”Tikkasen Vieriharjun kämppä lämpeni ajallaan,
ulkona pakkasen kiristyessä 30 asteen alapuolelle. Joulusaunan piipusta patsaan
lailla kohoava savu lupaili kipakoita löylyjä. Ympäristöstä ei kuulunut
ylimääräisiä ääniä; vain pakkasen aiheuttamaa rasahtelua puissa, lumen natinaa
kengän alla. Ilma oli kuiva. Tähdet tuikkivat kirkkaampina kuin koskaan tai
missään. Korvatunturin siluetti ei iltapimeässä näkynyt, mutta tuntui hienolta
ajatella, että jouluyönä se oli vain 20 km päässä meistä. ”
Joulurauhaa Korvatunturin
kupeessa
Joulu on sydäntalven juhla, jolloin vuoden
puurtamisen jälkeen on lupa hengähtää. Joulu on rauhoittumisen ja hiljentymisen
aikaa. Parhaiten se onnistuu lähtemällä ihmisvilinästä pois. Uskalla kieltäytyä
jouluhössötyksestä. Sulje korvasi supermarkettien taukoamattomalta
joululaulukavalkadilta. Pakkaa joulun herkkuruoat vaivihkaa reppuun ja hiihtele
hankia valitsemaasi luontokohteeseen.
Valtion mailla on tarjolla monenlaisia mahdollisuuksia autiotuvista paremmin
varusteltuihin vuokratupiin. Urho Kekkosen kansallispuistostakin tupia löytyy
yli 40. Tuvilla ei yleensä ole joulun aikaan tungosta, mutta varmuuden vuoksi on
hyvä käyttää varaus- ja vuokratupia vuoden pimeimpään ja kylmimpään aikaan.
Tuolloin yösija on aina varma. Vuoden hiljaisimpaan aikaan moniin tupiin voi
varauksen tehdä pidemmäksi aikaa kuin vain pariksi vuorokaudeksi. Joulun aikaan
kaamos on parhaimmillaan. Saariselän korkeuksilla aurinko ei näyttäydy viiteen
viikkoon. Kuu, tähdet ja revontulet sekä valkeana hohtava hanki tuovat valoa
kaamokseen.
Luonnon helmassa joulun keskeinen sanoma tulee helposti lähelle. Varsin
vaatimattomissa oloissahan vietettiin ensimmäistä joulua, josta sai alkunsa koko
joulunvieton perinne. Moni kaipaa kuluttamisen ja hössöttämisen sijaan jotain
muuta. Erämaassa kaikki voi olla toisin. Luonnonrauha, lumi ja hiljaisuus tuovat
joulutunnelman. Talvinen luonto on hiljaista, mutta ei kuollutta. Eläinten
jäljet ja jätökset kertovat talvipäivän vietosta ravintoa hankkien. Luonto on
pukeutunut talviseen asuun. Korvatunturinmurustan kuuset on koristeltu
lumikuorrutteella. Ja kun oikein tarkkaan katsot, jokaisen kuusen latvaan
asettuu taivaan tähtönen.
Metsähallitus toivottaa kaikille hyvää ja
rauhallista joulua!
Lisätietoja: