Etelä-Suomen lääni, Uusimaa
Hanko
(www.hanko.fi)
Pinta-ala 150 ha, Natura 2000 -alue (1998), valtakunnallinen
lintuvesien suojeluohjelma (1982)
Aluetta hoitaa Metsähallitus.
Täktomin merenlahtien (Västerfjärden, Österfjärden ja Täktbukten) rantaniityt,
hiekkarannat, ruovikot ja kalliot muodostavat kauniin ja monipuolisen
luontoalueen Hankoniemen eteläosaan. Hankoniemi on jääkauden lopulla syntynyt
reunamoreeni, joka työntyy niemenä kauas merelle. Se tarjoaa näin ainutlaatuisen
mahdollisuuden tutustua mantereelta käsin erilaisiin saaristovyöhykkeisiin.
Hankoniemellä voi päiväretken puitteissa vierailla rannikkovyöhykkeeseen
kuuluvilla lintulahdilla ja kiikaroida merivyöhykkeen kallioluotoja.
Hankoniemen eteläosan merenlahdet ovat tunnettuja linnuistaan. Kevät ja
syysmuuton aika ovat erityisen otollisia lintujen havainnointiin. Matalat
merenlahdet kuten Täktomin merenlahdet, Svanvik ja Högholmenin alue
houkuttelevat vesilintuja ja kahlaajia ruokailemaan. Täktomin merenlahdet ovat
kansainvälisesti tärkeitä linnuston levähdyspaikkoja ja varsinkin kahlaajien
pesimäpaikkoja, joiden säilymistä tukevat monet suojeluohjelmat. Rantaniittyjä
hoidetaan mm. laiduntamalla.
Tämän sivun osoite on www.luontoon.fi/taktominmerenlahdet
