Salamajärven ohjeet ja säännöt
Ohjeita Salamajärvellä liikkumiseen
Salamanperän luonnonpuistossa on sallitua ainoastaan liikkuminen merkityillä poluilla.
Salamajärven kansallispuistossa on
sallittua
-
liikkuminen jalan, hiihtäen, pyöräillen, soutaen ja meloen mahdollisia rajoitusosia lukuun ottamatta
-
marjojen ja hyötysienien poimiminen
rajoitettua
-
avotulen teko on sallittua vain sitä varten osoitetuilla paikoilla
-
tilapäinen leiriytyminen on sallittu telttailualueilla, sekä laavuissa, tulentekopaikoilla ja niiden välittömässä läheisyydessä.
-
ratsastus on sallittu vain tieurilla.
-
onkiminen ja pilkkiminen on sallittua, lukuunottamatta Koirajärvien virkistysvesissä, joissa kalastamiseen tarvitaan lupa.
kiellettyä
- Heikinjärvennevan rajoitusosassa liikkuminen on sallittu ainoastaan merkityllä reitillä lintujen pesimäaikaan 1.3. - 15.7.
-
avotulen teko metsäpalovaroituksen aikana
-
lemmikkieläinten vapaana pitäminen
-
muiden kuin hyötysienien sekä puiden, pensaiden tai muiden kasvien ja niiden osien ottaminen ja vahingoittaminen
-
maa- tai kallioperän vahingoittaminen ja maa-ainesten tai kaivoskivennäisten ottaminen
-
luonnonvaraisten eläinten pyydystäminen, tappaminen tai hätyyttäminen tai niiden pesien hävittäminen
- moottoriajoneuvolla ajo siihen osoitettuja teitä lukuun ottamatta
-
roskaaminen ja rakenteiden vahingoittaminen.
Ennakkovarustautuminen
Matkapuhelimien kuuluvuus
Vaikka Suomen matkaviestinverkot ovatkin kattavia, kansallispuiston alueella voi olla katvealueita. Tarkista matkaviestinverkon kattavuus omalta puhelin-operaattoriltasi. Lisäksi aina on paikkoja, joissa matkapuhelin ei toimi tai puheluissa on häiriöitä. Tällaisissa tilanteissa saattaa auttaa esim. hakeutuminen muuta maastoa korkeammalle, avoimelle paikalle ja/tai puhelimen SIM-kortin poistaminen hätäpuhelun ajaksi. Kannattaa myös ottaa huomioon, että erilaisten matkapuhelimien välillä on eroja kuuluvuudessa.
Varusteet ja turvallisuus
Vaikka kansallispuistossa ei olekaan suuria korkeuseroja, on paikoin kivikkoinen maasto suhteellisen raskas kulkea.
- Maaston kivikkoisuuden takia kannattaa varustautua kunnollisilla, jäykkäpohjaisilla ja nilkkaa tukevilla kengillä.
- Keväällä, lumien sulaessa, pitkospuut jäävät hetkeksi sulavesien alle. Silloin kannattaa laittaa kumisaappaat jalkaan.
- Huomioi ettei käymälöissä ole wc-paperia.
- Heikinjärvennevan luontotornista voi seurata suon elämää, jos on varannut mukaan kiikarit tai kaukoputken ja lintukirjan.
- Kansallispuistossa ei ole kahvila- tai ravintolapalveluja, reppuun pakatut omat eväät ja juomat on mukava nauttia jollakin kansallispuiston tulentekopaikoista.
- Metsäpalovaroituksen aikana tulenteko tulentekopaikoillakin on kielletty.
- Retkeilyn ABC
- Tietoa melonnan turvallisuudesta ja varusteista: Turvallista melontaa (www.melontajasoutuliitto.fi) ja Melontaopas (melonta.wasalab.com).
Sesonkiajat
- Kalastuksen sesonkiaikaan juhannusviikolta koulujen alkuun on Heikinlammella, Koirajärvillä sekä Ahven- ja Kaunislammilla paljon kalastajia.
Viimeisin päivitys 26.4.2013
© Metsähallitus 2013