Kuikka kuuluu ja näkyy järvimaisemassa

 

Heti jäidenlähdön jälkeen kiirii järvenselkiä pitkin kuikan reviirihuuto "kuuik-kukuuik-kukuuik", joka tyynellä säällä voi kantaa jopa 11 km päähän. Mestarikalastajat ja myyttien taikalinnut, joiden kantaisiä on fossiililöytöjen perusteella ollut olemassa jo 40 miljoonaa vuotta sitten, ovat saapuneet Suomeen muuttomatkaltaan, suurimman osan vietettyä talvensa Mustallamerellä ja hieman harvempien Väli- tai Itämerellä.

Rantojen tunnistettava asukki

Kuikkia arvioidaan olevan Suomessa noin 10 000 paria ja lajia tavataan koko maassa karuilla, kirkasvetisillä järvillä. Kaikkein runsain kanta on Järvi-Suomen kivikkorantaisissa, matalahkoissa vesissä, joita saaret tiheästi pilkuttavat. Kovin pienellä järvellä kuikka ei viihdy, sillä jopa 3 kg painoinen, suuri lintu on ruumiinrakenteensa vuoksi huono lentäjä ja tarvitsee 50–200 metriä vedenpintaa kiitoradaksi noustakseen lentoon ja vielä enemmän matkaa päästäkseen puiden latvojen yläpuolelle. Se myös hankkii ravintonsa lähes poikkeuksetta järveltä, jolle se on asettunut.

Petkeljärven kansallispuiston tunnuslaji on kuikka. Kuva: Antti Below

Aikuinen, juhlapukuinen kuikka on kuin graafikon uljas taidonnäyte mustan, harmaan ja valkean sävyineen, juovineen ja pilkkuineen. Litteä ruumis ja aivan ruumiin takaosassa olevat jalat tekevät kuikasta taitavan uimarin. Maalla se sen sijaan kykenee liikkumaan vain kömpelösti ryömien tai muutamia askelia astellen - niinpä kuikkanaaras rakentaa toukokuun alkupuolella pesänsä aina samaan tuttuun paikkaan, joka sijaitsee korkeintaan 1,5 m päässä saaren, luodon tai harvemmin mantereen rannan vesirajasta. Lintu myös oleilee maalla ainoastaan pesintäaikana.

Elinikäinen kumppani

Kuikalla on yleensä kaksi, harvoin yksi tai hyvin harvoin kolme munaa, joista poikaset kuoriutuvat kesäkuun keskivaiheilla ja käyvät ensi kertaa vedessä jo kuoriutumista seuraavana päivänä. Emojen aluksi hyönteisravinnolla ja myöhemmin kaloilla ruokkimista poikasista varttuu useimmiten vain yksi. Lentokyvyn kuikanpoikanen saavuttaa vasta reilun kahden kuukauden ikäisinä. Ensimmäiselle muuttomatkalle lähdettyään nuoret kuikat viettävät aikansa merialueilla ja palaavat järviympäristöihin vasta kolmantena elinvuotenaan pariutuakseen ja hakeakseen oman reviirin. Pariside muodostuu eliniäksi, joka kuikalla voi olla hyvin pitkä; rengastustietojen perusteella Suomen vanhin kuikka on ollut peräti 27-vuotias.

Pitkin kesää ja syksyä järvillä näkee myös jopa kymmenien kuikkien parvia. Parveutuminen on rituaalinomainen tapahtuma, mutta kuikat myös kalastavat näissä ryhmissä. Alkukesästä parviin hakeutuvat parittomat linnut ja myöhemmin pesinnässä epäonnistuneet parit. Myös pesivät linnut liittyvät silloin tällöin hetkeksi mukaan parviin.

Aran linnun uhat

Kuikka on järvimaiseman näkyvä ja kuuluva symboli, mutta kuitenkin arka. Mökkiläisten, veneilijöiden ja kalastajien aiheuttama häiriö karkottaa linnun helposti pesältä, jolloin munat ovat vaarassa kylmettyä ja pesärosvoille koittaa tilaisuus. Vesirajaan pesivää kuikkaa uhkaavat myös niin veden pintaa nostavat myrskyt kuin Suomen vesistöjen laaja säännöstelykin. Säännöstelyn haittoihin voidaan kuitenkin puuttua tekemällä pieniä muutoksia säännöstelyn lupaehtoihin.

Lisätietoja

  • Birdlife Suomi (www.birdlife.fi) on valinnut Vuoden lintu 2010 –hankkeen lajiksi kuikan. Hankkeen tarkoituksena on selvittää tarkemmin Suomen kuikkien määrää ja lisääntymiseen liittyviä tekijöitä, jotta suojelua voitaisiin kohdistaa oikein.