Kansallispuiston perustaminen ja laajeneminen

Saimaan vesistöön kuuluvalla Haukivedellä sijaitseva Linnansaaren kansallispuisto perustettiin vuonna 1956. Puistoon kuului lähes koko Savonlinnan hoitoalueen alainen Waahersalon puisto. Linnansaaren saariston läpi kulki laivareitti jo 1800-luvun puolella. Varsinainen Heinäveden reitti, joka yhdistää Haukiveden ja Kallaveden, valmistui vuonna 1906.

Kansallispuiston ensimmäiset vuodet olivat kuitenkin hiljaiseloa. Puiston perustamista ei ole mainittu Savonlinnan hoitoalueen vuosikertomuksessa. Puiston perustaminen oli alkuaikoina vieras asia myös lähiseutujen asukkaille. Paikallislehdet eivät tehneet siitä edes kesäisiä matkailun edistämisjuttuja. Perustamisvuonna Haukiveden ja Äimisveden saaristoon palkattiin kuitenkin vartijat A. Hypen ja F. Rissanen. Vuonna 1961 Linnansaaren kansallispuisto erotettiin erilliseksi vartiopiiriksi, jonka metsänvartijaksi määrättiin luotsi Lauri Lybeck. Kansallispuiston ensimmäisenä valvojana toimi kalastaja Eino Heiskanen Porosalmelta. Louhimaan tila (Linnansaaren torppa) hankittiin valtiolle osaksi puistoa vuonna 1975.

Puistoihin haluttiin vain sellaista käyttöä, joka ei vaarantanut alueen luontoa. Puiston hoidon perustaksi laadittiin Linnansaaren kansallispuistolle ensimmäinen runkosuunnitelma vuonna 1977. Linnansaaren tehtäväksi katsottiin rauhallisten luonnontilaisten alueiden säilyttäminen, ja toisaalta pääsaaren kulttuuriperäisten maisemien entistäminen ja hoito yleisinä nähtävyyksinä. Linnansaarta ryhdyttiin kehittämään alueen pääkohteena.

Valtion asettama kansallispuistokomitea ehdotti vuonna 1976 Linnansaaren kansallispuiston laajentamista, koska Haukiveden saaristo oli kansainvälisesti merkittävä järviluonnon kokonaisuus. Vaihtelevan vesimaiseman lisäksi saarten luonto on monipuolinen ja Haukiveden saaristo on myös keskeinen erittäin uhanalaisen saimaannorpan lisääntymisalueena. Kansallispuistokomitean mietintö herätti laajaa keskustelua ja paikallisesti myös voimakasta vastustusta.

Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen Linnansaaren kansallispuiston laajentamisesta kansallispuistokomitean mietinnön pohjalta vuonna 1978. Puistoa päätettiin laajentaa 3800 hehtaarin suuruiseksi. Kaikki laajennukseen rajatut maat eivät olleet valtion omistuksessa, joten ne päätettiin vähitellen hankkia valtiolle. Laajennusta koskeva laki astui voimaan vuoden 1982 alussa.

Linnansaaren kansallispuisto edustaa järviluontoa parhaimmillaan

Kansallispuistoon kuuluu monituisia luotoja ja kareja lintuineen sekä satoja saaria vehreine lehtoineen. Pitkäaikaisen kaskeamisen, vanhakantaisen peltoviljelyksen ja laiduntamisen ansiosta saarella on monenlaista perinnekasvillisuutta: tuoreita ja kosteita niittyjä, hakamaita ja kaskimetsiä. Niittyjen hoito aloitettiin Linnansaaren torpan pihapiirin niittämisellä. Kaskimetsien uudistaminen aloitettiin vuonna 1993 polttamalla ensimmäinen kaski pitkä tauon jälkeen. Saaren kulttuurimaisemia pyritään pitämään yllä viime vuosisadan alun maankäyttömuotoja vastaavina.

Ulappojen uumenissa on puiston ainutlaatuisin aarre - saimaannorppa. Linnansaaren maisemissa retkeillessä mielessä monella kaihertaa, että joko tälläkin reissulla silmiin sattuu norpan pään pulpahtaminen pinnalle! Norppa viettääkin suurimman osan elinajastaan pinnan alla. Linnansaaren kansallispuisto on norpan tärkeimpiä elinalueita.

Retkeilijöitä Sammakkoniemen leirintäalueella. Kuva: Hanne Liukko

Matkailijat eivät tarvitse omaa venettä päästäkseen tutustumaan Linnansaaren kansallispuiston kauniisiin järvimaisemiin. Kesäisin Haukivedellä liikennöivät vuoroveneet. Suosittu Sammakkoniemen leirintäalue mökkeineen tarjoaa retkeilijöille yösijan sulan veden ajan. Alueella ei nautita vain Saimaan suvesta, vaan nykyisin puiston käyttö on lähes ympärivuotista. Vuonna 2015 Linnansaaren kansallispuistossa on arvioitu olleen noin 30 000 käyntikertaa kesäkautena. Retkiluistelijoiden määräksi talvella 2015 arvioitiin Sammakkoniemessä noin 3500 käyntikertaa. Linnansaareen pääsee talvella retkiluistellen ainoastaan merkittyä ja huollettua reittiä pitkin Savonlinnan Oravista ja Rantasalmen Porosalmelta. Reitti on linjattu huolellisesti ja retkeilijöitä ohjeistetaan pysymään reitillä saimaannorpan pesimärauhan turvaamiseksi.

Lähde

  • Vauramo Anu: Linnansaaren torppa, Metsähallitus, 1994
  • Kumpulainen Jouni: Linnansaaren kansallispuiston historiaselvitys, Metsähallitus 2006

Lue lisää