Luontoon.fi etusivulle
Metsähallitus

Rokuan kansallispuisto 

Pookivaara. Kuva: Hannele Kytö
Rokuan kansallispuiston sijainti Suomessa
Kainuu
Muhos (www.muhos.fi), Utajärvi (www.utajarvi.fi), Vaala (www.vaala.fi)
Pinta-ala on noin 8,8 km²
Kansallispuisto on perustettu 1956.
Aluetta hoitaa Metsähallitus.
Rokuan kansallispuiston tunnus - leppälintu

Rokuan kansallispuistossa voi kokea tuulahduksen viimeisestä jääkaudesta retkeillessään kumpuilevassa harjumaastossa. Kansallispuisto kuuluu osana laajempaan Rokua Geopark-alueeseen, joka on osa kansainvälistä UNESCOn suojeluksessa olevaa geopark-verkostoa.

Rokuan alueen helppokulkuiset maastot soveltuvat hyvin päivän parin patikkaretkiin. Rokualla on runsaasti retkeilyreittejä ja monipuoliset palvelut.

Rokuanvaara on hiekasta muodostunut harju, jonka karuissa kangasmetsissä maata peittävät laajat, valkeina hohtavat jäkälämatot. Alueella on lukuisia kirkasvetisiä järviä, jääkauden synnyttämiä suppia ja Itämeren varhaisempien vaiheiden muinaisia rantavalleja. Vaaran etelälaidalla sijaitsevan Rokuan kansallispuiston metsät ovat luonnontilaisia vanhoja männiköitä. Alue on maamme pohjoisimpia harvinaisen ja uhanalaisen harjulajiston esiintymispaikkoja.

 

Tämän sivun osoite on www.luontoon.fi/rokua

 

Viimeisin päivitys 18.5.2012

Asiakaspalvelu

 

Kalajoen Meriluontokeskus

puh. 020 564 7007

kalajoki(at)metsa.fi

 

Matkakeskus Suppa

puh. 08 554 5500

info(at)suppatravel.fi

yhteiso.luontoon.fi

   

Kuvat Blogit | Vieraskirja  

Muualla verkossa

Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100