Pakasaivo, geologinen nähtävyys ja haltioiden koti

Saivot ovat Länsi-Lapissa esiintyviä rotkojärviä. Kuuluisin saivo on 60 metriä syvä Pakasaivo Muoniossa. Se on näyttävä geologinen muodostuma, jonka syntyhistoriaa on selvitetty kartoittamalla järven ympäristön geologisia muodostumia ja luotaamalla järven pohjaa. Pakasaivo on myös kiehtonut ihmisen mielikuvitusta kautta aikojen. Sitä on kunnioitettu ja siihen on liitetty erilaisia uskomuksia näkymättömistä haltioista. Heitä palvomalla ja heille uhraamalla ihminen varmisti itselleen onnen sekä tämänpuolisessa että kuoleman jälkeisessä elämässä.

Länsi-Lapissa esiintyy useita saivo-nimisiä kirkasvetisiä järviä ja lampia. Niistä monet ovat muodoltaan pyöreitä tai soikeita ja huomattavan syviä. Osalle on tyypillistä myös äkkijyrkät rinteet ja kalliojyrkänteet, jolloin ne näyttävät syviltä veden täyttämiltä rotkoilta. Saivo ei varsinaisesti ole mikään luonnontieteellinen järvityyppi, vaan ennemminkin se on paikallisten ihmisten käyttämä nimi syville järville ja lammille.

Länsi-Lapin tunnetuin saivojärvi, Pakasaivo, sijaitsee Muonion eteläosassa, Ylläksen ja Muonionjoen välisessä asumattomassa erämaassa. Se on runsaan kilometrin mittainen, kapea pohjois-eteläsuuntainen, kallioperän ruhjeeseen sijoittunut järvi. Se ahtautuu kallioseinämien väliin ollen kapeimmillaan vain hieman yli kymmenen metriä. Pohjoispäässä järvi levenee likimain ympyrän muotoiseksi ja runsaan 100 m:n läpimittaiseksi altaaksi, jota reunustavat jyrkästi nousevat graniittiseinämät.

Pakasaivon rotkon syvyydestä oli aiemmin olemassa ristiriitaisia tietoja. Geologian tutkimuskeskus teki järvellä kaikuluotauksia ja kairauksia, joissa selvitettiin pohjan syvyyttä, sen muotoa sekä sinne kerrostuneiden maakerrostumien paksuutta ja laatua. Järven pohja syöksyy jo muutaman metrin päässä rannasta kymmenien metrien syvyyteen saavuttaen järven pohjoispään keskellä 60 metrin syvyyden. Noin 30 – 40 m korkeiden kallioseinämien kanssa rotkolle tulee syvyyttä noin 100 m. Pakasaivo on meromiktinen järvi, jonka vedet eivät sekoitu vuosikierron aikana. Tämän vuoksi vesi on pohjalla täysin hapetonta.

Rotkon syntyyn vaikuttivat jääkautta edeltäneet ja sen aikaiset eri geologiset syntytapahtumat. Graniittiseen kallioperään oli jo miljoonia vuosia sitten haljennut pohjois-eteläsuuntainen ruhje. Jääkaudella, viimeisen kahden miljoonan vuoden aikana, alueella virrannut mannerjää kulutti ja syvensi sitä. Viimeisen jäätikön sulamisvaiheessa, noin 10 500 vuotta sitten, sen pohjalla virranneet sulamisvedet kerääntyivät tunneleihin jäätikköjoiksi, jossa ne virtasivat voimakkaan paineen alla. Pakasaivon kautta kulki myös yksi jäätikköjoki, jossa sulamisvesien aikaansaama vesipyörre tempasi mukaan kiviä ja lohkareita. Vähitellen kallioruhjeeseen alkoi syntyä hiidenkirnumainen, pyöreä onkalo.

Jäätiköitymisen loppuvaiheessa, noin 10 000 vuotta sitten mannerjää vetäytyi alueelta. Sen luoteispuolella olevaan Muonionjoen laaksoon syntyi jäätikön patoama jääjärvi. Se laski vetensä Pakasaivon kautta etelään. Jääjärvestä lähteneet valtaisat vesimassat ja siinä kelluneet jäävuoret vyöryivät Pakasaivoon sen pohjoisrannalla olevan kallioseinämän yli. Paikalle syntyi kymmeniä metrejä korkea vesiputous. Purkautuvat vesimassat kuluttivat lisää rotkon seinämiä ja puhdistivat sen pohjan irtokivistä. Pakasaivo oli saavuttanut nykyisen muotonsa. Jääkauden jälkeisten vuosituhansien aikana rinteiden kalliot ovat vähitellen rapautuneet, ja niistä lähteneet kivet vyöryneet alas järveen muodostaen rinteitä peittäviä vyörykeiloja.

Entisajan kunnioitettu uhripaikka

Saivot ovat kiehtoneet kautta vuosisatojen Lapin ihmisten mielikuvitusta. Kuten kaikkiin luonnon muovaamiin erikoisiin muodostumiin, myös Pakasaivoon liittyy kansan keskuudessa syntyneitä uskomuksia. Järvessä on arveltu olleen kaksi pohjaa. Luotauksissa ei löytynyt mitään todisteita räystäsmäisestä välipohjasta. Pakasaivolla tiedetään olleen myös haltioiden palvontapaikka eli seita. Uhrien tarkoituksena oli varmistaa hyvä kalastus- ja metsästysonni sekä järvessä elävän haltian pitäminen hyvällä mielellä. Samuli Paulaharjun mukaan Pakasaivoa kunnioitettiin ja pidettiin eräänlaisena maanpäällisenä paratiisina.

Matkailijat löytävät Pakasaivon

Pakasaivo on rauhoitettu geologinen nähtävyys, josta viime vuosina on tullut myös suosittu matkailukohde. Kolari - Äkäslompolo -tieltä johtaa hyväkuntoinen metsäautotie paikoitusalueelle, josta rotkon reunalle on kävelyä vain muutama sata metriä. Rantakallion törmälle on rakennettu näköalapaikkoja ja niiden välille portaita. Pakasaivolle on annettu matkailijoita houkutteleva lisänimi: "Lapin Helvetti".

Peter Johansson, Geologian tutkimuskeskus