Luontoon.fi etusivulle
Metsähallitus

Oulangan harrastusmahdollisuudet 

Mitä Oulangalla voi tehdä?

Kävellä merkityllä reitillä

Oulangan kansallispuistossa on reittejä kaikenkuntoisille kulkijoille. Lisätietoja Oulangan Reitit -sivulta.

  • Karhunkierros on Oulangan kansallispuiston halki kulkeva retkeilyreitti, jonka pituus on yhteensä 80 kilometriä. Reitin varrella on mm. puiston 7 autiotupaa, kymmeniä telttailualueita, useita nähtävyyksiä, kymmeniä tulentekopaikkoja ja vanha mylly.
  • Pieni Karhunkierros on 12 km:n pituinen rengasreitti. Juuman idyllisestä maalaiskylästä lähtevä reitti kiertää huimien maisemien halki ohittaen mm. Jyrävän putouksen.
  • Oulangan pohjoisosaan sijoittuvan 17 km:n mittaisen Keroharjun reitin lähtö- ja päätepisteet ovat Taka-ahossa Liikasenvaarassa ja Niitselyksentiellä Hautajärvellä.
  • Kanjonin kurkkaus on 6 km:n pituinen reitti, jonka varrelta avautuvat upeat Oulangan kanjonin maisemat.
  • Kiutakönkään retken ja Hiidenlammen kulttuuripolun voi yhdistää patikoimalla Könkään keinon, (8 km).
  • Oulangan kansallispuistossa on 3 luontopolkua ja mm. 1 km:n mittainen nähtävyyspolku Kiutakönkäälle.

 

Kanootista pääset ihailemaan Oulankaa ihan uudesta kulmasta. Kuva: Markku PirttimaaMeloa

Oulangalla voi suunnata kanootilla koskien pauhuun tai hitaasti soljuvaan veteen. Kansallispuistoon voi myös vuokrata kanootteja.

  • Oulankajoki on monipuolinen vesireitti. Joen rauhallisesti virtaava alaosa Kiutakönkäältä Jäkälämutkaan soveltuu erinomaisesti perheille ja melontaharrastusta aloitteleville. Sen sijaan joen yläjuoksun hurjat kosket antavat aktiivisille kanoottiretkeilijöille haastetta. Yläosan matala vesi pakottaa kuivina kesäkausina kantamaan kanootin koskien ohitse.
  • Kitkajoen alajuoksu Juumasta rajavyöhykkeelle vaatii hyvää melontataitoa ja kestävyyttä. Reitin varrella avautuvat upeat maisemat. Vesireitti liittyy Oulankajokeen ennen rajavyöhykettä.
  • Oulangan melontareitit
  • Kanootteja, melontavarusteita ja opastettuja retkiä kannattaa tiedustella Oulangan melontapalveluja tarjoavilta yrityksiltä.

Koskenlaskua järjestävät mm. Oulangan yhteistyöyritykset. Kuva: Minna KoramoLaskea koskia

Oulangan kansallispuiston läpi virtaava Kitkanjoki on suosittu koskenlaskujoki. Juuman kylästä Niskakosken, Myllykosken, Aallokkokosken kautta Jyrävään virtaava joki laskee villinä rajavyöhykkeelle ja yhtyy Oulankajokeen. Koskenlaskuun kannattaa lähteä Oulangan yhteistyöyritysten järjestämillä retkillä.

Koskenlaskua järjestetään myös Kitkanjoen yläpuolisella osalla.

Tarkkailla lintuja

Lähde linturetkelle virtavesiin tai vaaramaisemiin. Oulangan kansallispuistossa kannattaa tarkkailla lintuja sekä lyhyiden ja pitkien vaellusretkien yhteydessä että jokia pitkin meloen.

Tutustua luontokeskukseen ja luontotaloon

Oulangan kansallispuistossa on kaksi asiakaspalvelupistettä: pääopastuspiste Oulangan luontokeskus lähellä Kiutaköngästä ja Karhunkierroksen aloituspisteenä Hautajärven luontotalo Hautajärven kylässä, puiston pohjoispuolella.

