Luontoon.fi etusivulle
Metsähallitus

Tiilitehtaanmäki-Pohjoislahti 

Tiilitehtaanmäki-Pohjoislahden Natura 2000-alueen sijainti Suomen kartalla.Pohjanmaa
Kristiinankaupunki (www.kristiinankaupunki.fi)
Pinta-ala 16 km², Natura 2000-alue (1998)
Aluetta hoitaa Metsähallitus.

Tiilitehtaanmäki-Pohjoislahti. Kuva:Jens HannusTiilitehtaanmäki-Pohjoislahti sijaitsee Kristiinankaupungissa, Etelä-Pohjanmaan rannikkoseudulla, joka on Pohjanmaan nuorinta, viimeksi veden alta nousutta maata. Tiilitehtaanmäellä-Pohjoislahdella on kaksi merkittyä luontopolkua. Alue sopii erinomaisesti sekä muutaman tunnin lähivirkistäytymiseen että päiväretkikohteeksi.

Tiilitehtaanmäen-Pohjoislahden maisemat vaihtelevat Tiukanjoen jokisuun rantalehdoista avoimiin pelto- ja niittymaihin sekä havu- ja sekametsäsaarekkeisiin. Suurin osa alueesta kuuluu Natura 2000 -verkostoon ja Tiilitehtaanmäen laitumet ovat arvokkaita perinneympäristöjä. Tiilitehtaanmäki on usean vuosisadan aikana ollut lehmien ja hevosten laitumena ja on hyvä esimerkki laiduntamisen tuloksena syntyneestä puolikulttuurimaisemasta, jossa vuorottelevat kuivat ja tuoreet niityt.

Pohjoislahden alue muodostuu varsinaisen Tiukanjoen jokisuun ja lahden lisäksi myös lahden pohjoispuolella sijaitsevasta kuusimetsäalueesta sekä laidunhaasta ja vanhoista peltosaarekkeista. Luonnon monimuotoisuudelle rehevät, tulvien vaikutuksen alaiset saaret ja rantametsät Tiukanjoen varrella ovat erityisen merkityksellisiä.

Tämän sivun osoite on www.luontoon.fi/tiilitehtaanmaki-pohjoislahti

Viimeisin päivitys 11.5.2012
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100