Monipuoliset suoalueet
Metsät - monimuotoinen Pukkipalo
Eläimistö

Kurjenrahkan kansallispuistoon kuuluvat Varsinais-Suomen laajimmat luonnontilaiset suot sekä niitä ympäröivät metsät, joista osa on iältään vanhoja. Kansallispuiston maaperä on karua, mikä näkyy myös sen luonnossa: metsät ovat enimmäkseen kuivia kangasmaita ja suot karuja keidas- eli kohosoita. Keidassoiden keskusta on selvästi laitoja korkeammalla, joten ympäröiviltä alueilta ei pääse kulkeutumaan ravinteikkaita valumavesiä suolle. Keidassoiden kasvit elävät sadeveden mukanaan tuomien vähien ravinteiden varassa.

Kuva: Lentokuva Vallas

Kurjenrahkan kansallispuisto jakautuu maantieteellisesti kolmeen osaan:

  • Kurjenrahkan ja Lammenrahkan suuret keidassuoalueet
  • Vajosuo reunametsineen sekä
  • Laidassuon, Lakjärvenrahkan ja Pukkipalon suo- ja metsäalue
Pitkälehtikihokki saaliineen. Kuva: Alina Tuomisto

Monipuoliset suoalueet

Kurjenrahkan kansallispuiston suot ovat monipuolisuudessaan ja laajuudessaan omaa luokkaansa Varsinais-Suomessa. Vaikka osa soiden laiteista onkin aikaisemmin ojitettu, on suurin osa suoalasta ojittamatonta.

Lisäksi osa ojista on jo ehtinyt umpeutua ja suon alkuperäinen kasvillisuus valtaa taas alaa. Tämän prosessin etenemistä voidaan nopeuttaa myös tukkimalla ojia ja kaatamalla ojituksen myötä lisääntynyttä puustoa eli ennallistamalla soita (www.metsa.fi).

Kurjenrahka, Lammenrahka ja Vajosuo

Kurjenrahka, Lammenrahka ja Vajosuo ovat keidassoita, joissa muuta ympäristöä kuivemmat kohdat eli kermit kiemurtelevat märkien alueiden eli kuljujen välissä. Kermeillä viihtyvät suopursun lisäksi siellä täällä harvakseltaan kasvavat käkkyräiset suomännyt. Niiden välissä olevat märät kuljut ovat paikoin petollisen upottavia, oikeita suonsilmiä. Soiden nimissä esiintyvä rahka viittaa entiseen paikalliseen tapaan kutsua soita rahkoiksi niille tunnusomaisen rahkasammaleen takia. 

Rahkasammalta. Kuva: Hanna KauralaKansallispuiston yli 20 km²:n kokoinen (2000 ha) nimikkosuo, Kurjenrahka, on Varsinais-Suomen laajin ja yksi Etelä-Suomen laajimmista lähes yhtenäisenä säilyneistä suoalueista. Se on metsäsaarien jakama, laaja keidassuo, jonka erittäin vetinen ns. allikko-osa on keskittynyt suon länsi- ja pohjoisosiin. Allikot ovat pieniä suolampia, joiden rannoilla pesivät monet soilla viihtyvät linnut. Allikko-osan vaikeakulkuisuus tarjoaa pesimärauhaa pedoilta suojassa.

Savojärveen rajoittuva Lammenrahka on tyypillinen varsinaissuomalainen keidassuo, jossa kuivat kermit ja kosteat kuljut kiertävät kehässä suon keskustaa. Se on paikoin Kurjenrahkaa rehevämpi suoalue, jossa on myös runsaasti kirkasvetisiä allikoita. Lammenrahkalla suolinnusto on ehkä runsaimmillaan kansallispuistossa. Erillinen Vajosuo on edellisiä pienempi keidas, jolla on vähäpuustoinen keskustasanne ja reunoilla selvä mäntyvaltainen rämevyöhyke.

Laidassuo ja Lakjärvenrahka

Kansallispuiston länsiosassa sijaitsevat Laidassuo ja Lakjärvenrahka ovat täysin erilaisia kuin laajat Kurjenrahkan ja Lammenrahkan alueet. Täällä suot ovat muodostuneet kallioisten metsien väliin, useimmiten pitkänomaisiksi yhdistymiksi.

Laidassuon ja Lakjärvenrahkan alue on pääosin sokkeloinen, monilta kohdin jopa salomaisen tuntuinen suoalue, jonka keidassuot ovat pieniä ja suotyyppikirjo runsas. Soiden lomassa on pieniä metsäsaarekkeita, joista osa on säilynyt luonnontilassa. Tällainen saareke on mm. Pukkipalon alue.

