Kurjenrahkan luonto  

Kuva: Soili Jussila
Kurjenrahkan kansallispuistossa suoluonnon taika väreilee huojuvista tupasvilloista ja värikkäinä hohtavista rahkasammalista. Suuri hyönteismäärä tarjoaa runsaat pidot alueella viihtyville monille linnuille.

Näin huolehdimme luonnosta

Kurjenrahkan kansallispuistoon kuuluvat Varsinais-Suomen laajimmat luonnontilaiset suot sekä niitä ympäröivät metsät, joista osa on iältään vanhoja. Kansallispuiston maaperä on karua, mikä näkyy myös sen luonnossa: metsät ovat enimmäkseen kuivia kangasmaita ja suot karuja keidas- eli kohosoita. Keidassoiden keskusta on selvästi laitoja korkeammalla, joten ympäröiviltä alueilta ei pääse kulkeutumaan ravinteikkaita valumavesiä suolle. Keidassoiden kasvit elävät sadeveden mukanaan tuomien vähien ravinteiden varassa.

Kuva: Lentokuva Vallas

Kurjenrahkan kansallispuisto jakautuu maantieteellisesti kolmeen osaan:

  • Kurjenrahkan ja Lammenrahkan suuret keidassuoalueet
  • Vajosuo reunametsineen sekä
  • Laidassuon, Lakjärvenrahkan ja Pukkipalon suo- ja metsäalue

Rahkasta allikkoon

Kurjenrahkan kansallispuiston suot ovat monipuolisuudessaan ja laajuudessaan omaa luokkaansa Varsinais-Suomessa. Vaikka osa soiden laiteista onkin aikaisemmin ojitettu, on suurin osa suoalasta ojittamatonta.

Lisäksi osa ojista on jo ehtinyt umpeutua ja suon alkuperäinen kasvillisuus valtaa taas alaa. Tämän prosessin etenemistä voidaan nopeuttaa myös tukkimalla ojia ja kaatamalla ojituksen myötä lisääntynyttä puustoa eli ennallistamalla soita (www.metsa.fi).

Kuva: Hanna Ylitalo

Kuva: Maija Jortikka

Kurjenrahka, Lammenrahka ja Vajosuo

Kurjenrahka, Lammenrahka ja Vajosuo ovat keidassoita, joissa muuta ympäristöä kuivemmat kohdat eli kermit kiemurtelevat märkien alueiden eli kuljujen välissä. Kermeillä viihtyvät suopursun lisäksi siellä täällä harvakseltaan kasvavat käkkyräiset suomännyt. Niiden välissä olevat märät kuljut ovat paikoin petollisen upottavia, oikeita suonsilmiä. Soiden nimissä esiintyvä rahka viittaa entiseen paikalliseen tapaan kutsua soita rahkoiksi niille tunnusomaisen rahkasammaleen takia. 

Rahkasammalta. Kuva: Hanna KauralaKansallispuiston yli 20 km²:n kokoinen (2000 ha) nimikkosuo, Kurjenrahka, on Varsinais-Suomen laajin ja yksi Etelä-Suomen laajimmista lähes yhtenäisenä säilyneistä suoalueista. Se on metsäsaarien jakama, laaja keidassuo, jonka erittäin vetinen ns. allikko-osa on keskittynyt suon länsi- ja pohjoisosiin. Allikot ovat pieniä suolampia, joiden rannoilla pesivät monet soilla viihtyvät linnut. Allikko-osan vaikeakulkuisuus tarjoaa pesimärauhaa pedoilta suojassa.

Savojärveen rajoittuva Lammenrahka on tyypillinen varsinaissuomalainen keidassuo, jossa kuivat kermit ja kosteat kuljut kiertävät kehässä suon keskustaa. Se on paikoin Kurjenrahkaa rehevämpi suoalue, jossa on myös runsaasti kirkasvetisiä allikoita. Lammenrahkalla suolinnusto on ehkä runsaimmillaan kansallispuistossa. Erillinen Vajosuo on edellisiä pienempi keidas, jolla on vähäpuustoinen keskustasanne ja reunoilla selvä mäntyvaltainen rämevyöhyke.

Laidassuo ja Lakjärvenrahka

Kansallispuiston länsiosassa sijaitsevat Laidassuo ja Lakjärvenrahka ovat täysin erilaisia kuin laajat Kurjenrahkan ja Lammenrahkan alueet. Täällä suot ovat muodostuneet kallioisten metsien väliin, useimmiten pitkänomaisiksi yhdistymiksi.

