Itä-Suomen lääni,
Etelä-Savo
Punkaharju
(www.punkaharju.fi)
Pinta-ala 6,5 km2, perustettu 1991
Aluetta
hoitaa Metsähallitus.
Punkaharju on
luonnonkauniiden maisemien ansiosta ollut kansainvälisesti tunnettu
matkailukohde jo yli kahdensadan vuoden ajan. Se onkin yksi Suomen
kansallismaisemista ja jylhien mäntyjen välistä aukeavat kauniit järvinäkymät
ovat edelleen kohteen suurin vetonaula. Alueen maisemista on helppo nauttia
merkityillä reiteillä tai harjulla risteilevillä poluilla. Jyhkeiden mäntyjen
välistä pilkottavat Puru- ja Pihlajavesi välkehtivät kesäpäivinä kirkkaana, eikä
ole vaikea ymmärtää miksi Punkaharju houkuttelee ihmisiä vuosi toisensa
jälkeen.
Punkaharjun luonnonsuojelualue edustaa harjuluontoa kauneimmillaan.
Erikoisleimansa alueelle antaa sen pitkä matkailukäyttö ja
kulttuurihistorialliset kohteet. Alueen luonnonarvoja onkin hoidettu
maisemanäkökohdat erityisesti huomioiden. Kokonharjun aarnimetsä on alueen
luonnontilaisin osa, jossa hoitotoimia ei tehdä. Punkaharjun luonnonsuojelualue
on yksi maailman vanhimmista, sillä siitä perustettiin kruunupuisto jo vuonna
1843. Nykyisen suojelustatuksensa alue sai vuonna 1991. Alueen hallinnointi
siirtyi Metsäntutkimuslaitokselta Metsähallitukselle vuoden 2008 alussa.
Tämän sivun osoite on www.luontoon.fi/punkaharju