Pohjois-Lappi on asutettu pian viimeisen jääkauden jälkeen ja Paistunturin erämaa-alueeltakin löytyy ihmistoiminnan merkkejä aina kivikaudelta lähtien.

Asuinpaikkoja kivikaudella ja varhaismetallikaudella (n. 9000 eKr. - 250/300 jKr.)

Esihistoriallisten asuinpaikkojen löytäminen ei ole yksinkertaista, koska niissä on harvoin maan päälle näkyviä rakenteita. Yleensä ne löytyvät alueilta, joilta maaperä on paljastunut ihmisten tai eläinten tallaamalla kuluttaman kasvillisuuden alta. Asuinpaikasta kielivät useimmiten polulta löytyvät kiviesineiden työstössä syntyneet kivisirpaleet ja joskus myös pienet kiviesineet tai palaneiden luiden kappaleet.

Paistunturin alueelta on löydetty useita asuinpaikkoja, mutta vain paria on tutkittu tarkemmin. Helsingin yliopiston tutkijat Mikael A. Mannisen johdolla kaivoivat Mávdnaávžin asuinpaikkaa Dalvadaksesta etelään. Tutkimuksissa asuinpaikan iäksi selvisi noin 7400 vuotta. Pienten kiviesineiden lisäksi asuinpaikalta paljastui kaksi tulisijaa, joista toinen lienee ollut kevytrakenteisen kotatyyppisen asumuksen sisällä. Badjeseavttet-joen rannalla on aikoinaan kivikaudella tai varhaismetallikaudella asuttu hieman tukevampirakenteisessa asumuksessa. Alueelta on löydetty huomattavan kokoisia asumuspainanteita. Asumusten lattiataso on ollut selkeästi maanpintaa alempana, ja painanteissa on vieläkin näkyvissä matalat ja leveät seinävallit. Katerakenteita voidaan vain arvailla.

Rautakautta ja historiallista aikaa (250/300 jKr. - )

Rautakautisia ja historiallisen ajan asumuksia on vaikea erottaa toisistaan, sillä entisen kaltainen elintapa jatkui alueella aina 1600-1700 -luvuille saakka. Nuoremmalla rautakaudella käyttöön tulivat suorakaiteen muotoiset, kivistä ladotut matalat tulisijat, ja samantyyppisiä käytettiin vielä historiallisellakin ajalla. Latomukset ovat todennäköisesti olleet kevytrakenteisten kotien tulisijoja, mutta kodan rakenteista ei ole jäänyt maahan jälkiä.

Paistunturin alueelta on löydetty myös useita permukkaliesiä. Nekin ovat matalia kivilatomuksia, mutta niiden toisen päädyn kulmista lähtee kaksi rinnakkain kulkevaa kivijonoa eli permukkaa. Joskus permukoita on vain yksi, mutta toisinaan tulisijan jokaisesta kulmasta lähtee kivijono. Kivijonot on useimmiten tehty kulkemaan tulisijasta kohti kodan oviaukon reunoja. Permukat ovat jakaneet kodan eri tiloihin. Tällaiset liedet tulivat käyttöön 1400-1500 jKr. ja olivat yleisimmillään 1700-1800 -luvuilla.

Asumuksista on erilaisten tulisijojen lisäksi jäänyt myös muita jälkiä. Kohtalaisen yleisiä ovat erilaisten kotasijojen tai turvekammien jäänteet. Niistä on näkyvissä vielä pyöreitä tai kulmikkaita maavalleja, joissa erottuu usein oviaukon paikka muuta vallia matalampana. Vallin keskellä näkyy usein matala kohouma merkkinä tulisijasta tai ovinurkassa saattaa olla romahtaneen piisin jäänteet.

Elinkeinot

Varhaisimmalta kivikaudelta pitkälle historialliseen aikaan asti ovat metsästys, kalastus ja keräily antaneet alueen asukkaille toimeentulon. Utsjoella erityisesti lohestus ja peuranpyynti ovat taanneet selviämisen pohjoisen oloissa. Peuraa metsästettiin sekä keväällä kiekeröiltä (=peurojen hankeen jäkälän saantia varten kaivama kuoppa) ansoilla, että syksyllä kuopilla. Intensiivisen pyynnin seurauksena peurakannat hupenivat ja Paistunturissa viimeiset peurat ammuttiin 1800-luvulla. Pienimuotoinen poronhoito alkoi vakiintua Utsjoella 1600-luvun loppupuolella.

Pyyntikuoppia ja purnuja

Peuroja metsästettiin pyyntikuopilla kivikaudelta jopa 1900-luvun alkuvuosille asti. Peurakuopat on aikoinaan kaivettu yleensä hiekkaiseen maahan, ja niitä on tavallisesti ollut useita lähekkäin. Suurimmissa pyyntikuoppajärjestelmissä kuoppia on kymmeniä ja joskus jopa toistasataa. Nykyään kuopat erottuvat useimmiten kahden - kolmen metrin laajuisina, matalina tai syvimmillään reilun metrin syvyisinä, painanteina.

Paistunturin erämaa-alueelta tunnetaan useita pyyntikuoppakohteita. Kaikki löydetyt kuopat on kaivettu hiekkaisille maille. Laajan pyyntikuoppajärjestelmään pääsee tutustumaan vaikkapa Sirddarluoppaljärven ympäristössä, jossa on 80 pyyntikuopan kokonaisuus.

Paistunturin yleisimpiä muinaisjäännöksiä ovat purnut eli kivistä tehdyt säilytyspaikat. Purnut tehtiin useimmiten rakkakivikoihin lähinnä lihan säilytyspaikoiksi. Ne kaivettiin läpi kivikon maahan saakka, yleensä kivirakan reunaan helppopääsyiseen kohtaan. Purnun seinät saatettiin vielä korottaa kivillä rakan pintaa korkeammalle. Kanneksi on laitettu laakeita kiviä. Purnuihin saatettiin säilöä peuran pyynnissä saadut lihat.

Merkkejä poronhoidosta

Paistunturin alueella on useita vanhoja puisten ja kivisten poroerotusaitojen ja lypsykaarteiden jäänteitä. Komeimmat kiviset kaarteet ovat Erttetvárrissa ja Badošoaivissa erämaa-alueen pohjoisosassa. Erttetvárrin aita on mahdollisesti alunperin rakennettu peuranpyyntiä varten 1800-luvulla, mutta sitä on myöhemmin käytetty erotukseen. Vanhimmat puiset poroaidat ovat aikojen kuluessa lahonneet, mutta silti alueella on nähtävissä vielä useita puisiakin aitoja. Sekä Erttetvárrin, että Badošoaivin kaarteet on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäviksi kulttuuriperintökohteiksi.

Lisätietoa Paistunturin erämaa-alueen menneisyydestä