Mallan ohjeet ja säännöt

Polku kesäisessä tunturissa.

Mallan luonnonpuisto on perustettu suurtunturialueelle erityisesti luonnonsuojelua ja tieteellistä tutkimusta varten ja liikkuminen alueella on hyvin rajoitettua. 

Lumettomana aikana Mallan luonnonpuistossa liikkuminen on sallittua jalan vain merkityllä reitillä. Pyöräily on kielletty. Liikkuminen lumettomaan aikaan muualla kuin merkityillä reiteillä edellyttää kirjallista lupaa, joka haetaan Metsähallitukselta. Talvisin alueella saa hiihtää vapaasti, mutta moottorikelkkailu tai koiravaljakolla ajo on kielletty.

Kunnioita luontoa
Lemmikit
Liikkuminen
Leiriytyminen
Tulenteko
Roskaton retkeily
Kalastus
Marjastus, sienestys ja kasvien keräily
Muut säännöt ja ohjeet
Vuodenajat
Kielletty toiminta
Turvallisuus

Kunnioita luontoa

Mallan luonnonpuistossa liikkumista ohjataan muun muassa:

Toimitaan ja liikutaan luonnossa niitä kunnioittaen. Tutustu Retkietikettiin.

Ethän jaa netissä sisältöä, jossa rikotaan luonnonpuiston sääntöjä.

Lemmikkieläinten vapaana pitäminen on kielletty. Koirien tulee olla kytkettynä koko ajan.

Liikkuminen

Luonnonpuistossa on kielletty liikkua muuten kuin jalan tai hiihtäen. Kesäaikana viitoitetulta polulta poikkeaminen on kielletty. Myös maastopyöräily on kielletty. Talvella moottorikelkkailu tai koiravaljakolla ajaminen luonnonpuistossa on kielletty.

Rajoja ylitettäessä tulee ottaa huomioon, ettei kuljeta mukana tullattavaa tavaraa. Koiran kanssa rajanylitystä suunnittelevan kannattaa olla yhteydessä Tulliin (tulli.fi) hyvissä ajoin ennen suunniteltua vaellusta. Ruotsiin mentäessä koirasta on tehtävä Ruotsin tullille ilmoitus netissä tai rajanylityspaikalla (tullverket.se, ruotsiksi). Koirien vienti ja tuonti Norjan ja Ruotsin rajojen yli on tarkasti säädeltyä. Tiedot koiralle tarvittavista rokotuksista, madotuksista ja lemmikkieläinpassista löytyvät Ruokaviraston sivuilta (ruokavirasto.fi)

Leiriytyminen

Mallan luonnonpuistossa sijaitsevat Guohkkemašjávri / Kuohkimajärven autio- ja varaustupa. Leiriytyminen on sallittua ainoastaan tupien pihapiirissä. Kun suunnittelet leiriytymistä yli 10 hengen ryhmän kanssa, tee siitä ilmoitus Metsähallitukselle (metsa.fi).

Tulenteko

Avotulen tekeminen Mallan luonnonpuistossa on kielletty. 

Roskaton retkeily

Kuohkimajärven autio- ja varaustuvalla on ekopiste, mutta retkeilijöitä pyydetään kantamaan omat roskat mukanaan pois luonnosta. Lähin jätteiden lajittelupiste löytyy Kilpisjärven luontokeskukselta. Pieniä määriä puhdasta paperia ja pahvia voi käyttää sytykkeenä tulentekopaikalla tai tupien tulisijoissa. Muita jätteitä, kuten alumiinifoliota sisältäviä pakkauksia tai muovia, ei saa polttaa nuotiossa eikä tupien tulisijoissa, koska niistä voi muodostua hajoamatonta jätettä ja myrkyllisiä kaasuja.

Ruoantähteet ja muut biojätteet voi jättää kuivakäymälään. 

Roskaaminen on kiellettyä.

Lue lisää roskattomasta retkeilystä.

Kalastus

Kalastus on kiellettyä Mallan luonnonpuistossa.

Marjastus, sienestys ja kasvien keräily

Marjojen ja sienten poimiminen sekä kasvien keräily on kiellettyä Mallan luonnonpuistossa.

Muut säännöt ja ohjeet

Toimi kestävästi, käytä polttopuita ja kaasua säästeliäästi. Kaikki polttopuu ja kaasupullot tuodaan satojen kilometrien päästä. 
Mallan luonnonpuistossa toimintaa ohjaavat järjestyssäännöt (julkaisut.metsa.fi) ja suojelualueiden käytön ohjeet. Muuhun toimintaan tarvitaan Metsähallituksen lupa. Tällaista voi olla esimerkiksi tutkimustoiminta, järjestetyt tapahtumat ja elokuvien tai mainosten kuvaaminen maastossa. Lisätietoa tarvittavista luvista: tutkimus- ja liikkumisluvat (metsa.fi) ja tapahtumien luvat ja ilmoitukset (metsa.fi).

Metsähallituksen reittien ja rakenteiden käyttö yritystoiminnassa on aina maksullista.

Vuodenajat

Maaliskuussa aurinko lämmittää päivällä, mutta yöpakkasten jäljiltä on aamulla vielä kylmää. Lumipeite on paksuimmillaan, paikoin lunta on yli metri. Parhaat hiihtokelit sijoittuvat huhtikuulle, ja toukokuussa tunturien lumien sulamisvedet alkavat usein virrata. Toukokuun lopulla tunturialueella voi olla vaikeaa liikkua.

Lumi sulaa tunturikoivikoista kesäkuussa, mutta tunturissa lunta on paikoin vielä metreittäin. Liikkuminen maastossa on vaikeaa, ja Kitsiputouksen runsas vesimassa katkaisee usein Mallan luonnonpuiston reitin. Tuntureilta valuvat sulamisvedet kastelevat polut ja tekevät niistä herkästi kuluvia. Retkeilijöiden toivotaan ottavan tämän huomioon valitessaan retken reittiä ja ajankohtaa.

Vasta heinäkuussa kannattaa retkeilijän toden teolla suunnata Käsivarren tuntureille kukkaloistoa ihailemaan. Räkkä eli sääskiaika on myös alkanut, tosin ylhäällä tunturissa sääskistä ei ole yhtä suurta ongelmaa kuin puurajalla.

Ruska on parhaimmillaan syyskuun toisella viikolla ja jatkuu pari viikkoa. Joskus syysmyrsky riepottaa puut paljaiksi ennen aikojaan. Myös ensilumi käy maassa yleensä syyskuussa ja valkaisee kaukaisimmat tunturinhuiput.

Tammikuu on vuoden kylmin kuukausi, keskilämpötilan ollessa vain -13,6 astetta. Helmikuussa aurinko antaa jo valoaan, mutta yli -20 asteen pakkasjaksot voivat kestää päiväkausia. Talviretkeily ja maastossa yöpyminen vaativat perusteellista suunnittelua ja erittäin hyviä varusteita onnistuakseen.

Sesonkiajat

Suosituimmat retkeilyajat ovat keväällä maaliskuun lopulta toukokuun alkuun, ja kesä-syysaikaan heinäkuulta syyskuun puoliväliin.

