Asiakaspalvelu ja opastus

  • Raesärkkien opastustaulut sijaitsevat Raesärkkien pysäköintialueella. Opastustaulut ovat suomeksi ja englanniksi.
  • Lisätietoja Raesärkkien alueesta saa Kolilta Luontokeskus Ukosta.

Ruokailu, ruoanlaitto ja eväiden hankinta

Tulentekopaikat

  • Ahven-Valkeisen tulentekopaikka sijaitsee lammen lounaisrannalla.
  • Tammenalus- suvannon tulentekopaikka on Ison Raejärven eteläpäässä.

Avotulen teko metsäpalovaroituksen aikana on kielletty myös tulentekopaikoilla.

Tulenteosta merkityllä tulentekopaikalla kerrotaan tarkemmin Retkeilyn ABC:n tulenteko-ohjeissa.

Tammenalussuvannon tulentekopaikka. Kuva: Katri Suhonen

Juomavesi

  • Pintavettä, kuten järvien, jokien ja purojen vesiä, kannattaa keittää muutaman minuutin ajan ennen juontia, sillä veden laatu vaihtelee alueittain ja lämpötilan mukaan.
  • Lue retkeilyn juomavesivinkit Retkeilyn ABC:sta.

Jätehuolto

  • Alueen maastokohteissa ei ole jätteiden keräysastioita, joten jätehuolto on omatoiminen. Tämä tarkoittaa sitä, että retkeilijä ottaa vastuun omista jätteistään tuomalla ne pois maastosta lajitteluun. Maatuvat jätteet laitetaan käymälään tai kompostoriin ja pieniä määriä puhdasta paperia ja pahvia voi käyttää sytykkeenä. Kaikki muu jäte kannetaan omassa repussa luonnosta pois. Lue lisää roskattomasta retkeilystä.

Käymälät

  • Molempien tulentekopaikkojen yhteydessä on kuivakäymälä.
  • Mukaan kannattaa ottaa wc-paperia.

Yöpyminen

Telttailu

  • Telttailu on sallittua jokamiehenoikeudella (www.ymparisto.fi) (1 - 3 vrk). Suosittelemme yöpymistä Ahven-Valkeisen tulentekopaikan ympäristössä

Ahven-Valkeisen tulentekopaikka soveltuu telttailuun. Kuva: Auvo Sapattinen

Yöpyminen lähiseudulla

Vuokrakämppä

  • Pettäisen kämppä (www.lomarengas.fi), 4 hlö (2 kerrossänkyä). Pettäisenjärven rannan hirsikämppää sijaitsee Keihäsjoen luonnonsuojelualueen vieressä. Kämpän varustukseen kuuluu mm. kamiina, kaasuhella ja -jääkaappi, kaivo, rantasauna ja laituri sekä vene pelastusliiveineen, uintimahdollisuus ja tulentekopaikka. Alueella ei ole kuitenkaan virallista uimarantaa. Kämpälle on Raesärkkien pysäköintialueelta matkaa 24 km.
  • Lisätietoja muista majoituspalveluista saa Karelia Expert matkailupalvelusta (www.visitkarelia.fi).

Liikuntaesteisten palvelut

  • Alueella ei ole palveluja liikuntaesteisille.

Muut palvelut lähiseudulla

  • Kattavimmat palvelut, kuten esimerkiksi kauppa, pankkiautomaatti, pankki, terveyskeskus, huoltoasema, posti, kahvila- ja ravintolapalvelut sijaitsevat Nurmeksen keskustassa, jonne on Raesärkiltä noin 25 km.