Linnansaaren torpan vaiheet

Vuonna 1987 kunnostettiin päärakennus (vuodelta 1855), pihapiirin aitta (1918) ja lato (1920) sekä pikkupellot kiviraunioineen. Torpan pihapiirissä on myös savusauna, riihi (1933), polttopuukatos (pystytetty 1992) ja venelaituri. Sauna on siirretty palaneen saunan paikalle läheisestä Laattaansaaresta vuonna 1980. Pihapiiriä ympäröi 1980-luvulla pystytetty riukuaita.

1620 saaren omistaa Polycarpus Johansson
1852 Linnansaaren ensimmäinen torppari Adolf Johan Lyytikäinen
1864 Linnansaaren ensimmäinen metsänvartija Fredrik Kasper ja torppari Pekka Koponen
1907 savottakämppänä
Torppari Antti Suhonen
1912 torppari Oskari Parviaisen
1913 Linnansaari Metsähallitukselle
1913 Metsänvartija Parviainen
1917 Linnansaaren torppa muutettiin metsänvartijan tilaksi
1920-1930-lukujen metsänuudistuskausi
1940 Louhimaan tila
• 1975 takaisin valtiolle

Waahersalon kartano

Linnansaaren kansallispuiston pääsaari on nimeltään Linnansaari. Saari (450 ha) sijaitsee keskellä Haukivettä puiston keskiosassa. Saaren ensimmäinen tunnettu omistaja oli rantasalmelainen Polycarpus Johansson 1620-luvulla. Linnansaaressa ei tuolloin asuttu, mutta Johansson kaskesi maitaan. Saari liitettiin 1600-luvun loppupuolella - todennäköisesti nälkävuosien jälkeen - Putkisalon kartanon maihin. Kartanon maista erotettiin 1700-luvun alussa Waahersalon kartanon alue, johon myös Linnansaari kuului.

Waahersalo oli Savon suurimpia kartanoita 1700 - 1800-luvuilla. Sen alueisiin kuului käytännössä koko Waahersalon kylä sekä maita aina Heinävedelle asti. Kartanon talous perustui torppien tuottoon. Torpparilaitos oli koko Suomen maatalouden perusta. Enimmillään Waahersalon kartanolla oli peräti 51 torppaa 1800-luvun alussa.

Linnansaaren torppa perustettiin 1850-luvun alussa, jotta Waahersalon kartano voisi valvoa Haukiveden kaskeamiselta säilyneitä metsiä. Valvontatarpeen taustalla oli puutavaran hinnannousu. Torppari ei itse omistanut viljelemäänsä maata, vaan hän maksoi sen käyttöoikeudesta vuokraa kartanolle. Vuokra suoritettiin joko työnä, rahana tai maataloustuotteina. Saaristotorpat olivat haluttuja monestakin syystä. Saarista löytyi vielä kaskeamiseen sopiva metsiä toisin kuin mantereelta. Kaskenpolton tavoitteena oli saada karjalle laitumia. Lisäksi kalaa riitti särpimeksi ympäri vuoden. Saarissa alustalaiset myös saattoivat viettää melko itsenäistä elämää.

Linnansaaren ensimmäinen torppari Adolf Johan Lyytikäinen

Waahersalon kartanon rengistä Adolf Lyytikäisestä tuli Linnansaaren torppari keväällä 1852. Saareen muuttivat myös hänen vaimonsa Helena Nikkonen sekä Adolfin nuorempi veli Matti ja miesten isä Johan. Muutamaa vuotta myöhemmin Matti avioitui Maria Stina Tereniuksen kanssa.

Ensimmäiset vuodet Lyytikäiset asuivat tilapäisasumuksessa, koska aika meni peltojen raivaamiseen kaskeamalla. Vuonna 1855 Adolf ja Matti rakensivat hirsisen pirtin, joka on nykyinen nähtävillä oleva Linnansaaren torppa.

Vuoden 1855 jälkeen Matti ja Stina muuttivat kartanon toiseen torppaan. Poikien isä Johan muutti heidän kanssaan. Adolfilla ja Helenalla ei ollut lapsia, joten saarella tarvittiin lisätyövoimaa. Abel Fredrik Kasper palkattiin rengiksi vuonna 1862. Abel muutti vaimonsa Ulla Ruuskasen kanssa saareen. Pian tämän jälkeen Lyytikäiset muuttivat pois Linnansaaresta. He ryhtyivät Putkisalon kartanon torpan yhtiömiehiksi kesällä 1864.

