Luontoon.fi etusivulle
Metsähallitus

Hetan alueen harrastusmahdollisuudet 

Mitä Hetan alueella voi tehdä?

Kävellä merkityllä reitillä

Reittimerkit. Kuva: Maarit KyöstiläHetan alueelta pääsee merkittyjä reittejä pitkin Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon sekä pohjoiseen, Näkkälän kylään. Näiden reittien lisäksi alueella on pari lyhyttä luontopolkua.

Tehdä erävaelluksia kävellen

Hetasta lähtee suosittu 55 kilometrin pituinen Hetta - Pallas-reitti Pallastunturilta patikointia voi jatkaa Olokselle, Ylläkselle tai Leville asti. Hetasta voi kävellä myös kohti pohjoista Näkkälään menevää polkua pitkin. Näkkälästä matkaa voi jatkaa yleisesti käytettyjä kulku-uria pitkin Pöyrisjärvelle asti. Kokeneet vaeltajat voivat patikoida vaativaa reittiä Pöyrisjärveltä Kalkujärven kautta Kalmakaltiolle. Tätä reittiä ei ole merkitty maastoon.

Meloa ja soutaa

Ounasjärven rannalla sijaitseva Hetan kylä on oiva lähtöpiste melonta- tai souturetkelle. Järven selkää pitkin on mukava soudella kauniina kesäpäivänä. Melonnan harrastajat pääsevät järveltä suoraan Ounasjoelle, joka on eräs Lapin suosituimmista melontareiteistä. Hetan alueen yrittäjiltä voi vuokrata tarvittaessa soutuveneitä tai kanootteja.

Tarkkailla lintuja

Hetan lähialueella on kaksi lintutornia. Kylästä noin kymmenen kilometriä itäänpäin sijaitsee Yrjö Kokko -lintutorni (www.tosilappi.fi), jossa voi lintujen tarkkailun ohella tutustua Ounasjoen suvannon eli Joentekiäisen linnustosta sekä Yrjö Kokosta kertoviin tauluihin. Sotkavuomalla, noin 18 km Hetasta länteen päin, kohoaa Sotkajärven lintutorni (www.tosilappi.fi), joka on erinomainen linturetkikohde sekä muutto- että pesimisaikaan.

Katsella nähtävyyksiä ja näköaloja

Maisema Jyppyrältä. Kuva: Maarit KyöstiläKirkonkylän vieressä kohoavan Jyppyrävaaran laelle voi nousta luontopolkua pitkin ihailemaan ympärillä avautuvia tunturimaisemia. Jyppyrän näköalakodalta näkee hyvin myös etelässä kohoavat Pallas-Ounastuntureiden huiput. Huipuista pohjoisin on Pyhäkero, jonka laelle voi kulkea Ounasjärven eteläpuolelta lähtevää retkeilyreittiä.

Tutustua luontokeskukseen

Hetassa sijaitseva Tunturi-Lapin luontokeskus on avoinna ympäri vuoden. Luontokeskuksessa voi tutustua alueesta kertoviin luonto- ja retkeilynäyttelyihin sekä ostaa tarvittavat kalastus-, metsästys- ja uraluvat sekä kartat.

Tutustua luontopolkuun

Skierrin pihasta lähtee historiasta kertova polku Jyppyrävaaran laelle ja vaaran alarinteessä kulkee peuranpyyntikulttuurista kertova Peurapolku.

Hiihtää ladulla

Hetan alueella on runsaasti koneellisesti hoidettuja latuja. Jyppyrän alueen latujen lisäksi kylästä lähtee useita latuja Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon. Suurin osa laduista soveltuu sekä perinteiseen että luisteluhiihtoon. Latuverkoston ylläpidosta vastavat Enontekiön kunta ja Ounaksen Tunturiladut Oy.

