikoja ja kanoja sekä oma riihi ja
navetta.