Kurjenrahka, Lammenrahka ja Vajosuo

Kurjenrahka, Lammenrahka ja Vajosuo ovat keidassoita, joissa muuta ympäristöä kuivemmat kohdat eli kermit kiemurtelevat märkien alueiden eli kuljujen välissä. Kermeillä viihtyvät suopursun lisäksi siellä täällä harvakseltaan kasvavat käkkyräiset suomännyt. Niiden välissä olevat märät kuljut ovat paikoin petollisen upottavia, oikeita suonsilmiä. Soiden nimissä esiintyvä rahka viittaa entiseen paikalliseen tapaan kutsua soita rahkoiksi niille tunnusomaisen rahkasammaleen takia. 

Kansallispuiston yli 20 km²:n kokoinen (2000 ha) nimikkosuo, Kurjenrahka, on Varsinais-Suomen laajin ja yksi Etelä-Suomen laajimmista lähes yhtenäisenä säilyneistä suoalueista. Se on metsäsaarien jakama, laaja keidassuo, jonka erittäin vetinen ns. allikko-osa on keskittynyt suon länsi- ja pohjoisosiin. Allikot ovat pieniä suolampia, joiden rannoilla pesivät monet soilla viihtyvät linnut. Allikko-osan vaikeakulkuisuus tarjoaa pesimärauhaa pedoilta suojassa.
 
Savojärveen rajoittuva Lammenrahka on tyypillinen varsinaissuomalainen keidassuo, jossa kuivat kermit ja kosteat kuljut kiertävät kehässä suon keskustaa. Se on paikoin Kurjenrahkaa rehevämpi suoalue, jossa on myös runsaasti kirkasvetisiä allikoita. Lammenrahkalla suolinnusto on ehkä runsaimmillaan kansallispuistossa. Erillinen Vajosuo on edellisiä pienempi keidas, jolla on vähäpuustoinen keskustasanne ja reunoilla selvä mäntyvaltainen rämevyöhyke.
 

Laidassuo ja Lakjärvenrahka

Kansallispuiston länsiosassa sijaitsevat Laidassuo ja Lakjärvenrahka ovat täysin erilaisia kuin laajat Kurjenrahkan ja Lammenrahkan alueet. Täällä suot ovat muodostuneet kallioisten metsien väliin, useimmiten pitkänomaisiksi yhdistymiksi.

Laidassuon ja Lakjärvenrahkan alue on pääosin sokkeloinen, monilta kohdin jopa salomaisen tuntuinen suoalue, jonka keidassuot ovat pieniä ja suotyyppikirjo runsas. Soiden lomassa on pieniä metsäsaarekkeita, joista osa on säilynyt luonnontilassa. Tällainen saareke on mm. Pukkipalon alue.