"Sinnepä ei hallin hammas eikä metsämiehen ansa"

Kansallispuiston alueella, metsästäjien ulottumattomissa, jänisten kanta kasvaa toisinaan suureksi. Louhikoissa piileskelevä ilves hyötyy tästä ja viihtyykin puiston alueella vakituisesti. Hoidetut ahot mahdollistavat runsaat myyrä- ja hiirikannat, jotka puolestaan turvaavat pienpetojen, kuten näädän ja kärpän, elinmahdollisuudet. Pikkunisäkäsharvinaisuuksia Kolilla edustavat itäiset lajit mustapäästäinen ja metsäsopuli.

Puiden latvuksiin tähystellessään voi havaita oravaa pienemmän liito-oravan singahtavan puusta toiseen. Liito-orava on vaarantuneeksi luokiteltu laji. Se vaatii elinympäristökseen vanhoja sekametsiä, joissa on haapoja tikankoloineen.

Kolin alueen ulkopuolella tehdyistä siirtoistutuksista levinnyt amerikanmajava (ent. kanadanmajava) on asettunut useisiin kansallispuiston eteläosan pienvesiin.

Kolin alueella tavataan sammakkoeläimiin kuuluvaa uhanalainen rupimanteri (ent. rupilisko) tai sen yleisempää sukulaista manteria (ent. vesilisko). Molemmat lajit elävät Kolilla esiintymisalueensa pohjoisrajoilla.

Siivekkäät ja evälliset

Vanhojen metsien lajeista Kolilla voi tavata esimerkiksi idänuunilinnun, pohjantikan ja peukaloisen. Lehtimetsissä voi kuulla mustapääkertun laulua tai lapinuunilinnun siritystä.

Merkittävimmät vesiympäristön lintulajit Pielisellä ovat kuikka ja selkälokki. Alueen suurimman selkälokkiyhdyskunnan voi bongata Kolin edustalta Sikosaaresta. Muuttomatkallaan Pielisen ylittää vuosittain myös huomattava määrä arktisia vesilintuja, kuten hanhia ja joutsenia.

Kolin kansallispuistoon kuuluvien Pielisen harjusaarten tuntumassa on voinut ennen seurata järvikutuisten lohikalojen kutua. Luonnonvaraiset järvilohet, taimenet ja harjukset ovat kuitenkin hävinneet Pielisestä ja näiden lajien kannat ovat istutusten varassa. Muikku, siika, hauki ja kuha ovat merkittävimmät Pielisessä polskivat saaliskalat.

Aarnisääskiä ja sinisiipiä

Palanutta puuainesta suosivat eliölajit ovat Suomessa harvinaistuneet tehokkaan metsäpalojen torjunnan myötä. Kolin kaskista ja polttamalla ennallistetuista metsistä on tullut uusia turvapaikkoja metsäpaloista hyötyville lajeille, kuten tuhkalatikalle. Tuhkalatikan luultiin jo hävinneen Suomesta, kunnes laji löydettiin Kolin kaskelta vuonna 1996.

Hohtosinisiipi. Kuva: Metsähallitus

Järeät, vanhat haavat ovat äärimmäisen tärkeitä monille lajeille. Harmaasulkukotilo on erittäin uhanalaiseksi luokiteltu, valtavien haapojen rungoilla elävä maakotilo, joka on Suomessa löydetty vain Kolin seudulta. Haapavanhuksista tai niillä kasvavista käävistä nautiskelevat myös muut harvinaisuudet, kuten suomenpuukärpänen sekä salokääpiäinen.

Puiston vanhoissa metsissä surisee ja mönkii jo nimiltäänkin erikoisia lajeja, kuten aarnisääskiä ja isopehkiäisiä. Harvinaista kauneutta kansallispuistoon tuovat ahoilla ja metsäaukeilla vastaan liihottavat kirjoverkkoperhoset ja huhtasinisiivet sekä yleisemmät loistokultasiivet ja hohtosinisiivet.