Rotkolaakson synty
Kolvananuuron kasvillisuus ja eläimistö

Kolvananuuro on pitkä, jyrkkärinteinen ja maisemallisesti kiehtova rotkolaakso, jonka ainutlaatuinen kasvillisuus viehättää luonnossa liikkujaa. Kolvananuuro eli Kolvananrotko on osa kymmeniä kilometrejä pitkää jyrkkärinteistä murroslaaksoa. Kolvananuuron luonnonsuojelualue on noin 4 km pitkä ja noin 400 m leveä. Luonnonsuojelualueen ulkopuolella rotko jatkuu etelässä ensin hiekkakankaisena uurrelaaksona ja sen jälkeen useina jokilaaksoina. Luode-kaakkosuuntainen rotko syntyi miljoonia vuosia sitten kallionperän siirrosten yhteydessä.

Rotkoa reunustavat jylhät kalliot, joiden seinämät kohoavat uuron pohjalta 70 - 80 m:n korkeuteen. Alueen länsipuolella Verkkovaaran laki nousee yli 100 metriä Kolvananrotkon pohjaa korkeammalle. Lähes pystysuorat jyrkänteet sijaitsevat Pienen Koiralammen eteläpuolella ja Pahakalliolla uuron pohjoisosassa. Pahakallion seinämä paistaa paljaana, mutta usein jyrkänteet peittyvät tiheän, vanhan kuusikon taakse. Kuusia kasvaa myös ylhäällä rinteiden päällä. Iäkäs, luonnontilainen puusto on yksi Kolvananuuron ylpeyden aiheista. Rotkon luonnontilaisilla rinteillä vuorottelevat rehevät lehdot, pensaikot, havupuumetsiköt sekä karut kivikot ja paljaat, lähes pystysuorat kallioseinämät.

Laakson pohjaa peittävät kapeat suojuotit, karut lammet, purot ja kivikot. Kivikon suojissa kiemurteleva puro saa alkunsa soiden ympäröimästä Pienestä Koiralammesta. Puron varrella kasvaa komeita saniaislehtoja. Uuron suojissa kohtaavat pohjoinen ja eteläinen kasvilajisto.

Koiralammen takaa alkaa rotkolaakso. Kuva: Tarja Martin

Rotkolaakson synty

Kolvananuuron jyrkänne. Kuva: Matti Pihlatie

Noin 2 miljardia vuotta sitten aluetta muokkasi vuorijonon synty. Kallioperän jännitykset laukesivat lukuisina siirroksina ja vuorenpoimutuksina. Tällöin muodostui nykyisiin Alppeihin verrattavissa oleva Karjalainen poimuvuoristo eli Karelidit, joka kohosi Pielisen ja Kuopion välille ulottuen Laatokasta Lappiin. Näiden vuorenpoimutusten loppuvaiheessa, noin 1,8 miljardia vuotta sitten, syntyi Kolvananuuron siirros, joka muodostui kallioperän rakoillessa ja siirtyessä lohkoina. Kulkusiirros on edelleenkin helposti hahmotettavissa seisottaessa rotkon reunalla kasvot uuroon päin.

Satojen miljoonien vuosien kuluessa jääkaudet ja rapautuminen ovat tasoittaneet vuoriston vaaroiksi. Nykyisin ainoastaan muinaisen kilometrin korkuisen poimuvuoriston vuoriston juuriosat ovat jäljellä. Kolvananuuron viereisellä Kyykän alueella juuret ovat monin paikoin nähtävissä tai hyvin ohuen maakerroksen peittämänä. Kyykän kallioista on tutkittu noin 2,3 miljardia vuotta vanhaa näytettä, jonka avulla on selvitetty maapallon ilmakehän muuttumista hapelliseksi.

Nykyiset Kolvananuuron ja Kalliojärven rotkolaaksot muodostuivat viime jääkauden aikana virtaavan jään höylätessä ne syviksi. Rotkojen seinämät paljastuivat näkyville sulavesivirtojen huuhtoessa irtaimen hiekan muinaiseen Yoldiamereen synnyttäen sinne hiekkadeltan yli 9000 vuotta sitten. Kolvananuuro on ainoa paikka Suomessa, jossa on voitu varmuudella todeta kallioiden kerrostuneen muinaisen jääkauden vallitessa. Kallioperän synnyn eri vaiheet ovat näkyvissä Kolvananuuron länsiseinämän kalliossa erilaisina kerroksina kivilajeineen.

Tällä hetkellä Uuron seinämät rapautuvat vähitellen. Eroosion seurauksena kivilohkareita vierii jatkuvasti seinämiltä rotkon pohjalle.

Kolvananuuron kivilajeista

Kolvananuuron kivilajit kertovat paljon alueen geologisesta kehityksestä. Uuron kallioperän tyypillisimpiä kivilajeja ovat metakonglomeraatti, kiilleliuske, kvartsiserisiittiliuske ja metadiabaasi. Pienten kivien kuvioima metakonglomeraatti ja välkehtivä kiilleliuske ovat jäätikkösyntyisiä ja ne ovat iältään (2,5 miljardia vuotta) vanhimmat Kolvananuuron kivilajit.

