Leivonmäellä on
ollut asutusta jo esihistoriallisena aikana: Rutajärven rannan
lähellä on kaksi kivikautista asuinpaikkaa ja kansallispuiston lähellä
Harjulahdessa
on ollut asutusta
pronssikaudella, mahdollisesti aiemminkin. Elinkeinoina ovat olleet metsästys,
kalastus ja keräily. Myöhemmin savolaiset ja hämäläiset taistelivat alueen metsästys-
ja kalastusoikeuksista. Eräkauden perintö on säilynyt mm. paikkojen nimissä.
Maininnat ensimmäisestä vakituisesta asukkaasta Leivonmäellä ovat vuodelta
1544. Samaan aikaan savolaiset uudisasukkaat saapuivat näille alueille idästä.
Pysyvät asukkaat saivat elantonsa kalastuksen ja metsästyksen ohella kaskenpoltosta.
Leivonmäellä oli 15 asukasta vuonna 1550, 30 asukasta vuonna 1570 ja 60 asukasta vuosina 1590 ja 1610.
Keskisuomalaisen kulttuuriympäristön
leimaa-antavana piirteenä oli pitkään asutuksen väljyys. Kaskitalous, vallalla
ollut talousmuoto, tarvitsi käyttöönsä laajoja alueita. Niitä riitti aina
1700-luvulle saakka tyydyttämään uudisasutuksen tarpeet. Em. vuosisadan lopulla
ja seuraavan vuosisadan alkupuolella toteutettu isojako raivasi tietä
peltoviljelylle.
Toisen
maailmansodan jälkeen Kivisuo kuivattiin polttoturvetuotantoa varten.
Turvetuotanto lopetettiin jo vuonna 1954, mutta sen myötä alueelle saatiin mm.
tie, sähkö ja puhelin. Työntekijöitä varten rakennettiin myös taloja Kivisuolle
ja Selänpohjaan. Selänpohjan rakennukset ovat nykyisin osittain
asuinrakennuksina ja osittain
matkailukäytössä.
Arvokkaimmat suojellaan
Ensimmäisen kerran kansallispuiston
perustaminen Leivonmäelle otettiin esille jo vuonna 1976. Seudun monipuolinen
ja erämaisena säilynyt luonto haluttiin säilyttää jälkipolville. Toista
vuosikymmentä ennätti vierähtää, ennen kuin nykyisen kansallispuiston
ydinalueet suojeltiin vuonna 1991 perustamalla Haapasuo-Syysniemen
luonnonsuojelualue. Kansallispuisto Leivonmäelle saatiin 1.3.2003, 27 vuotta
ensimmäisen ehdotuksen jälkeen.