Luontoon.fi etusivulle
Metsähallitus

Kellokkaan luonto- ja kulttuurinäyttely 

Yhteistyötä yli Väylän Ylläkseltä Pajalaan

Äkäslompolo. Kuva: Sauli KoskiKolarin Äkäslompolossa sijaitseva Luontokeskus Kellokas esittelee paikallista luontoa ja kulttuuria. Kulttuurin kehittyminen on aina ollut sidoksissa alueen luonnonoloihin ja sen suomiin mahdollisuuksiin. Tuo luonnon ja kulttuurin suhde on Kellokkaan Meän elämää -näyttelyn perusteema. Näyttelyn toivotaan tuottavan oivalluksia ihmisen riippuvuudesta luonnosta, ja kävijöiden soveltavan niitä myös omassa elämänpiirissä.

Luontokeskuksen näyttely on valtion rajoja ylittävän yhteistyön tulosta. Kellokkaan uudet näyttelyt valmistuivat vuonna 2008 ja ne kertovat tarinan Pallas-Yllästunturin kansallispuiston kupeilla olevista kylistä, tuntureilta alkunsa saavista virroista, Väylän eli Tornion-Muonionjoen luonnosta ja kulttuurista sekä Väylästä, elämänvirrasta, jonka ympärille ihmisen elämä on vahvasti rakentunut. Väylä on ollut kulkukeino ja alueen yhdistävä suoni, jossa monimuotoinen kulttuuri on kehittynyt erikoislaatuiseksi. Kulttuurin rikkaus on näkyvissä erityisesti vivaihteikkaassa ja elävässä meänkielessä, jota käytetään molemmin puolin Väylää. Nykyisin ilmaisullisesti rikasta kieltä arvostetaan ja sen käyttöä tuetaan tarmokkaasti.

Kalastaja joella. Kuva: Sauli KoskiNäyttelyn arkkitehtuurista ja grafiikan suunnittelusta vastasi helsinkiläinen Arkkitehtitoimisto Kari Kuosma. Näyttelysuunnittelusta vastasi kulttuurin osalta FM Darja Heikkilä, luontokäsikirjoituksen osalta FM Juha Paso sekä grafiikan ja kuvituksen toteutuksesta TaM Venla Väisänen. Näyttelyn AV-esitykset suunnitteli ja toteutti DocArt Production Ky ja Rapid River Ky. Näyttelyhankkeen koordinoi erikoissuunnittelija Maarit Kyöstilä.

Interreg III A Pohjoinen -ohjelmaLuonto- ja kulttuurinäyttelyhanke päättyi vuonna 2008. Hanketta hallinnoi Metsähallituksen Lapin luontopalveluiden Tunturi-Lapin puistoalue. Hankkeen kustannus oli 400 000 €. Rahoittajina olivat Euroopan Unionin Aluekehitysrahaston Interreg III A Pohjoinen -ohjelma, Lapin lääninhallitus, Lapin ympäristökeskus, Kolarin kunta, Pajalan kunta (www.pajala.se), ympäristöministeriö ja Metsähallitus.

Hanke toteutettiin Euroopan Unionin tuella.Näyttelyhanke toteutettiin samanaikaisesti  rakennushankkeen kanssa. Laajennuksen myötä rakennukseen saatiin luonto- ja kulttuurinäyttelyn lisäksi laajennettu 90-paikkainen ravintola 24-paikkaisine terasseineen, uusi 134 hengen audiotorio näyttämöineen, musiikki- ja lehtikirjasto, taidegalleria sekä toiminta- ja kokoustiloja. Näyttelyhanke oli yksi matkailun kehittämishankkeista, joita on ollut käynnissä Väylänvarren molemmin puolin Kolarin ja Pajalan kunnissa.

Luontokeskus Kellokas   

Luontokeskus Kellokas rakennettiin Kolarin Äkäslompoloon vuonna 1995. Kellokkaan asiakasmäärä on noussut jo yli 70 000 asiakkaaseen vuodessa. Määrä on suurimpia kaikista Suomen luontokeskuksista. Kellokaan asiakasmäärän arvioidaan nousevan jopa 100 000 asiakkaaseen vuodessa. Maisematien varressa sijaitsevasta Kellokas on kohtaamispaikka matkailijoille, loma- ja paikallisille asukkaille sekä kaikille Väylänvarren toimijoille.

 

Viimeisin päivitys 28.11.2011
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100