Tehdä erävaelluksia hiihtäen

Talvella Oulankaa pääsee näkemään monipuolisesti hiihtämällä Oulangan erämaareittiä, 26 km, ja hyödyntämällä Karhunkierroksen linjausta sekä puiston huoltouria. Puistossa saa myös hiihdellä maastossa muualla paitsi rajoitusosissa. Reitin varrella voi yöpyä merkityillä paikoilla teltassa sekä tuvissa ja laavuilla. Lisätietoja liikkumiseen ja ohjeita talviretkeilyyn ohjeet ja säännöt -sivulla.

Oulangalla voi suunnata kanootilla koskien pauhuun tai hitaasti soljuvaan veteen. Kuva: Heikki Ketola.Kalastaa

Oulangan kansallispuiston järvi- ja lampivesillä saa pilkkiä ja onkia jokamiesoikeuksin ympäri vuoden, poislukien jokiuomassa olevat Savilampi, Aventolampi ja Haaralampi.

Oulankajoen virkistys-kalastusalueeseen
kuuluvat Oulangan kansallispuiston ja Kallungin osakaskunnan vesialueet Aventojoessa, Savinajoessa, Maaninkajoessa ja Oulankajoessa Nurmisaarenniemestä ylävirtaan aina kansallispuiston pohjoisrajalle saakka lukuun ottamatta rauhoitusalueita. Myös Oulangan kansallispuiston lampi- ja järvivedet tutkimusvesistöjä lukuunottamatta kuuluvat virkistyskalastusalueeseen. Tutkimusvesistöt ovat: Pesosjärvi, Pitkä-Pekanlampi, Uudenniitynlammet, Pihlajapuron latvalampi, Hiidenlammet.

Kalastuskausi

  • Joella 1.6.-31.08.
  • Lampi- ja järvivesillä koko vuosi.

Lupahinnat

  • 13 e/vrk, 45 e/vko.
  • Alle 18-vuotiaat saavat luvista 50% alennuksen. Alle 15- vuotiaat voivat kalastaa huoltajansa luvalla samaan saaliskiintiöön.
  • Perheluvan hinta on kaksi kertaa henkilökohtaisen luvan hinta.
  • Lampi-ja järvivesillä voi kalastaa myös vieheluvalla.

Vuorokauden kalastusluvan voit hankkia nyt myös matkapuhelimella (www.eräluvat.fi). Kohteella on opaste, josta löytyvät suomenkieliset ohjeet ja puhelinnumerot mobiililuvan ostamiseen.

Kalastuslupia myydään:

Pyöräillä

Pyöräilyreitti Käylän kylästä Jäkälämutkaan kulkee osittain Oulangan kansallispuistossa. Reitti kulkee Käylästä Liikasenvaarantietä pitkin ensin 13 km Oulangan luontokeskukseen ja siitä edelleen 9 km Jäkälämutkantien risteykseen (käännytään oikealle). Jäkälämutkan tietä ajetaan 14 km, kunnes tie päättyy Jäkälämutkaan. Jäkälämutkan tieltä poikkeavia metsäautoteitä voi myös hyödyntää pyöräilyreittinä.

Pyöräily Oulangan kansallispuiston vaellusreiteillä on sallittua vain Karhunkierroksella osuudella Oulangan luontokeskus – Taivalköngäs (9km). Kasvaneen retkeilijämäärän aiheuttaman turvallisuusriskin ja maaston kulumisherkkyyden vuoksi toivoisimme kuitenkin, että reitillä ei pyöräiltäisi. Jos olet suunnittelemassa maastopyöräilyretkeä Koillismaalla, suosittelemme tutustumaan Rukan alueen (www.ruka.fi) ja eritoten Syötteen kansallispuiston upeisiin maasto- ja retkipyöräilyreitteihin.

Marjastaa ja sienestää

Oulangan kansallispuistossa marjastus ja sienestys on sallittua. Metsämarjoina Oulangassa tuottavat satoa puolukka, mustikka ja variksenmarja. Oulangalla samoava voi saada suunsa makeaksi myös metsämansikoista ja mesimarjoista. Hilloja eli suomuuraimia Oulangan heinäiset aapa- ja lettosuot eivät juurikaan tuota. Erityisiä marjakarttoja ei alueelle ole.

Sieneen ennen kuin porot ehtivät! Oulangan yleisimpiä sieniä ovat rouskut, tatit ja haperot.

Viimeisin päivitys 16.4.2013

Kalastuspäiväkirja

 

Tallenna saaliisi ilmaiseen kalastuspäiväkirjaan. Autat samalla vesistön hoidon suunnittelussa!

Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100