Kielletty toiminta

  • viitoitetuilta poluilta poikkeaminen, mikä koskee myös Kitsiputouksen ympäristöä.
  • liikkuminen muuten kuin jalan tai hiihtäen
  • maastopyöräily
  • roskaaminen
  • kasvillisuuden sekä maa- ja kallioperän vahingoittaminen
  • eläimistön häiritseminen tai vahingoittaminen
  • metsästys sekä kalastaminen
  • marjastus, sienestys sekä kasvien, eläinten tai niiden osien ottaminen
  • lemmikkieläinten vapaana pitäminen
  • leiriytyminen ja avotulen teko
  • porojen laiduntaminen
  • kaikki luontoa, maisemaa tai muuta ympäristöä muuttava tai häiritsevä toiminta
  • moottoriajoneuvojen käyttö
  • Dronen lennättäminen on kielletty luonnonsuojelualueiden liikkumisrajoitusalueilla sekä lintujen tärkeillä pesimäalueilla, kuten tunturipahdoilla, saarilla, luodoilla ja merenlahdilla, joilla pesii lintuyhdyskuntia sekä tärkeillä levähdyspaikoilla. Myös muiden selkärankaisten eläinten häirintä on luonnonsuojelualueilla kielletty, minkä takia dronen lennättäminen voidaan kieltää muuallakin. 

Turvallisuus

Tutustu retkikohteeseen ennakkoon. Reitillä pysyttely sekä sääennusteiden ja varoitusten (ilmatieteenlaitos.fi) seuraaminen auttavat retken onnistumisessa.

  • Mallan luonnonpuistossa liikkuessa kannattaa ottaa mukaan kartta, kompassi ja asialliset retkeilyvarusteet. Muista, että tunturissa sääolot vaihtuvat hyvin äkkiä ja kesälläkin voi sataa lunta. 
  • Retken suunnittelussa tulee huomioida vuodenaikojen vaihtelu. Vuosittain sulan maan aika vaihtelee, mutta pääsääntöisesti kesäreitti näkyy ja on kuljettavissa noin kesäkuun loppupuolelta syyskuulle. Talvisin reittiä ei välttämättä ole merkitty lainkaan.
  • Ennen retkelle lähtöä kannattaa tutustua Retkeilyn ABC:n vinkkeihin ympäristöä säästävästä retkeilystä sekä retken suunnittelusta. 
  • Pukeudu retkeille värikkäästi ja sään mukaisesti
  • Ota retkelle mukaan ensiapupakkaus. Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt tai loukkaannut, soita numeroon 112 ja tee hätätilanneilmoitus. Taustatietoa toiminnasta hätätilanteessa.
  • Luonnonpuiston polku on osin pitkostettu. Sään mukaiset maastojalkineet ovat silti tarpeen. Kesällä voi olla runsaasti sääskiä, joten sääskisuojasta on silloin hyötyä. Reitillä ylitetään jokia, joissa ei ole siltoja, joten kulkijan on varauduttava kahlaamaan.
  • Matkapuhelimien kuuluvuus vaihtelee Mallan luonnonpuistossa. Ennen retkeä voit tutkia oman operaattorin kuuluvuuskarttaa. Lue lisää matkapuhelimen kuuluvuudesta.
  • Retkelle lähtiessä kannattaa tehdä ilmoitus aikataulusta ja reittisuunnitelmista perheelle tai majapaikkaan.
  • Retkeilyn ABC
  • Katso myös retkikohteesi ajankohtaista sivu.

Hätänumero 112

Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt, loukkaannut tai havaitset maastopalon, soita numeroon 112. Tarkemmat ohjeet hätätilanteisiin.

112 Suomi -sovellus.

Lataa puhelimeesi 112 Suomi-sovellus (112.fi). Kun hätäpuhelu soitetaan 112 Suomi -sovelluksen kautta, niin hätäkeskuspäivystäjä saa automaattisesti tiedon soittajan sijainnista.

Retkietiketti

Piirretty kuva, jossa perhe kävelee kesäisellä polulla.

1. Kunnioita luontoa. 

2. Suosi merkittyjä reittejä.

3. Leiriydy vain sallituille paikoille.

4. Tee tulet vain sallituille paikoille.

5. Älä roskaa.

Lue lisää 

Yrittäjälle

Metsähallituksen reittien ja rakenteiden käyttö yritystoiminnassa on aina maksullista.