Örön saari toimi 1900-luvun alkupuolelle asti saaristolaisten laidunmaana. Entisen Hiittisten pitäjän kylien toimeentulo perustui kalastukseen ja maanviljelyyn. Tähän maailman aikaan Örön saari oli kylien yhteislaitumena, vaikka se isojaon yhteydessä jaettiinkin kylien ja tilojen kesken. Örössä ei tiettävästi ollut tällöin ympärivuotista asutusta, vaan tarvittaessa saarelle purjehdittiin ja siellä yövyttiin. Tiettävästi myös kalastajat käyttivät saaren kalamajoja tukikohtanaan. Örön vedet ovat lisäksi toimineet niin englantilaisten, ruotsalaisten kuin venäläistenkin sotalaivojen ankkuripaikkoina.

Linnakesaarella on kaksi tsaarinaikaista kasarmialuetta. Kuva: Esko Sorakunnas

Kun vuonna 1912 ensimmäisen maailmasodan uhka leijui ilmassa, Venäjä päätti rakentaa vahvan linnoitusketjun molemmille puolille Suomenlahtea tarkoituksena suojata pääkaupunki Pietaria, sillä Venäjän koko Itämeren laivasto oli tuhoutunut vähän aikaisemmin Japanin sodassa. Linnoitusketju sai nimen Pietari Suuren merilinnoitus edesmenneen kunnioitetun johtajan mukaan. Öröhön rakennettiin linnake, koska sieltä ylsi tykillä ampumaan kauas avomerelle, ja se oli tarpeeksi suuri linnakesaareksi. Saari otettin Venäjän sotavoimien haltuun, eikä kyläläisillä ollut enää sinne asiaa.

Saarelle rakennettiin ennätysvauhtia kolme tykkipatteria ja näiden ympärille ammusvarastoja, tulenjohtotorneja, kasarmeja, asuinrakennuksia, ruokaloita, ruokakellareita, sähkökeskuksia, valonheitinasemia, eläinsuojia, kaivoja, laitureita ja teitä. Kapearaiteinen rautatie hoiti raskaita kuljetuksia pohjoispään laiturilta tykkipattereille. Raskaita louhinta- ja rakennustöitä puursivat Aasiasta tänne tuodut työläiset. Suomen itsenäistymisen jälkeen saaren pakkolunastus saaristolaisilta hoidettiin loppuun ja saari siirtyi Suomen puolustusvoimien hallintaan. Rakennustyöt jatkuivat.

1920-luvulta alkaen eristäytyneellä linnakesaarella koulutettiin alokkaita ja varusmiehiä. 1930-luvulla linnaketta alettiin voimakkaasti kehittää. Sodan uhan alla vuonna 1939 linnakkeella järjestettiin ylimääräisiä harjoituksia ja sen miehistövahvuus kasvoi huomattavasti. Sodan aikana täällä oli viitisensataa sotilasta ja lisäksi siviilihenkilökuntaa. Örön strateginen asema muuttui Hankonimen ollessa vuokrattuna Neuvostoliitolle vuosina 1940–1941. Tällöin Örö oli osa Hangon rintamaa. Öröstä osallistuttiin useisiin sotatoimiin tuona aikana. Bengtskärin taistelu vuonna 1941 oli merkittävä taistelu ja silloin Örö antoi tykistöllä tulitukea Bengtskärin saareen ja sitä ympäröivälle vesialueelle.

Sotien jälkeen 1950-luvulla saareen rakennettiin muun muassa uusi moderni rivitalo, lämpökeskus sekä vesilaitos, ja linnake liitettiin valtakunnan sähköverkkoon.  Nämä toimet helpottivat elämää linnakkeella. Saari oli oma pieni suljettu yhteisönsä, joka koostui linnakkeella työskentelevästä puolustusvoimien henkilökunnasta, heidän perheistään sekä tietenkin vaihtuvista varusmiehistä. 1960-luvun lopulla Örön merkitys väheni ja siitä tuli vartiolinnake. 1980-luvulla Neuvostoliiton alkaessa hajota linnaketta alettiin taas voimakkaasti kehittää, ja Örö muuttui jälleen koulutuslinnakkeeksi. Syksyllä 2004 linnakkeen toiminta päättyi. Tämän jälkeen saarta käytettiin kymmenen vuoden ajan merivoimien ja rannikkojääkäreiden harjoitusalueena. Vuonna 2015 Örön saari rakennuksineen siirtyi puolustusvoimilta Metsähallitukselle ja se liitettiin osaksi Saaristomeren kansallispuistoa. Saaresta alettiin kehittää kansallispuiston luontomatkailun keskuspaikkaa.

Örössä on säilynyt kuutisenkymmentä taloa eri aikakausilta. Lisäksi venäläisaikana rakennetut linnoituslaitteet ovat edelleen jäljellä. Kolmesta venäläisten rakentamasta tykkipatterista on jäljellä kaksi 12 tuuman Obuhov tykkiä ja niiden kasematit. Saarella on neljä käytöstä poistettua 6 tuuman Canet-tykkiä sekä raunioitunut 120 mm tykkipatteri.  Järeistä 12 tuuman tykeistä toinen on kunnostettu museotykiksi.

Lähteet: Pakola, Johanna (2015) Örön linnake & Metsähallitus