Laidassuon ja Lakjärvenrahkan alue on pääosin sokkeloinen, monilta kohdin jopa salomaisen tuntuinen suoalue, jonka keidassuot ovat pieniä ja suotyyppikirjo runsas. Soiden lomassa on pieniä metsäsaarekkeita, joista osa on säilynyt luonnontilassa. Tällainen saareke on mm. Pukkipalon alue.

Pukkipalon ikimetsä sulkee syliinsä

Kansallispuiston metsät ovat soiden reunametsiä tai suon keskelle jääviä metsäsaarekkeita. Valtaosa kansallispuiston metsistä on ollut ennen puiston perustamista metsätalouden käytössä. Kuitenkin mm. Laidassuon ja Lakjärvenrahkan alueen itäkulmassa sijaitseva Pukkipalon aarnialue ja monet muut pitkään hakkuilta säästyneet suosaarekkeet ovat luonnonmetsän kaltaisia: Niissä on eri-ikäisiä, erityisesti vanhoja, järeitä puita sekä paljon lahopuuta. Myös puulajeja on monia.

Pukkipalon vanhaa metsää. Kuva: Tapio Tuomela

Kuva: Maija Jortikka

Pukkipalossa kasvavat maakunnan komeimmat vanhat metsät. Alueella on vanhoja kuusia, keloja ja maapuita. Muuta maastoa korkeammilla paikoilla kasvaa vanhoja, kilpikaarnaisia mäntyjä kuin vartioimassa alueen rauhaa.

Vanhoissa metsissä viihtyvät mm. niin koloissa pesivät linnut kuin monet hyönteiset ja sienetkin. Pukkipalon lahottajasienilajisto on Varsinais-Suomen edustavin. Uhanalaisten rusokantokäävän ja pursukäävän kaltaiset lajit osoittavat, että alueella on ollut ajan mittaan lahopuuta jatkuvasti tarjolla, mikä on Etelä-Suomen oloissa harvinaista.

Torvijäkälä. Kuva: Hanna Kaurala

Eläimistö

Vaikka Kurjenrahkan kansallispuiston eläimistö on pääosin suoseuduille tyypillistä, myös erämaiset, harvinaiset ja uhanalaiset eläinlajit pesivät alueella. Osa niistä on kaukana pääesiintymisalueistaan; kansallispuistossa pesii mm. monia pohjoisia lintulajeja eteläisimmillä esiintymispaikoillaan.

Kurkien kotisuo

Kansallispuiston pesimälinnustoon kuuluu monia Varsinais-Suomessa harvalukuisia tai uhanalaiseksi luokiteltuja lajeja, kuten nuolihaukka, tuulihaukka, kehrääjä, harmaapäätikka, kangaskiuru ja pikkusieppo.Lisäksi onnekas kulkija saattaa nähdä muuttohaukan suomännyn latvassa taitaivaalla lentämässä. Kurjenrahka lienee myös yksi riekon eteläisimmistä pesimäalueista Suomessa. Riekon ohella suon laidoilla kasvavissa pajukoissa jarämeillä sinnittelevät myös maamme eteläisimmät pohjansirkut.

Soiden vanhoissa reunametsissä ja suosaarekkeissa pesii mm. korppeja, helmi- ja viirupöllöjä, palokärkiä, pohjantikkoja, teeriä ja metsoja. Kansallispuiston soilla levähtää keväällä ja syksyllä runsaasti muuttomatkallaan olevia lintuja. Alue on mm. muuttavien metsähanhien ja kurkien suosima levähdyspaikka.

Kurki - majesteettinen muuttaja

Tunnelma on odottava, kun askeleet nostavat suopursun vienoa tuoksua alkukeväisellä suolla. Ilma on kirpeä ja hengitys höyryää hiljaisuudessa, kunnes sen rikkoo alkukantainen trumpettihuuto jostain kauempaa. Kevään airuet, kurjet, ovat saapuneet soidinpaikalleen. Ne tanssahtelevat aamu-usvaisella aukealla hypähdellen kepeästi, suuresta koostaan huolimatta. Äänimaailma täyttyy hetkeksi kurkien kailotuksesta, kun ne vuorollaan kohottavat kaulaansa: Kruu kruu, ne huutavat kuin nimeään ja vihjaten mistä lajin tieteellinen nimi (Grus grus) onkin alun perin johdettu*. Kauaskantoinen sointi muistuttaa kuulijaa muinaisista ajoista ja vie ajatukset erämaihin ja koskemattomaan luontoon. Ei ihme, että kurkiin liittyy monia vanhoja uskomuksia ja myyttejä.

