Luontoon.fi etusivulle
Metsähallitus

Berghamnin perinneympäristö ja luontotupa 

Berghamnin sijainti SuomessaLänsi-Suomi, Varsinais-Suomi
Länsi-Turunmaa (www.lansi-turunmaa.fi)
Saaristomeren kansallispuisto
Kohdetta hoitaa Metsähallitus.

Näkymä Berghamnin Västerbyhyn. Kuva: Seppo KeränenVanha Västerbyn kalastajatila Berghamnin saaren pohjoisrannalla Saaristomeren kansallispuistossa on kuin pala entisaikojen saaristomaisemaa. Saarella hoidetaan perinnemaisemia ja Västerbyn tilan rantavajassa oleva näyttely kertoo kalastajien elämästä.

Berghamnin saarella asuttiin maakirjan mukaan jo 1500-luvulla ja saaren katkeamaton laidunnuskulttuuri on alkanut jo silloin. Tässä vaiheessa Berghamnissa oli niittyä laidunnukseen, mutta ei lainkaan peltoa viljeltäväksi. Vero maksettiin kalassa.

Kuten keskiaikaisissa ryhmäkylissä oli tapana, myös Berghamnissa kylä muodostui tiiviistä taloriveistä, jotka rajasivat nelikulmaista yhteistä pihakenttää. Venevaja ja ranta-aitta olivat kalastuselinkeinon kannalta keskeisiä rakennuksia. Nykyistenkin berghamnilaistilojen perinteet ulottuvat jopa 1700-luvulle.

Saariston elämä ja elinkeinot ovat viimeisen vuosisadan aikana muuttuneet ratkaisevasti, mutta vanha laidunmaisema Berghamnissa on silti säilynyt. Saarelta löytyy yhä monia harvinaisia perinneympäristöjen kasveja, sieniä ja hyönteisiä. Alue vaatii kuitenkin jatkuvaa hoitoa, jotta sen ainutlaatuinen perinneympäristö säilyisi.

Västerbyn kalastajatila

Västerbyn tilaan kuuluu kalastajatalo, laituri, venevaja, rantavaja sekä valvontatupa, joka pääasiassa on tutkijoiden ja oppaiden käytössä. Talon keittiö on sisustettu tyypillisin 1940 - 50 -luvun esinein. Kamarissa ja salissa on näyttely, joka valokuvin ja tarinoin kertoo elämästä Berghamnissa 1900-luvulla. Valokuvia on 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä 1980-luvulle saakka. Rantavajassa on näyttely, jonka teemana on kalastus saaristossa.

Berghamnin perinneympäristön palvelut

  • Berghamnin saaren luontotupana toimii Västerbyn tilan rantavaja, joissa on esillä Skärgårdsfiske - Kalastus saaristossa -niminen näyttely. Näyttelyyn tutustuminen on maksutonta ja se on avoinna päivittäin. Luontotuvan toiminnasta vastaa Metsähallitus.
  • Luontotuvalla ei ole henkilökuntaa.
  • Västerbyn kalastajatilan piha-alueella saa telttailla.
  • Tulentekopaikka ja kuivakäymälä löytyvät rannan läheltä.
  • Västerbyn kalastajatilan ympäristössä on kaksi luontopolkua. Ne kertovat Berghamnin kasveista ja eläimistä, vanhasta asutuksesta sekä nykyisestä elämästä kauniilla saarella. Luontopolut ovat noin 2 km pitkiä, ja ne lähtevät Västerbyn tilan pihasta.
  • Kohteessa ei ole erityisiä palveluja liikuntaesteisille, ja maasto on monin paikoin vaikeakulkuista.

Yhteystiedot

Berghamnin luontotuvan kulkuyhteyskartta © MetsähallitusKulkuyhteydet ja kartat

Berghamnin saari sijaitsee sijaitsee Länsi-Turunmaan kunnassa pääsaaren eteläpuolella (60°03,2' 21°48,4'). Berghamn on saavutettavissa ainoastaan meriteitse.

Julkiset kulkuyhteydet

  • Berghamniin on säännöllinen yhteysalusliikenne. Kirjaisista kulkee ms Cheri ja Pärnäisistä ms Eivor (www.ely-keskus.fi).

    Sähköiset kartat

    Retkikohteiden tarkat kartat osoitteesta Retkikartta.fi

  • Viimeisin päivitys 11.4.2012
    Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100