Linnansaaren torppa ympäristöineen on valtakunnallisesti arvokas perinnemaisemakohde, jossa vierailevat voivat tutustua vuosisadan alun eloon. Torpan pihapiirissä tehdään koko ajan töitä perinnemaiseman säilyttämiseksi.

Viljan kuivattua kuhilaat puretaan ja viedään riihen puitaviksi. Kuva: Hanne Liukko

Haukiveden kaskimailla

Suomessa kaskeaminen jatkui pisimpään Itä-Suomessa. Linnansaaren pääsaarelta on tiedossa, että siellä on kaskettu jo 1500-luvulla eli satoja vuosia ennen kuin ensimmäiset pysyvät asukkaat muuttivat Linnansaareen. Viimeiset kasket poltettiin 1930-luvulla, kunnes kaskeaminen aloitettiin uudelleen kesällä 1993. Tavoitteena on kasketa vuosittain pieni alue Linnansaaren torpan lähiympäristössä.

Tähän mennessä poltetut kasket ovat olleet nuoreen sekametsään poltettavia ns. tavallisia kaskia. Tutustu tarkemmin kaskenpolttoon.

Uhanalaiset lajit hyötyvät kaskeamisesta

Kaskeaminen vaikuttaa voimakkaasti sekä maisemaan että lajistoon. Kaskeaminen - kuten kulotkin - synnyttää ahoja ja eri kehitysvaiheessa olevia lehtimetsiä. Oletettavasti 1800-luvun lopulla Linnansaaren kaikki kuusikot oli kaskettu ja maisemaa hallitsivat eri-ikäiset lehtimetsät.

Vehreät lehdot ovat Linnansaaren rikkaus. Kuva: Helinä Markkanen

Lehtimetsät ja kaskeamisen jälkeen ylläpidetyt niityt tarjosivat elintilaa monelle nykyisin uhanalaiselle lajille. Valkoselkätikka on kuuluisin vanhojen lehtimetsien asukas, mutta samassa metsässä elelee useita muitakin uhanalaisia lajeja. Luontomme lajisto on ollut rikkain ja monipuolisin perinteisten maakäyttötapojen aikakaudella. Kaskeamisen myötä syntyneet valoisat lehtipuumetsät ovat vähentyneet metsän luontaisen kehityksen ja etenkin kuusen- ja männynistutusten myötä. Linnansaaren hoidossa on kiinnitetty erityistä huomiota lehtimetsien säilymiseen. Yhtenä hoitotoimenpiteenä lampaat laiduntavat taas kesäisin puiston saarilla. Ikääntyvistä lehtimetsistä on myös poistettu kuusia.

Niittyjen kukkaloistoa

Kaskenpolton jälkeen aluetta viljellään vuoden ajan. Viljelyn loputtua torppaa lähinnä olevia alueita laidunnetaan ja niitetään. Laitumilla käyskentelee maatiaisrotuisia lampaita.

Niitty torpan luona. Kuva: Helinä Markkanen

Myös osaa entisistä peltotilkuista hoidetaan nykyään niittyinä. Jo muutaman vuoden laiduntamisen jälkeen on havaittavissa niittylajiston lisääntymistä ja monipuolistumista. Niittyjen kukkaloistosta voi tunnistaa mm. niittyleinikin, metsäkurjenpolven ja peurankellon. Niittylajiston säilyminen edellyttää laidunnuksen ja niittämisen jatkamista. Hieman kauempana olevat kaskialueet jätetään metsittymään. Tavoitteena on kasketa sama alue seuraavan kerran noin 30 - 40 vuoden kuluttua.