Metsänvartija Fredrik Kasper

Vuonna 1864 Linnansaaren torppa siirtyi 25-vuotiaaalle Fredrik Kasperille. Hänestä ei tullut torpparia, vaan hänet nimitettiin kartanon metsänvartijaksi. Suurin osa kartanon metsistä oli tuolloin Linnansaaren saaristossa.

Metsänvartijan velvollisuudet

• Metsän suojeleminen kaskeamiselta.
• Puuvarkauksien estäminen.
• Riistan suojeleminen ja salametsästyksen estäminen.

Metsänvartijan oikeudet

• Sai metsästää pienriistaa.
• Sai ottaa tarvitsemansa polttopuun kartanon metsästä.

Fredrikin perheeseen kuuluivat vaimo Ulla ja lapset Anna Lovisa, August, Erik Johan ja Katariina Aurora. Aikuisikään selvisi hengissä vain vanhin poika August. Erik ja Katariina kuolivat punatautiin, mutta August oli pelastuksekseen rokotettu sitä vastaan.

August avioitui Waahersalon kartanon piian Gustava Wilhelmiina Hyvärisen kanssa vuonna 1881. Heille syntyi viisi lasta: Ulla Maria, Werner, Fredrik, Alma ja Elin. Kasperit muuttivat 1898 Oraviin, missä August ryhtyi torppariksi. Kaspereiden jälkeen Linnansaareen muuttivat enonkoskelainen Pekka Koponen ja hänen vaimonsa Anna Loviisa Karvinen. He muuttivat Linnansaaresta pois ja asettuivat mäkitupalaisiksi Ahvensalmelle vuonna 1907.

Savottakämppänä

Osakeyhtiö Collin osti Waahersalon kartanon maat vuonna 1905. Yhtiö myi kartanon maanviljelijä Benedict Mennanderille seuraavana vuonna, mutta Waahersalon metsät jäivät myyntisopimuksessa ilmeisesti Collinin hakattavaksi. Yhtiö teki alueen metsissä suuria savottoja ja kaadetut puut myytiin Pietariin. Linnansaaren torppa oli Collinin miesten majoituskämppänä. Kaikki savottamiehet eivät mahtuneet torppaan nukkumaan, joten Sammakkoniemen polun varteen rakennettiin suuri talli, jossa hevosten lisäksi yöpyi savottamiehiäkin. Heitä varten oli seiniin kiinnitetty lavitsat. Nykyään tallia ei enää ole.

Torppari Antti Suhonen

Linnansaaresta tuli jälleen osa torpparilaitosta, kun Antti Suhonen teki siitä sopimuksen Waahersalon kartanon kanssa. Hänen lisäkseen saareen muuttivat vaimo Anna Matintytär Pöllänen sekä kaksi lasta: Einar ja Sylvi Siviä. Torpan pihapiirissä oli tuolloin päärakennus, talli, riihi, sauna ja kaksiosainen aitta. Vuonna 1911 Antti Suhonen rakensi pärekattoisen lantanavetan. Torppaan kuului melkein 4 ha:n viljelykset, mutta saaren mahtui myös kartanon muiden torppareiden palstoja. Ne oli nimetty omistajansa mukaan. Suhoset muuttivat pois saaresta vuonna 1912 Ahvensalmelle.

Torppari Oskari Parviainen

Oskari Parviainen osti Linnansaaren torpan vuokraoikeuden torppari Antti Suhoselta 350 markalla. Torppari ei itse omistanut viljelemäänsä maata, vaan hän maksoi sen käyttöoikeudesta vuokraa kartanolle. Parviainen teki maaliskuun alussa 1912 kymmenen vuoden vuokrasopimuksen Waahersalon kartanon isännän Mennanderin kanssa. Oskarin mukana Linnansaareen muuttivat hänen vaimonsa Tilda Fredrika Lappalainen sekä poika Toivo Oskari. Ensimmäisen vuoden aikana perheeseen syntyi myös tytär Toini Maria.

Parviaisia oli onnistanut päästessään saareen asumaan, koska niissä elanto oli turvatumpaa kuin mantereen mökeissä. Saarissa saattoi kalastaa ja pitää karjaa. Saarista myös löytyi kaskeamiseen sopivia metsiä toisin kuin mantereelta. Saarissa alustalaiset saattoivat viettää melko itsenäistä elämää. Matka Linnansaaresta kartanolle oli kymmeniä kilometrejä pitkä.

Torpparin velvollisuuksia

Vuokran maksaminen joko työnä, rahana tai maataloustuotteina.
• Rakennusten hoito ja korjaaminen.
Peltojen raivaus, lannoitus, ojitus ja aitaus.
• Niittyjen aitaus ja hoito.
• Hakamaat oli pidettävä aukeina.
• Metsästäminen oli kielletty.
• Piti elää siivosti ja olla isännälle kuuliainen.

