Koivuvaltaiset kaskimetsät, ahot ja kalliojyrkänteet luovat vaihtelua Kolin luontoon. Metsässä kulkija kohtaa Pielisen puoleisten itärinteiden salaperäiset ja synkät kuusikot sekä purojen varsien rehevät lehdot. Talvella, lumen peittäessä maiseman, muodostavat tykkylumikuuset vaarojen lakiosiin erikoisia hahmoja. Lakialueilla ja länsirinteillä voi samoilla myös karuissa männiköissä.
Luonto on pääosassa myös Kolin kansallispuiston merkissä, joka on symboli alueen vanhasta ja arvokkaasta kaskikulttuurista. Valkeat koivut hohtavat ja kaskituli loimottaa mustaa vuorta, Mustarintaista (vanha nimitys Ukko-Kolille), vasten.
Muinainen vuorijono
Kolin vaarat ovat muinaisen vuorijonon, Karelidien, jäänteitä. Karelidit muodostuivat lähes 2 miljardia vuotta sitten, kun mannerlaatat työntyivät vastakkain. Mullistuksessa syntyneet kovat kvartsiittikalliot ovat kestäneet ympäristöään paremmin jääkausien kulutusta ja rapautumista. Täältä voit lukea lisää alueen geologiasta.
Vaarajonon ja myös koko Etelä-Suomen korkein kohta, Ukko-Koli, kohoaa 347 metriä merenpinnan ja 253 metriä Pielisen pinnan yläpuolelle. Alueelta voi asiaan vihkiytymätönkin huomata erikoisia geologisia muodostumia, esimerkiksi aallonmerkkikallioita tai jääkauden aikaansaannoksia, kuten Pielisestä nousevien Purjesaarten kapean jonon.
Kolin ilmasto poikkeaa ympäröivän alueen ilmastosta. Vaarojen viereinen Pielinen lämmittää etenkin syksyisin ympäristöään, ja kesäisin järvestä nouseva kosteus tiivistyy sumuksi sekä sateiksi vaarojen itärinteille. Lämpötila laskee vaaroille kavuttaessa. Viileän ilmaston takia vaarojen lakialueilla on pohjoisia metsätyyppejä ja talvisin upeita tykkylumiesiintymiä (www.ilmatieteenlaitos.fi).
Ahojen kukkaloisto ja metsien kasviaarteet
Kolin kansallispuiston alueella on lukuisia menneen kaski- ja niittytalouden aikana syntyneitä ahoja. Ne ovat valtakunnallisesti arvokkaita suojelukohteita, sillä ne ovat tärkeitä elinympäristöjä harvinaistuville kasvi- ja perhoslajeille. Kesäisin ahoilla voi ihailla esimerkiksi erikoisia noidanlukkoja tai jäykkäkortista jäkkiä.
Jokaisella aholla on muista hieman poikkeava, sille tyypillinen lajistonsa. Paahteisilta ahoilta, kuten Havukanahon kedolta, voi tavata esimerkiksi kissankäpälän ja huopakeltanon. Kosteammalla Mustanaholla kasvavat muun muassa suo-ohdake ja mesiangervo. Vierailemisen arvoisia ahoja ovat myös Mäkränaho, Purolanaho, Ikolanaho ja Vaaralanaho. Ahojen vaatelias lajisto tarvitsee jokavuotista niittoa säilyäkseen.
Kolin kansallispuiston kasvillisuus on kaiken kaikkiaan rikasta ja vaihtelevaa. Kiipeämällä vaarojen rinteitä ylös ja alas voi tutustua moniin kasvupaikkatyyppeihin rehevistä lehdoista kallioisiin karukkokankaisiin. Lehdoissa kukkii muun muassa harvinainen, vaniljantuoksuinen neidonkenkä. Alueella tavataan sekä pohjoista että eteläistä lajistoa. Moni kasvi esiintyy Kolilla levinneisyysalueensa äärirajoilla.
Harmaasulkukotilo ja muut eläinmaailman harvinaisuudet
Kolin eläimistöön kuuluu luonnon- ja kulttuuriympäristöjen lajeja, joille puiston vanhat metsät, kaskialueet ja ahot tarjoavat elinympäristöjä. Varttuneissa sekametsissä voi hyvällä tuurilla nähdä vilahduksen suurisilmäisestä liito-oravasta. Kulkiessaan saattaa myös törmätä ilveksen jälkiin tai kuulla lammen rannalla majavan hännän loisketta. Hirviä kansallispuiston alueella on paljon.
Etenkin kansallispuiston pohjoisosassa metsälinnusto on runsas. Pikkulintujen kuoro on kesäisin moniääninen. Eri-ikäisissä metsissä viihtyvät myös metsot, teeret ja pyyt. Kolilla elää myös useita uhanalaisia selkärangattomia, kuten palanutta puuainesta suosiva tuhkalatikka sekä Suomessa ainoastaan Kolin seudulta löydetty harmaasulkukotilo.
Luontoa hoidetaan
Kolilla ahoja niitetään ja kaskea poltetaan vuosittain. Vanhat, kaskikaudesta muistuttavat kaskimetsät säilytetään lehtipuuvaltaisina kuusia poistamalla. Myös eläimet osallistuvat kulttuurimaiseman säilyttämiseen; kansallispuiston perinnepihoissa maisemanhoitoa harjoittavat kesäisin sekä suomenlampaat että harvinaistunut itäsuomenkarja eli kyyttölehmät.
Lehtipuuvaltaisia lehtoja hoidetaan alikasvos- ja istutuskuusia poistamalla, millä pyritään estämään kuusien varjostava ja maaperää happamoittava vaikutus. Lisäksi kansallispuistossa sijaitsevia entisiä talousmetsiä ja ojitettuja soita on ennallistettu (www.metsa.fi). Kansallispuiston eteläosassa sijaitseva Ennallistajan polku johdattaa ennallistamisen saloihin.