Ohjeita Laahtasella liikkumiseen

Laahtasella on
 

sallittua

  • liikkuminen ja leiriytyminen jokamiehenoikeudella, mutta suosittelemme leiriytymistä tulentekopaikkojen ja laavujen läheisyydessä
  • marjojen ja ruokasienten poimiminen

rajoitettua

  • tulenteko, joka on sallittu vain sitä varten osoitetuilla paikoilla.
  • Tulen tekoon saa käyttää vain siihen varattua polttopuuta.
  • onkimiseen ja pilkkimiseen tarvitaan aina lupa. Kalastajan on tarkistettava kalastusrajoitukset osoitteesta kalastusrajoitus.fi.

kiellettyä

  • avotulen teko metsäpalovaroituksen aikana 
  • moottoriajoneuvolla ajo siihen osoitettuja teitä lukuun ottamatta 
  • roskaaminen tai rakenteiden vahingoittaminen

Ennakkovarustautuminen

Matkapuhelimien kuuluvuus

  • Vaikka Suomen matkaviestinverkot ovatkin kattavia, voi Laahtasen alueella olla katvealueita. Tarkista matkaviestinverkon kattavuus omalta puhelinoperaattoriltasi. Lisäksi aina on paikkoja, joissa matkapuhelin ei toimi tai puheluissa on häiriöitä. Tällaisissa tilanteissa saattaa auttaa esim. hakeutuminen muuta maastoa korkeammalle, avoimelle paikalle ja/tai puhelimen SIM-kortin poistaminen hätäpuhelun ajaksi. Kannattaa myös ottaa huomioon, että erilaisten matkapuhelimien välillä on eroja kuuluvuudessa.
  • Kannattaa pitää puhelin lämpimänä sekä ruokaa ja juomaa mukana. Tietyt puhelinmallit eivät toimi pakkasessa, joten reittisuunnitelma aikatauluineen on hyvä ilmoittaa jollekin. Jotta matkapuhelimesta ei loppuisi virta, ota mukaan esimerkiksi varavirtalähde, vara-akku tai vanha puhelin, jossa on toimiva akku.

Varusteet ja turvallisuus

  • Juomapullo ja eväät kannattaa ottaa mukaan, vaikka alueella onkin tarjolla Laahtasen leirintä- ja lomakylän palvelut. 
  • Retkeilyreittien kosteat osuudet on pitkostettu, mutta saappaat tai muut vedenpitävät jalkineet kannattaa varata mukaan ainakin sateisena aikana. Märät pitkokset voivat olla liukkaita. 
  • Sääsket, mäkäräiset, paarmat ja polttiaiset ovat kesäaikaan retkeilijän ja kalastajan seurana. Niitä vastaan kannattaa varustautua. 
  • Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt, loukkaannut tai havaitset maastopalon, soita numeroon 112 ja tee hätätilanneilmoitus. Taustatietoa toiminnasta hätätilanteessa.
  • Mukaan kannattaa ottaa myös ensiapupakkaus.
  • Retkeilyn ABC:

Sesonkiajat

  • Laahtasella ei ole varsinaisia sesonkiaikoja, vaan sinne mahtuu aina niin retkeilijät kuin kalastajatkin.

Hätänumero 112

Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt, loukkaannut tai havaitset maastopalon, soita numeroon 112. Tarkemmat ohjeet.

Retkikohteissa lemmikkieläimet pidettävä kytkettynä. Kuva: Seppo Leinonen

Luonnonsuojelualueilla lemmikit on pidettävä kytkettyinä.