Harjut ja supat
Tikkametsät
Lettosuot
Metsien ennallistamispoltot Paistjärvellä

Alueen pienet järvet ja suppalammet ovat poikkeuksellisen kirkkaita ja puhtaita. Alueen pohjoisin järvi, Sonnanen, mainitaan Suomen toiseksi kirkkaimmaksi järveksi. Paistjärvellä pesiikin kuikka, jolle kelpaavat vain puhdasvetiset järvet. Saattaapa Paistjärven rannoilta myös löytyä kalajätteitä, jotka paljastavat tuuheaviiksisen saukon herkutteluhetken. Kalojen lisäksi saukolle maistuvat ravut, sammakot ja hyönteiset.

Harjut ja supat

Alueen keskiosassa on komea Saarijärvenharju, joka on osa Jaalan kuntaan yltävää harjujonoa. Harjualue ulottuu Sonnasen ja Kuijärven väliltä Kelesjärven kautta Sorvalammelle asti. Harjujakson kokonaispituus on noin 11 kilometriä ja siitä noin kaksi kilometriä on Paistjärven alueen puolella. Paikka paikoin harjut ovat melko korkeita. Harjujonon pohjoispäässä on louhikoita, jotka antavat suojaa vaikka ilveksellekin tai ketulle.

Erityisesti harjualueen pohjoisosissa on paljon suppamuodostumia. Supat ovat erikokoisia kuoppia tai syvänteitä, jotka ovat muodostuneet jääkauden seurauksena. Jäälohkareita jäi harjumuodostumien sisään sadoiksi vuosiksi ja vasta ilmaston lämmettyä ne sulivat pois. Tällöin jäälohkareen päällä ollut maa-aines romahti alapäin muodostaen suppakuopan.

Harjumuodostumat ovat myös arvokkaita pohjavesivarastoillemme. Harjut suodattavat sadeveden kirkkaaksi pohjavedeksi. Harjujen rinteillä humisevat vanhat hongat ja maata peittävät kuivat kanervakankaat. Herkkä harjuluonto kaipaa suojelua osakseen, joten retkeilijän kannattaa pysytellä viitoitetuilla reiteillä. Kuijärven kannakselta, joka on alueen eteläosassa Saarijärven ja Kuijärven välissä, on polulta avonaiset näkymät kirkasvetisille järville.

Jyrkkää harjurinnettä Kannaksen rannan maisemissa. Kuva: Outi Mäenpää

Tikkametsät

Paistjärven monenlaisissa metsissä viihtyy kuusi tikkalajia aina uhanalaista valkoselkätikkaa myöten. Vanhassa havumetsässä palokärjen punainen pää tikuttaa suuren kelon runkoa.

Kun näet puun tyvellä runsaasti suomuttomia kävyn rankoja, olet löytänyt tikan pajan. Ylhäällä puussa käpytikka ahertaa rungon rakoon tai oksanhankaan kiilaamansa kävyn kimpussa.

Pohjantikan jälkiä ovat erityisesti kuivuvien kuusien kuorinta. Kuoren ja rungon välistä pohjantikka etsii ötököitä. Pikkutikat viihtyvät usein rantojen tuntumassa lehtipuutiheiköissä. Harmaapäätikan voi saada esille keväällä sen omaa "reviirimerkkiä" muistuttavalla asteittain alas laskeutuvalla vihellyksillä. Kolopesijöiden elinympäristö, jossa on suuria haapoja ja kuusia, on myös oiva asuinalue liito-oravalle.

Lettosuot

Vähä- ja Iso-Majaan järvien välissä on letto, joka on nykyisin melko harvinainen suotyyppi Etelä-Suomessa. Letto on avosuo, jota peittää lehtisammal- ja ruohomättäät. Suurin osa Etelä-Suomen letoista on kuivatettu viljelykäyttöön.

Korkean kalkkipitoisuutensa vuoksi letot tarjoavat kasvuympäristön vaateliaammillekin kasveille, kuten hirssisaralle. Paistjärvellä lettokasvillisuutta esiintyy myös Ympyriäisen ja Pitkälammen välisillä puronvarsilla.

Näkymää etelän suuntaan. Kuva: Tuomo Häyrinen

Metsien ennallistamispoltot Paistjärvellä

Suojelualueilla metsien polttaminen on tärkeimpiä keinoja lisätä luonnon monimuotoisuutta. Monet uhanalaiset metsälajit ovat täysin riippuvaisia kuolleesta tai hiiltyneestä puuaineksesta. Metsän polttamisella pyritään myös lisäämään alueiden lehtipuuvaltaisuutta, sillä polttamisen jälkeen alueelle syntyy luontaisista puulajeista koostuva nuori sekametsä. Paistjärven metsät ovat olleet aikaisemmin talouskäytössä, jolloin niiden hoidossa oli tapana poistaa lähes kaikki lehtipuut. Metsää poltettaessa kaikki puut eivät suikaan kuole, vaan osa jää eloon - näin metsikkörakenne monipuolistuu aikaisempaan yhden puulajin ja samankokoisten puiden muodostamaan metsikköön verrattuna. Helposti havaittava muutos on myös kevään kauniin kukkijan, uhanalaisen kangasvuokon, esiintymien laajeneminen metsän polton jälkeen.

Paistjärvellä polttamalla ennallistettuihin metsiin voi helposti tutustua esimerkiksi Sonnasen uimarannan pysäköintialueen vieressä tai Kylmälammen retkeilyreitin varrella. Pieniä laikkupolttoja on tehty Kuijärven kannaksella. Pysäköintialueen viereinen metsikkö on 45-vuotiasta männikköä, joka poltettiin vuonna 2006. Alueen ympärille hakattiin palokäytävä, jottei tuli päässyt leviämään viereisiin metsiin.Poltettua männikköä Kylmälammen retkeilyreitin varrella. Kuva: Outi Mäenpää

Kylmälammen polun varressa oleva metsikkö on niin ikään myös pääosin 45-vuotiasta männikköä, mutta joukossa on myös yli 100-vuotiasta puustoa. Kuijärven kannaksella poltettiin pieniä laikkuja paisteisilla harjurinteillä viihtyvän lajiston elinympäristön hoitona. Kylmälammen ja Kuijärven poltot tehtiin vuonna 2010.

Kylmälammen polttoalan vieressä voi tutustua myös soiden ennallistamiseen, sillä Kylmälammen ojitetut rantasuot on ennallistettu tukkimalla ojat vuonna 2004. Lammen pohjoispuolella on nähtävissä korpikasvillisuuden palautuminen ja eteläpuolella rämekasvillisuuden palautuminen.

Lisätietoja ennallistamispoltoista (www.metsa.fi).