Torpparin oikeuksia

Osan peltojen tuotosta sai omaan tarpeeseen.
• Kalastusta ei rajoitettu.
• Polttopuuksi sai ottaa maassa olevaa puuta.

Linnansaaren torpan vuokranmaksu

Vuokra suoritettiin joko työnä, rahana tai maataloustuotteina. Vuokran määrä saattoi olla jopa puolet pellon sadosta ja joka kolmannes kaskirukiista.
Linnansaaren torpan vuokra oli 76 markkaa vuodessa.
Lisäksi torpasta piti tehdä taksvärkkinä eli päivätöinä kartanolle 12 päivää kesäisin. Taksvärkkiläisten tuli olla raittiita, tottelevaisia ja työkykyisiä. Mukana piti olla omat eväät ja kunnolliset työkalut.
Taksvärkkiin kutsu piti välittää edelleen seuraavaan torppaan.
Puuttuvista päivätöistä oli maksettava vuositilissä kaksi markkaa jalkapäivistä ja neljä markkaa hevospäivistä. Metsän tuhoutumista pelänneet päätilojen isännät halusivat vuokran päivätöinä, koska silloin kaskeamisen tarve väheni. Saaristotorpparit maksoivat vuokransa mieluummin sadosta saatuna viljana kuin omalla työllään päätilalla.
Oskari ei tehnyt päivätöitä vaan hän maksoi puuttuvilta päiviltä kaksi markkaa.
• Torpan vuokran kokonaissumma taksvärkkeineen oli siten 100 mk vuodessa.

Linnansaari Metsähallitukselle

Metsähallitus osti Linnansaaren saariston Waahersalon kartanolta vuonna 1913. Metsähallituksen yhtenä tavoitteena oli säilyttää Saimaan saarten ”luonnonihanuus”. Linnansaaren ensisijainen tarkoitus oli kuitenkin tuottaa puutavaraa valtionlaitoksille. Ensimmäisen hakkuuvuoden halot Metsähallitus lahjoitti Keuhkotautisten parantola Oy:lle.

Metsänvartija Oskari Parviainen

Oskari Parviaisesta tuli valtion virkamies eli vt. metsänvartija, koska:

Hän osasi lukea ja kirjoittaa.
Hän oli terve eli työkykyinen.
Hän oli luotettava mies, jota kartanon omistaja Mennander oli suositellut tehtävään.
• Pappi todisti hänen olevan puhdasmaineinen ja paikkakuntalaisten luottamuksen arvoinen.

Metsänvartijoilta vaadittiin yleensä kaksivuotisen metsänvartijakoulun käymistä metsäopistossa, mutta valtion kehnot palkat karkottivat tutkinnon suorittaneet miehet yksityisten palvelukseen.

Oskari kävi Kangaslammin syyskäräjillä 1913 vannomassa metsänvartijanvalan. Viran puolesta hän sai metsänvartijamerkin, revolveripistoolin ja leimakirveen. Parviaisen valvontaan tuli Metsähallituksen Waahersalon puisto, jossa Linnansaari oli vartiopiiri XVIII. Metsänvartija Parviaisen palkka muodostui vuokrattomasta torpasta ja 20 markan kuukausipalkasta.

Metsänvartijan ohjesäännön mukaan metsänvartijan pitää:

• Tarkkailla ahkerasti vartiopiiriään.
Tutustua vartiopiirin rajoihin, asutukseen ja uittoväyliin.
Valvoa vartiopiirissä suoritettavia töitä ja maksaa työmiesten palkat.
Leimata metsänhoitajan opastuksella kaadettavat puut.
• Hoitaa taimitarhoja.
Estää metsän haaskaaminen, kuten luvaton kaskenpoltto ja puun ottaminen.
• Sammuttaa metsäpalot välittömästi.
Raportoida metsänhoitajille metsänhaaskauksesta, kulovahingoista sekä hyönteis- ja myrskytuhoista.
Estää luvaton metsästys, kalastus, viljely, laidunnus ja asutus.
Joka tammikuussa ilmoittaa metsänhoitajille vartiopiirissään asuvista henkilöistä ja siellä laiduntavan karjan omistajista.
Opastaa ja majoittaa alueella liikkuvat metsänhoitajat, jotka puiden leimausaikana saattoivat viipyä saaressa useita viikkoja.
• Säilyttää kruunulle kuuluvaa kalustoa.

