Tunturin kasvillisuusvyöhykkeet

Toisin kuin eläimet, kasvit ovat alustaansa sidottuja, joten kasvupaikan maaperä ja ilmasto vaikuttavat olennaisesti paikalla kasvaviin kasveihin. Kasvuolosuhteet muuttuvat sen mukaan, mitä korkeammalle merenpinnasta noustaan ja mitä pohjoisemmas mennään. Lapissa kasvit esiintyvät tietyissä vyöhykkeissä kasvupaikan korkeuden ja pohjoisuuden mukaan.

Lapissa kasvit esiintyvät tietyissä vyöhykkeissä kasvupaikan korkeuden ja pohjoisuuden mukaan. Kuva: Mika AsikainenKeski- ja Etelä-Lapissa on vielä havumetsää. Havumetsävyöhykkeen pohjoispuolelta alkaa tunturikoivuvyöhyke. Tuntureiden rinteillä tunturikoivuvyöhykkeen raja tulee vastaan sitä alempana mitä pohjoisemmassa Lapissa ollaan.

Paikkaa, jossa tunturikoivut loppuvat kutsutaan puurajaksi – puurajan yläpuolelta alkaa paljakka. Esimerkiksi Enontekiöllä paljakka alkaa noin 600–650 metrin korkeudessa. Paljakka jaetaan kolmeen vyöhykkeeseen: ala-, keski- ja yläpaljakkaan.

Pääosa Suomen paljakoista kuuluu alapaljakkaan. Alapaljakalla saattaa esiintyä yksittäisiä tunturikoivujasekä katajikkoa ja pajukkoja. Tyypillisiä kasveja ovat pohjanvariksenmarja, mustikka ja sielikkö. Lisäksi alapaljakalla kasvaa sammalta ja jäkälää ja kasvipeite on melko yhtenäistä.

900 metrin yläpuolella alkaa keskipaljakka, jossa on paljon heinäkankaita. Keskipaljakan heinäkankailla kasvaa tyypillisesti vaivaispajua, liekovarpiota, lampaannataa ja tunturivihvilää ja kasvipeite on laikkuista. Lumenviipymät ovat yleisiä ja suot harvinaisia.

Yläpaljakalla ei ole yhtenäistä kasvipeitettä kylmyyden takia. Yläpaljakkaa on Suomessa vain Haltilla, sielläkin enimmäkseen lumiolosuhteista johtuen. Yläpaljakalla kasvaa lähinnä enää sammalta ja jäkälää. Poikkeuksen tekee jääleinikki, jonka voi hyvällä tuurilla nähdä Kilpisjärven korkeimmilla tuntureilla.

Jääleinikki. Kuva: Mika Asikainen