Kuva: Johanna Hellman

Ylväästi astelevan kurjen näkeminen - ja varsinkin kuuleminen - sykähdyttää aina. Kurjet kertovat meille ikiaikaisesta vuodenkierrosta ja niiden näkemistä odotetaan toiveikkaasti. Keväällä etelätuulen mukana korkealla liitäen ja kovaäänisesti ilmoittaen, ne tuovat lupauksen talven päättymisestä ja kesän lähestymisestä. Kesän jälkeen ne kerääntyvät muuttomatkaa varten suuriksi parviksi ja tiedämme talven odottavan nurkan takana. Pohjoistuulen puhaltaessa ne jättävät meille jäähyväiset matkaten valtavissa auroissa kohti eteläisen Euroopan ja Pohjois-Afrikan talvehtimisalueita.

Kurjet vahvistavat elinikäistä parisidettään tanssirituaaleilla ja huudoilla. Pesäpaikka on yleensä syrjäisen suon tai rantaniityn keskellä, kasvinosista kasattu kumpare, joka on turvassa pedoilta ja kaukana ihmisistä. Kurjenrahkan kansallispuistossa kurkipareja pesii vuosittain yhdeksästä neljääntoista, mutta muuttoaikoina alueella voi levähtää satojakin kurkia. Pari saa yksi tai kaksi poikasta kerrallaan, mutta kesäaikaan kurkiperhettä on yllättävän vaikea havaita emojen suuresta koosta huolimatta. Harmaan sävyisinä ne kätkeytyvät hämmästyttävän hyvin kasvillisuuden suojaan ja kulkevat äänettömästi matalana ja piilotellen. Tavallinen retkeilijä huomaa alueella elävän kurkiperheen yleensä vasta loppukesällä, kun poikaset ovat jo isoja ja uskaltautuvat enemmän näkyville.

Kurkien kanta on Suomessa elinvoimainen, mutta sopivien pesimäsuoalueiden määrä on vähentynyt soiden ojitusten, turvetuotannon ja metsittämisen myötä. Myös muut suolajit ovat kärsineet. Metsähallituksen toteuttama soiden ennallistamistyö muun muassa ojia täyttämällä onkin elintärkeää monimuotoisen lajistomme säilyttämiseksi. Kurjenrahka on kurjen eteläisimpiä suuria pesimäsoita Suomessa ja kurki on upea tunnuslintu kansallispuistollemme.

*Grus tarkoitti linnun nimeä jo 4500-2500 eaa indoeurooppalaisella kielellä ja viittasi kurjen ääneen, ja lajin nimeäjä Carl von Linné poimi sanan myöhemmin antiikin Kreikasta.

Perhosia, sudenkorentoja ja kovakuoriaisia

Alueen vanhoissa metsissä tavataan useita lahopuista riippuvaisia, harvinaisia kovakuoriaisia. Erityisesti Pukkipalon kovakuoriaislajisto on monipuolinen. Uhanalaisista lajeista alueella tavataan mm. aarni- ja ruskolatikkaa sekä rosopehkiäistä. Soiden perhoslajistoon kuuluu myös monia harvinaisia ja uhanalaisia lajeja, muun muassa luumittari ja muurainhopeatäplä.

Rusokukkajäärä. Kuva: Sanna-Mari Rivasto

Hohtosinisiipiä. Kuva: Petri Hautala

Hämärän ystävistä näkee päivällä vain jälkiä

Kansallispuiston liito-oravat elelevät varsin huomaamatonta elämää soiden reunojen vanhoissa sekametsissä, joissa on ruoaksi varttuneiden lehtipuiden lehtiä, kuorta ja siitepölyä sekä kuusia suojaa antamassa. Liito-oravan pahin vihollinen kansallispuistossa on näätä. Myös kanahaukka ja viirupöllö voivat joskus napata liiturin saaliikseen.

Savojärvi on saukkopariskunnan reviiriä. Kuva: Tapio Kostet.

Kurjenrahka-suon pohjoispuolella sijaitseva Savojärvi kuuluu puolestaan saukkopariskunnan reviiriin. Saukon öiset saalistusretket kulkevat säännöllisesti läheiseltä Mynäjärveltä Savojärvelle jatkuen edelleen Järvijoen latvoille.

Kansallispuiston alueella on pysyvä ilveskanta. Hirvi, valkohäntäkauris (ent. valkohäntäpeura) ja metsäkauris esiintyvät yleisinä puistossa. Välillä kansallispuistossa voi pistäytyä myös yksittäinen susi tai karhu.

Kurjenrahkan kansallispuisto

  • Perustettu 1998
  • Pinta-ala 29 km²

Kurjenrahkan kansallispuiston tunnus - kurki

Kurjenrahkan kansallispuiston tunnus on kurki

Metsähallituksen julkaisuja Kurjenrahkasta (julkaisut.metsa.fi)

Muut verkkosivustot