Harmaa kvartsiserisiittiliuske on syntynyt maankuoren rapautumisen seurauksena ilmaston lämmettyä huomattavasti. Kaikki muut mineraalit kvartsia lukuun ottamatta rapautuivat saveksi ja huuhtoutuivat pois. Alueella on ollut suuria korkeuseroja ja virtaava vesi on kuljettanut irtainta ainesta (kvartsia) rinteiltä tasangolle, jonne ne ovat kerrostuneet (kvartsiittiliuskeet).

Metadiabaasijuonteet syntyivät 2,2 - 2,1 miljardia vuotta sitten tuliperäisen, vulkaanisen toiminnan seurauksena, jolloin sula kivi pääsi purkautumaan pinnalle maanuumenista. Tummat metabaasijuonteet erottuvat hyvin vaaleiden kvartsiittipatjojen välistä.

Kolvananuuron kasvillisuus ja eläimistö

Eteläisen ja pohjoisen kasviston kiehtova yhteiselämä

Uuron omaleimainen kasvillisuus on seurausta maaperän ja pienilmaston vaihtelevuudesta sekä kasviston leviämishistoriasta myöhäisjääkaudella, joka päättyi 11 400 vuotta sitten. Kolvananuuro oli kasvien muinaisen vaelluksen välietappi Laatokan ja Kuusamon välissä muuan Suomen ollessa yhä hautautuneena jään alle. Uuroa reunustavilla rinteillä on vaihtelevat lämpö- ja kosteusolosuhteet. Tämän vuoksi pohjoisen ja eteläisen kasvilajit pystyivät elelemään uurossa rinnakkain. Syvässä rotkolaaksossa vaihtelevat kasvuolosuhteet huomattavasti myös eri korkeuksilla, sillä seinämillä vuorottelevat niin valo- ja kuin varjokohdat. Kesäkin saapuu viiveellä varjoisaan laaksoon.

Näistä keväisistä saniaisista kasvaa mahtava saniaisviidakko. Kuva: Markus Sirkka

Vaateliaita eteläisiä kasveja alueella edustavat kallioseinämien alle juurtuneet isomaksaruoho ja kalliokielo sekä lehtorinteiden metsäpähkämö ja tuoksumatara. Pensasmaisesti kasvavien lehmusten ohella runsaslukuisina kasvavat myös lehtokuusamat ja näsiät. Viileillä kallioseinämillä esiintyy pohjoisia lajeja, kuten viherraunioista, pahtarikkoa sekä tunturihärkkiä ja -kiviyrttiä. Puronvarren saniaislehdossa rehottaa myös Suomessa harvinainen myyränporras. Uuron pohjalla ja länsirinteellä on useita vehreitä saniaislehtoja kapealla alalla. Puron varrelle saniaisviidakoita muodostaa kotkansiipi, joka voi kasvaa aikuisen ihmisen kokoiseksi. Komeimmillaan sulkamainen kotkansiipi on kesäkuussa.

Korpilampien ja puron elämää

Luonnonsuojelualueella on kaksi pientä ja karua lampea: Suuri ja Pieni Koiralampi. Pienempi lampi on alkanut hitaasti kasvaa umpeen. Raate ja kurjenjalka kurottavat rannalta pitkiä versojaan avoveteen. Versojen varaan kasvaa rahkasammalikkoa, joka on suokasvien kasvualusta. Soistuminen edistää perhosten liihottelua, sillä esimerkiksi ritariperhonen munii mieluusti suo- tai karhunputkelle. Koiralampien välissä on kapea sarojen valtaama suojuotti.

Pieni Koiralampi kapenee eteläpäästä puroksi, joka välillä katoaa näkyvistä. Aurinkoisina kesäpäivinä kivikkopohjaisen puron pinnalla voi havaita vilkasta liikettä. Sormenmittainen mutu ui pieninä kalaparvina etsiskellen ravinnokseen hyönteisiä, pikkuäyriäisiä ja matoja. Suureen Koiralampeen puolestaan laskee Kolvananuuron länsipuolisesta Matolammesta vuosisadan vaihteessa kaivettu uoma, jonka suulla on vuosikymmeniä alueella asustaneen majavan rakentama puukeko.

Lehdon laulajat

Erilaiset lintulajit viihtyvät uuron uumenissa paremmin kuin ympäröivillä metsäalueilla. Uurossa lintuja houkuttelevat rotkon seinämien ja rinteiden suojaisat pesäpaikat sekä monipuolinen kasvillisuus. Rinteiden varjoisissa metsissä runsaslukuisena pesivä peukaloinen on uuron kuuluvin lintu sirittäjän lisäksi. Usein rotkolaaksossa kuuluu myös peippojen, uunilintujen, punarintojen, hippiäisten ja vihervarpusten laulu. Alueella voi havaita lintuharvinaisuuksiakin, kuten vanhojen metsien lajeista lapinuunilinnun ja pikkusiepon. Laakson yllä liitelevistä komeasiipisistä petolinnuista yleisimpiä ovat kana-, varpus-, hiiri- ja mehiläishaukka.

Metsähallituksen julkaisuja Kolvananuurosta (julkaisut.metsa.fi)

Muita verkkopalveluja