GPS-paikantimen käyttö retkeilyssä

GPS-paikannin on hyvä apu, mutta ei korvaa karttaa. Kuva: Markus Sirkka

GPS-paikannin on kätevä apuväline retkeilijälle, vaikka se ei korvaakaan karttaa ja kompassia suunnistamisessa. Retkeilyssä voi GPS-paikanninta käyttää eri tavoin. Vähiten paikantimeen tukeudutaan, kun suunnistetaan kartan ja kompassin kanssa ja vain ongelmatilanteessa otetaan GPS-paikannin avuksi sijainnin selvittämiseksi. Tällöin pitää etukäteen varmistaa, että paikannin näyttää samoja koordinaatteja kuin paperikartta. GPS-paikanninta on mahdollista käyttää suunnistamisessa, kun siihen tallennetaan reittipisteitä, joiden kautta on tarkoitus kulkea. Näitä pisteitä voivat esimerkiksi olla autiotuvat, tulentekopaikat tai muut mielenkiintoiset maastokohteet. Myös oman auton sijainti voidaan tallentaa marja- tai sieniretkelle lähdettäessä, jolloin eksymisen vaara on pienempi. Eniten helpotusta suunnistamiseen saadaan GPS-paikantimella, johon on syötetty maastokartat. Vaikka paikantimeen onkin syötetty kartta, ei kannata lähteä maastoon vain GPS-paikantimeen luottaen ilman kompassia ja kunnollista maastokarttaa alueesta. Laitteeseen voi esimerkiksi tulla tekninen vika tai paristot voivat loppua juuri tärkeällä hetkellä. Myös erityisesti vanhoissa GPS-paikantimissa signaalin vastaanotto voi olla heikkoa esimerkiksi tiheässä kuusikossa, sumussa tai rankkasateessa.

GPS:n avulla voi seurata matkan etenemistä ja nähdä suoraan mm. kuljetun matkan ja siihen käytetyn ajan, keski- ja maksiminopeudet, etäisyydet eri kohteisiin, korkeuden merenpinnasta, auringon nousu- ja laskuajat, kuljetun jäljen, korkeusprofiilit ym.

GPS-paikannin mahdollistaa liikkumisen mm. silloin, kun näkyvyys on niin huono, ettei pelkän kartan ja kompassin avulla voi suunnistaa. GPS:n avulla on myös mahdollista suunnistaa tarkasti silloin, kun maastossa on vähän kiintopisteitä tai niitä ei ole ollenkaan tai maasto on niin pienipiirteistä, että sen seuraaminen kartalta on mahdotonta. GPS-paikannin antaa toisaalta lisäturvaa, vaikka suunnistettaisiinkin kartan ja kompassin avulla. Oman sijainnin voi aina tarpeen tullen tarkistaa ja hätätilanteessa voi ohjata avun tarkasti oikeaan paikkaan.

Muunnosohjelmia

Lisätietoja

Lue lisää