Metsät - monimuotoinen Pukkipalo

Kansallispuiston metsät ovat soiden reunametsiä tai suon keskelle jääviä metsäsaarekkeita. Valtaosa kansallispuiston metsistä on ollut ennen puiston perustamista metsätalouden käytössä. Kuitenkin mm. Laidassuon ja Lakjärvenrahkan alueen itäkulmassa sijaitseva Pukkipalon aarnialue ja monet muut pitkään hakkuilta säästyneet suosaarekkeet ovat luonnonmetsän kaltaisia: Niissä on eri-ikäisiä, erityisesti vanhoja, järeitä puita sekä paljon lahopuuta. Myös puulajeja on monia.

Pukkipalon vanhaa metsää. Kuva: Tapio Tuomela

Pukkipalossa kasvavat maakunnan komeimmat vanhat metsät. Alueella on vanhoja kuusia, keloja ja maapuita. Muuta maastoa korkeammilla paikoilla kasvaa vanhoja, kilpikaarnaisia mäntyjä kuin vartioimassa alueen rauhaa.

Vanhoissa metsissä viihtyvät mm. niin koloissa pesivät linnut kuin monet hyönteiset ja sienetkin. Pukkipalon lahottajasienilajisto on Varsinais-Suomen edustavin. Uhanalaisten rusokantokäävän ja pursukäävän kaltaiset lajit osoittavat, että alueella on ollut ajan mittaan lahopuuta jatkuvasti tarjolla, mikä on Etelä-Suomen oloissa harvinaista.

Torvijäkälä. Kuva: Hanna Kaurala

Eläimistö

Vaikka Kurjenrahkan kansallispuiston eläimistö on pääosin suoseuduille tyypillistä, myös erämaiset, harvinaiset ja uhanalaiset eläinlajit pesivät alueella. Osa niistä on kaukana pääesiintymisalueistaan; kansallispuistossa pesii mm. monia pohjoisia lintulajeja eteläisimmillä esiintymispaikoillaan.

Linnut

Kansallispuiston pesimälinnustoon kuuluu monia Varsinais-Suomessa harvalukuisia tai uhanalaiseksi luokiteltuja lajeja, kuten nuolihaukka, tuulihaukka, kehrääjä, harmaapäätikka, kangaskiuru ja pikkusieppo.Lisäksi onnekas kulkija saattaa nähdä muuttohaukan suomännyn latvassa taitaivaalla lentämässä. Kurjenrahka lienee myös yksi riekon eteläisimmistä pesimäalueista Suomessa. Riekon ohella suon laidoilla kasvavissa pajukoissa jarämeillä sinnittelevät myös maamme eteläisimmät pohjansirkut.

Soiden vanhoissa reunametsissä ja suosaarekkeissa pesii mm. korppeja, helmi- ja viirupöllöjä, palokärkiä, pohjantikkoja, teeriä ja metsoja. Kansallispuiston soilla levähtää keväällä ja syksyllä runsaasti muuttomatkallaan olevia lintuja. Alue on mm. muuttavien metsähanhien ja kurkien suosima levähdyspaikka.

Perhoset ja kovakuoriaiset

Alueen vanhoissa metsissä tavataan useita lahopuista riippuvaisia, harvinaisia kovakuoriaisia. Erityisesti Pukkipalon kovakuoriaislajisto on monipuolinen. Uhanalaisista lajeista alueella tavataan mm. aarni- ja ruskolatikkaa sekä rosopehkiäistä. Soiden perhoslajistoon kuuluu myös monia harvinaisia ja uhanalaisia lajeja, muun muassa luumittari ja muurainhopeatäplä.

Hohtosinisiipi. Kuva: Alina Tuomisto

Nisäkkäät

Kansallispuiston liito-oravat elelevät varsin huomaamatonta elämää soiden reunojen vanhoissa sekametsissä, joissa on ruoaksi varttuneiden lehtipuiden lehtiä, kuorta ja siitepölyä sekä kuusia suojaa antamassa. Liito-oravan pahin vihollinen kansallispuistossa on näätä. Myös kanahaukka ja viirupöllö voivat joskus napata liiturin saaliikseen.

Savojärvi on saukkopariskunnan reviiriä. Kuva: Tapio Kostet.

Kurjenrahka-suon pohjoispuolella sijaitseva Savojärvi kuuluu puolestaan saukkopariskunnan reviiriin. Saukon öiset saalistusretket kulkevat säännöllisesti läheiseltä Mynäjärveltä Savojärvelle jatkuen edelleen Järvijoen latvoille.

Kansallispuiston alueella on pysyvä ilveskanta. Hirvi, valkohäntäkauris (ent. valkohäntäpeura) ja metsäkauris esiintyvät yleisinä puistossa. Välillä kansallispuistossa voi pistäytyä myös yksittäinen susi tai karhu.

 

Kurjenrahkan kansallispuisto

  • Perustettu 1998
  • Pinta-ala 29 km²

Kurjenrahkan kansallispuiston tunnus - kurki

Kurjenrahkan kansallispuiston tunnus on kurki

Metsähallituksen julkaisuja Kurjenrahkasta (julkaisut.metsa.fi)

Muut verkkosivustot