Ylijäämämaasta kansallispuistoksi

Petkeljärven kansallispuiston alue oli 1800-luvulla ylijäämämaata, joka jäi valtiolle. Vuoden 1832 isojaossa alueesta tuli yhteismaa, jota läheiset kyläläiset saattoivat hyödyntää. Osa alueesta oli niittynä ja nousipa kaskisavujakin silloin tällöin. Olipa teollisuudellakin kiinnostusta ylijäämämaan puihin. Möhkön rautaruukin omistaja havitteli saada polttopuita masuuniinsa. Läänin kuvernööri ei kuitenkaan halunnut, että ylijäämämaiden metsien arvo laskisi, eikä näin ollen myöntänyt ruukille lupaa puiden ottoon.

Kartta Petkeljärven kruununyläjäämämaasta Ilomantsin pitäjässä ja Kuopion läänissä. Laadittu verollepanoa varten vuonna 1864 J. Nyberg. Kartassa metsälaitumet ovat vihreällä ja kaskialat punertavalla täyttövärillä, suot ruskealla tai vihreällä viivoituksella. Kuva: Kansallisarkisto

 

Ajatus Petkeljärven suojelemisesta syntyi jo ennen sotia, kun aluetta suojeltiin säästömetsänä vuodesta 1933. Sotien jälkeen uusien kansallis- ja luonnonpuistojen perustamista perusteltiin sodanjälkeisillä aluemenetyksillä, koska niiden jälkeen Suomen rajojen puolelle jäi vain kaksi vuonna 1938 perustetuista neljästä kansallispuistosta. Korvaavia uusia puistoja esittivät mm. luonnontieteelliset seurat, mutta Petkeljärvellä myös paikalliset ihmiset olivat aktiivisesti osallisena asiassa.

Puiston kehittäminen alkaa

"Kansallispuiston kehittäminen retkeilykäyttöön alkoi vuonna 1957, kun alueelle maalattiin ja pystytettiin viittoja, ja retkeilypolku porrastettiin joiltain kohdin. Jotta alueelle saataisiin paremmat edellytykset retkeilylle, alettiin Oinassalmelta Petraniemeen rakentaa tietä vuonna 1959, mutta ensiksi tielinja piti tietenkin avata. Ilomantsin hoitoalueella silloin työnjohtajana toiminut Pekka Tolvanen muisteli, kuinka tielinja avattiin. Ensin linjalla olevat puut kaadettiin, ja siinäkin piti olla tarkka mihin suuntaan puut kaadettiin, että niiden kerääminen olisi mahdollisimman vaivatonta. Puiden kuljetus ja kerääminen hoidettiin hevosilla, joita tuohon aikaan Ilomantsistakin löytyi vielä paljon. Osasta kaadettuja puita tehtiin paikan päällä lautoja ja hirsiä, joista myöhemmin tehtiin puistonvartijan mökki.

Petraniemen leirintäaluetta alettiin kehittämään vuonna 1960, ja sinne muun muassa rakennettiin keittokatos. Leirintäalue oli alusta asti kesäisin ahkerasti käytetty, ja useat yhdistykset ja järjestöt pitivät kansallispuistoa retkeilynsä eräänä pysähtymispaikkana.

Kansallispuisto kiinnosti siis matkailijoita alusta alkaen, ja vuoden 1965 toimintakertomuksessa aluemetsänhoitaja Vilho Kärki kommentoi asiaa näin:

"Luonnontilainen metsä ja -maisema näyttävät yhä jatkuvassa määrin kiinnostavan ihmistä kiihkeän elämän rytmin vastapainoksi. Niinpä kansallispuiston kävijöiden lukumäärä on kasvanut vuosi vuodelta. Kuluneena sateisena kesänä kävijöiden määrä oli edellistä vuotta suurempi saavuttaen lukumäärän noin 9000 kävijää. Heistä oli leirintäalueella yöpyneitä noin 4000 ja päiväkävijöitä 5000. Kansallispuiston tiellä liikkui kesän aikana autoja n. 3000 kpl, moottoripyöriä n. 900 kpl sekä mopoja ja polkupyöriä n. 1200 kpl."

Kävijöiden määrä nousi tasaisesti koko 1960-luvun, sillä pari vuotta myöhemmin kävijöitä ja yöpyneitä laskettiin kesältä noin 13 400 henkilöä. Viime vuosina Petkeljärven kansallispuistossa on ollut noin parikymmentä tuhatta kävijää vuosittain..

Lähde

  • Kumpulainen, Jouni: Petkeljärven kansallispuiston historiaselvitys, Metsähallitus, 2005.

Nykyisin puisto on Karjalan kaunis helmi


Kansallispuistossa on edustettuna joukko suomalaisen luonnon parhaita piirteitä: komeita harjuja, kirkkaita lampia ja vaikuttavia ikimänniköitä. Kaiken tämän voi kokea päivässä lyhyitä retkeilyreittejä samotessa. Nousuja on harjulta toiselle veden pilkahdellessa puiden lomasta. Petkeljärveltä voi lähteä myös pidemmälle vaellukselle, sillä puistosta alkaa Pohjois-Karjalan vanhin retkeilyreitti Taitajan taival (35 km).

Petkeljärven harjumaisema. Kuva: Metsähallitus / Lentokuva Vallas

Petkeljärven retkeilykeskus sijaitsee Petraniemen kärjessä, kansallispuistoon vievän tien päässä. Harvassapa ovat ne kansallispuistot, joiden aivan ytimessä on nykyisin saatavilla ravintolapalveluita tai majoitustilaa. Kesäisin retkeilijät voivat aamun koettaessa päästä nauttimaan kuikan kutsuista ja lähteä vaikka Valkiajärven vesille joko meloen tai soutaen. Retkeilykeskuksen näyttelyssä kerrotaan arvokkaan harjuluonnon suojelun tärkeydestä. Petraniemen maastossa on lisäksi nähtävissä osittain entisöityjä toisen maailmansodan aikaisia taistelurakenteita, kuten esimerkiksi korsu ja juoksuhauta.

Kansallispuistoon johtavan tien varrella on myös vanha puistonvartijan maja, joka on kunnostettu ja sisustettu1960-luvun tyyliin. Majassa esitellään puiston historiaa. Matkailulla on pitkät perinteet Petkeljärvellä, sillä 1960-luvulla tien varressa oli kioski, josta puistonvartija myi puistossa kävijöille matkamuistoiksi muun muassa tuohitorvia.