
Liito-oravia asustaa Pohjois-Amerikan ja Euraasian
mantereiden havu- ja sekametsäalueilla. Suomessa esiintyvän lajin (Pteromys
volans)
levinneisyys ulottuu Suomesta ja
Baltian maista itään aina Tyynenmeren rannikolle saakka. Laji kuuluu Suomen
ja EU:n lainsäädännössä tiukimmin suojeltujen lajien joukkoon. Liito-oravaa
uhkaa sille sopivien metsien väheneminen.
Nuuksion liito-oravakanta on yksi tiheimmistä
Suomessa tunnetuista kannoista. Alueelta on löydetty lähes 200 metsikköä, jotka
on todettu liito-oravan asuttamiksi. Laji onkin valittu kansallispuiston
tunnuseläimeksi.
Ulkonäkö
Liito-orava on pienempi kuin tavallinen,
ruskea orava, ja sen paino on noin 130-160 grammaa. Koiras on jonkin verran
naarasta kevyempi, mutta kokoeroa ei paljaalla silmällä huomaa. Liitureiden
vartalo on noin 15-20 cm ja häntä 9-14 cm pitkä. Turkki on harmaa ympäri vuoden
ja vatsan ollessa selkäpuolta vaaleampi. Liito-oravalla on suuret, mustat
silmät, joilla se näkee hyvin pimeässä. Taka- ja eturaajaan kiinnittyvän ruston
välissä on liitopoimu, jonka liito-orava levittää liitäessään. Liito-orava
liikkuukin lähes yksinomaan puusta toiseen liitämällä. Liito-orava pystyy
liitämään jopa 75 m.
Liito-oravan metsä
Noin viisivuotiaaksi elävä liito-orava on
erittäin paikkauskollinen ja käyttää samaa metsikköä ja asuinkoloja vuodesta
toiseen. Liito-oravan elinpiirin koko voi vaihdella muutamasta hehtaarista jopa
sataan hehtaariin! Koiraiden reviirit ovat isompia kuin naaraiden.
Liito-oravan metsissä Nuuksiossa asustaa myös
muita harvinaisia lajeja, esimerkiksi harmaapäätikka, mustakonnanmarja ja
pikkupoimusulkukotilo. Tyypillinen liito-oravan asuttama metsikkö on vanha,
kuusivaltainen mutta rehevä sekametsikkö. Isot haavat ja koivut tarjoavat
ruokaa ja tikankoloja pesäpaikoiksi. Suuret kuuset toimivat paitsi pesä-, myös
suojapaikkoina saalistavien petojen kuten näätien, pöllöjen ja haukkojen varalta.
Nuuksiossa tällaisia metsiä näkee usein jyrkänteiden alla. Varsinkin
Nahkiaispolun varrella ja Myllypuron laaksossa kannattaa katsoa metsiä
liito-oravan silmin.
Merkkejä liito-oravasta
Liito-orava liikkuu useimmiten hämärässä,
joten sen näkeminen on melko harvinaista. Yleisin merkki liito-oravan
oleskelusta tai vierailuista alueella ovatkin puun juurelta löytyvät papanat.
Ne ovat noin riisinjyvän kokoisia, niiden väri tosin riippuu vuodenajasta:
talvella ja keväällä liito-oravan syömien norkkojen siitepöly värjää ulosteen
kellertäväksi, kesällä uloste on lehtiravinnosta johtuen löysempää ja ruskeaa
tai jopa mustaa. Muita merkkejä liito-oravasta ovat harvinaisemmat talvella
lumessa näkyvät jäljet, jotka näkyvät vaikkapa puun juurella liiturin liidon
jäätyä liian lyhyeksi. Lumella etujalkojen jäljet ovat rinnakkain edessä ja
takajalkojen rinnakkain takana, liitopoimun sivuille jättämä jälki on
epätasainen.
Ruokavalio
Liito-orava on monipuolinen kasvinsyöjä, joka
ruokailee aina puussa. Kesäaikaan sen ruokalista muodostuu lähes ainoastaan
puiden lehdistä. Alkukesällä maukkaimpia ovat lehtipuiden, kuten haavan ja
lepän, uudet, pehmeät lehdet. Pihlajanlehdet maistuvat myös. Lehtien pudottua
puista liituri syö etenkin lepän- ja koivunnorkkoja. Jos norkkoja on runsaasti,
se kerää niitä talvivarastoon. Männyn silmut, kukinnot ja vuosikasvaimet
maistuvat ympäri vuoden.
Pesä ja poikaset
Liito-oravalla on yleensä samanaikaisesti
käytössään useita pesiä: keskimäärin 4 tikankoloa ja 1-2 risupesää, joita se
käyttää ravintovarastointiin, yöpymiseen ja pesimiseen. Talvella liito-orava
viettää suuren osan ajasta pesässään, mutta liikkuu silloinkin päivittäin. Emon
ja poikasten pesä on usein vanhassa tikankolossa, mutta risupesään tai
linnunpönttöönkin se saattaa poikia.
Maaliskuisen parittelun seurauksena poikaset
syntyvät huhti-toukokuun vaihteessa. Pesueen koko on yleensä 1-4 poikasta.
Koiras ei osallistu poikasten hoitoon. Emo voi paritella myös toukokuussa, ja
saada kesän aikana toisetkin poikaset. Imettävä naaras ruokailee myös
iltapäivällä, joten kesällä liito-oravan saattaa hyvällä onnella nähdä myös
päivällä.