Metsänvartija Parviaisen perheen talous

Rahapalkka oli kehno.
Elannon perustana oli torpan kaski- ja peltoviljelysten tuotto. Linnansaaressa poltettiin kaskea 1930-luvulle saakka.
Kalastus oli merkittävä sivuelinkeino ympäri vuoden. Tosin rahaa piti satsata tuolloin harvojen omistamaan moottoriveneeseen (1925) ja ison nuotan ostoon.
Voin myynti viikoittain Oravin ruukin väelle oli säännöllisin lisäansio.
Satunnaisesti myytiin lihaa, suolakalaa ja villaa.
Joskus lisätienestiä tuli savottamiesten majoittamisesta sekä kuljettamisesta moottoriveneellä.
Syksyisin myytiin oman puutarhan herukoita.
Kasvimaassa kasvatettiin sipulia, porkkanaa, punajuurta, lanttua, kaalia, hernettä ja härkäpapua.
• Tupakkatarpeet saatiin omasta kessumaasta.
Mustikoita, puolukoita ja sieniä kerättiin talven varalle.
Syksyisin poltettiin kymmeniä litroja tervaa, jota tarvittiin veneiden, rekien ja suksien kunnossapitoon.
Riistaa sai metsästää vartioalueellaan - toisin kuin torpparit.
Oman karjan lisäksi Linnansaaressa laidunsi myös muiden eläimiä, joiden hoidosta sai pientä korvausta.
• Polttopuut sai ottaa valtion metsästä.

Linnansaaren torppa muutettiin metsänvartijatilaksi

Vuonna 1917 torpasta tuli valtion virkatalo, johon valtio pystyi myöntämään määrärahoja rakennus- ja kunnostustöihin. Torpparisopimus ei siis enää ollut voimassa ja rakennus joutui verotettavaksi. Savotta-aikana metsänvartijan tilalla saattoi yöpyä yli kymmenen miestä useita viikkoja. Savottamiehet toivat Linnansaareen kerran viikossa hevoskuormallisen evästä, josta metsänvartijan vaimo Tilda laittoi savottamiesten ruuat. Toisinaan tilan puutteen vuoksi osa miehistä yöpyi läheisessä Laattaansaaressa tai talvella osa saattoi hiihtää yöksi kotiinsa.

Oskarin äiti, Ida Maria muutti saarelle tyttärentyttärensä Helmin kanssa 1920-luvun lopulla. Toivo ja Helmi avioituivat Linnansaaressa vuonna 1933. He saivat kaksi lasta - Väinön ja Meerin. Oskarin tyttären Toinin ja naapurisaaren Uuno Tulilahden häitä vietettiin 1936. Toini lähti nuorikoksi Uunon kotitilalle Hevossaloon.

1920-1930-lukujen metsänuudistuskausi

Metsän uudistamisessa pyrittiin muuttamaan lehtipuuvaltaiset sekametsät hoidetuiksi kuusikoiksi. Lisäksi maita ojitettiin runsaasti.

Alueen valvontamahdollisuudet paranivat vuonna 1925, kun Oskari osti omilla rahoillaan käytetyn moottoriveneen. Tuohon aikaan moottoriveneitä oli vain luotsien käytössä. Aiemmin Oskari oli liikkunut paikasta toiseen soutamalla. Matka Oraviin kesti soutaen yli puoli tuntia. Moottorivene laajensi kulkumahdollisuuksia. Moottorivenettä käytettiin paljon myös ihmisten ja tavaroiden kuljetuksiin.

Louhimaan tila

Torpparilaki antoi torppareille oikeuden lunastaa viljelemänsä tilat itselleen. Laki laajeni vuonna 1922 käsittämään myös metsänvartijatiloja. Oskari yritti lunastaa Linnansaaren itselleen ensimmäisen kerran 1930-luvulla. Monien lunastusyritysten, epäysten ja valitusten jälkeen Oskari sai tilan omakseen. Hän nimesi tilan (38,82 ha) maarekisteriin vuonna 1940 Luohimaa-nimisenä.

Parviaisten poika Toivo kaatui jatkosodassa eikä tilalle ollut jatkajaa. Oskari ei enää jaksanut hoitaa tilaa yksin. 1950-luvun alussa Oskari hankki tilalle vuokralaisia, jotka viljelivät Louhimaata muutaman vuoden. Tila autioitui lopullisesti 1950-luvun lopulla.

Takaisin valtiolle

Valtio osti uudelleen Louhimaan tilan itselleen Oskari Parviaisen perikunnalta vuonna 1975. Tila liitettiin myöhemmin vuonna 1956 perustettuun Linnansaaren kansallispuistoon.