Kalastaa

Hetan alueella voi onkia ja pilkkiä jokamiehen oikeudella (www.ymparisto.fi), jolloin ei tarvita lupia. Virtaavissa vesissä pilkkiminen ja mato-ongella onkiminen on kiellettyä.
Maa- ja metsätalousministeriön Lapin läänin vieheluvalla (www.mmm.fi) voi kalastaa kaikissa alueen järvissä ja lammissa. Vieheluvan lisäksi kalastajan tulee suorittaa valtion kalastuksenhoitomaksu (www.mmm.fi). Hetan lähialueiden muissa vesistöissä kalastamiseen tarvitaan kalastuksenhoitomaksun lisäksi Hetan osakaskunnan kalastuslupa, jonka voi hankkia Hetan alueen yrityksistä.
Ounasjoki soveltuu erinomaisesti perho- ja viehekalastajille. Siian, hauen ja ahvenen lisäksi joesta nousee taimenta ja harjusta. Ounasjoessa kalastettaessa pitää maksaa kalastuksenhoitomaksu sekä hankkia lupa vesialueen haltijalta. Koska joki sijaitsee usean eri osakaskunnan alueella, se on jaettu useaan eri lupa-alueeseen. Alkuosa Ounasjoesta sekä muut Hetan lähialueen vesistöt kuuluvat Hetan osakaskunnan alueeseen. Vuontisjärven osakaskunnan alue alkaa Haarakoskesta, eli paikasta, jossa Käkkälöjoki laskee Ounasjokeen. Enontekiön puolella on lisäksi valtion (www.eräluvat.fi) ja Peltovuoman osakaskunnan vesialueita. Ounasjärvestä Kittilän puolelta alkaa Ounasjoen yhtenäislupa-alue (www.ounasjoki.fi). Lisätietoja Ounasjoen ja Hetan ympäristön kalastuksesta saa Tunturi-Lapin luontokeskuksesta.

Pyöräillä

Retkipyöräilijä matkalla Norjasta Etelä-Suomeen. Kuva: Maarit KyöstiläHetan kylän läpi kulkee valtakunnallinen pyöräretkeilyreitti nro 21. Reitti on merkitty ruskea-valkoisin polkupyörätunnuksin. Hetan lähimaastoissa on mahdollista ajaa myös maastopyörällä (www.tosilappi.fi). Reittien taso vaihtelee helposta erittäin vaikeaan.

Suunnistaa

Hetan alueen maasto sopii hyvin suunnistamiseen. Jyppyrän alueella suunnistus onnistuu aloittelevilta harrastelijoilta, kun taas Ounastunturissa kunto joutuu koetteille kokeneimmillakin konkareilla. Jyppyrällä on kiintorastiverkosto, ja alueella järjestetään silloin tällöin iltarasteja. Suunnistukseen sopivia karttoja saa luontokeskuksesta.

Liikkua lumikengillä

Hetan lähialueella voi talvisin hiihtämisen lisäksi kulkea myös lumikengillä. Jyppyrän alueelle on useana vuonna merkitty omia reittejä lumikenkäilijöille. Lumikenkäilymahdollisuudet ovat entistään parantuneet Hetan Hiihtomaan avauduttua.

Marjastaa ja sienestää

Marjastuksesta ja sienestyksestä kiinnostuneiden kannattaa poiketa maastoon Hetan alueella. Mustikan lisäksi alueelta löytyy jonkin verran puolukkaa ja hilloja. Sienestäjäkään ei tarvitse kovin kauan kävellä kori tyhjänä, sillä hyviä sienipaikkoja löytyy ihan kylän läheltä.

Ajaa moottorikelkalla

Hetan alueen kautta kulkee moottorikelkkailureittejä (www.eräluvat.fi) eri puolille Enontekiötä sekä Muonioon ja Kittilään. Näillä reiteillä ajava ei tarvitse lupaa. Hetan alueen moottorikelkkaurien ylläpidosta vastaa Enontekiön kunta. (www.enontekio.fi) Hetasta Palojärven kautta Kilpisjärvelle kelkkailevan tulee lunastaa Metsähallituksen moottorikelkkailu-uralupa (www.eräluvat.fi). Uraluvan voi hankkia Tunturi-Lapin luontokeskuksesta.

Harrastaa geokätköilyä

Hetan alueella on mahdollista tutustua kansainvälistä suosiota saaneeseen geokätköilyyn. Hetan kylän lähellä sijaitseville kohteille, Jyppyrälle, Yrjö Kokko -lintutornille ja Muotkajärven niemeen (www.geocache.fi) piilotettujen geokätköjen etsiminen voi olla alku mielenkiintoiselle koko perheen yhteiselle harrastukselle.

Viimeisin päivitys 21.12.2012

Kalastuspäiväkirja

Tallenna pyytämäsi ahdin antimet ilmaiseen kalastuspäiväkirjaan kuvien kera. Autat samalla vesistön hoidon suunnittelussa.

Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100