Reitin melominen ei edellytä aiempaa melontakokemusta, etenkään jos lähtö tapahtuu Luttojärveltä. Reitin alkuosassa joki on niin kapea ja vähävetinen, että se antaa mahdollisuuden harjoitella turvallista kanootin käsittelyä. Kiviset nivat tosin ovat kaikki retken ensimmäisillä viidellä kilometrillä. Niistä ei selviä kokenutkaan meloja ilman pohjakosketuksia. Koska virtaus nivoissa on heikko, on niissä hyvä harjoitella melontaa ja kommunikointia melontaparin kanssa.
Lutto kulkee metsän siimeksessä. Kuva: Tapio Tynys
Reitin loppupuoliskon kosket Kolmoskoskesta alaspäin ovat kovempia. Virta on vuolas, ja koska kosket ovat kivisiä, reitin löytäminen ja sillä pysyminen vaatii taitoa. Pohjakosketuksia tulee ainakin matalan veden aikana. Pienet kolahdukset ja törmäykset onkin syytä ottaa asiaankuuluvina tapahtumina. Mitään erityisen vaikeita kosket eivät kuitenkaan ole.
 
Reitin alkupuoliskolla joki kulkee lähes tiettömässä kairassa. Kartan mukaan useita teitä näyttäisi tulevan jokivarteen, mutta käytännössä ne ovat niin huonokuntoisia, että niille ei ole henkilöautolla asiaa. Reitin loppupuoliskolla Ivalo–Rajajooseppi -tie kulkee varsin lähellä jokea.