Pirhonvaaran metsänvartijatila

Pirhonvaaraan - tai lyhyesti Pirhuun - perustettiin torppa jo vuonna 1853. Se sijaitsee suuren Koivusuon itäreunalla, ja torpalta on Koitajoen Pirhunkoskelle matkaa noin kolme kilometriä. Ohikulkijat yöpyivät usein Pirhun tuvassa. Kesäisin Pirhonvaarassa oli niin lakanpoimijoita kuin heinäntekijöitäkin. Pirhu oli myös levähdyspaikka Venäjän puolella kävijöille.

Pirhonvaaran ensimmäinen metsänvartija oli Iivana Savinainen, joka toimi metsävartijana 1863 - 1867. Hänen seuraajansa Paavo Antinpoika Kurvinen erosi omasta pyynnöstään metsänvartijan virasta vuonna 1906, mutta voi vain hämmästellä, ettei häntä erotettu jo aiemmin. Paavo Kurvinen oli useaan otteeseen käräjillä, ja hänet oli tuomittu sakkoihin muun muassa laittomasta viinan myynnistä. Pirhonvaaran metsänvartijana jatkoi Paavon poika Pekka, jota myös Pietariksi kutsuttiin. Hänen ajaltaan on peräisin sanonta "Pirtu tulla pirittää, Lupasalmelta lurittaa, Pirhun Pietarin pihaan". Pekka Paavonpoika Kurvinen toimi metsänvartijana aina vuoteen 1937 asti.

Pirhonvaaran rakennukset säästyivät hävittämiseltä viime sotien aikana. Suomalaisten olisi kyllä pitänyt tuhota rakennukset, koska ne sijaitsivat liian lähellä rajaa. Pirhonvaaraa ei kuitenkaan löydetty, joten Pekka Kurvinen pystyi lunastamaan Pirhonvaaran omaksi itsenäiseksi tilakseen 1941.

Nykyään Pirhonvaaran metsänvartijatilan pihapiirissä on päärakennuksen lisäksi hirsinen aitta, sauna, entinen lampola, riihi ja uudehko kuivakäymälä. Rakennuksia on kunnostettu 1990-luvulla, ja päärakennus on valvonta-, huolto- ja tutkimuskäytössä. Pihapiiriä hoidetaan niittämällä vähintään kerran kesässä. Pihapiiriä pidetään avoimena myös raivaamalla puita ja pensaita rakennusten ympäriltä. Aiemmin päärakennukselta on avautunut näkymä Koivulammelle.

Kotavaaran metsänvartijatila

Koitajoen alueella aikoinaan toimineista metsänvartijatorpista pohjoisin oli Kotavaara, joka perustettiin vuonna 1863. Torpalta oli itärajalle matkaa vain noin kolme kilometriä. Tilan maat olivat entistä kaskiahoa. Kotavaaran ensimmäinen metsänvartija oli Matti Pussinen, joka siirtyi Niilonahon metsänvartijaksi vuonna 1875. Pussisen seuraaja oli Feodor Lyhykäinen. Vuonna 1907 seurasi Pekka Lyhykäinen isäänsä Feodoria Kotavaaran metsänvartijan virkaan. Metsänvartijoiden parissa oli hyvin tavallista, että poika (tai joku muu sukulainen, kuten esimerkiksi vävy) jatkoi isänsä jalan jäljissä metsänvartijana. Pekka Lyhykäinen lunasti Kotavaaran omakseen vuonna 1941, mutta välirauhan aikana (1940 - 1941) suomalaiset joutuivat polttamaan rakennukset.

Tapionahon metsänvartijatila

Veljekset Pekka ja Heikki Sivonen asettuivat asumaan Tapionahoon noin 1836. Paikalle perustettiin vuonna 1861metsänvartijatorppa, joka sijaitsi Koitajoen ja Niemijärven välissä. Arvellaan, että paikannimi Tapionaho on peräisin Hattuvaaran kylässä eläneestä Jaakko Tapiosta, jolla olisi ollut piilosauna Tapionahon paikalla suuren Pohjan sodan (1700 - 1721) aikana. Nimi viittaa myös kaskiviljelyyn, sillä ahoksi kutsuttiin metsää, joka viljelyn loputtua kasvoi kasketulle paikalle.

Tapionahon ensimmäisinä metsänvartijoina olivat vuosina 1863 - 1881 Riissaset, joita oli virassa neljä peräkkäin: Vasili, Stefan, Oleksi ja Nikolai. Heidän jälkeensä metsänvartijaksi tuli Olli Tikka, mutta vain vuodeksi. Tapionaho oli ilman metsänvartijaa parikymmentä vuotta, sillä seuraava metsänvartija nimitettiin vasta vuonna 1905. Tapionaho ei jäänyt kokonaan vaille asutusta, sillä 1883 asukkaiksi tulivat Lauri Pussinen puolisonsa Riitan kanssa. Riitta oli Paavo Heikinpoika Tahvanaisen leski Iljanvaaran metsänvartijatorpasta.

Pussisten jälkeen Tapionaho oli hetken autiona, ennen kuin Olli Kurvinen perheineen muutti sinne vuonna 1897. Olli eleli Kaisa-vaimonsa ja neljän lapsensa kanssa. Kurvisesta tuli Tapionahon metsänvartija vuonna 1905. Olli Kurvinen kuoli 70-vuotiaana ollessaan yhä metsänvartijana. Hänen jälkeensä Tapionahon vartiopiiri siirtyi vuonna 1926 Matti Kokkoselle, joka hoiti tehtäväänsä läheisestä Niemijärven metsänvartijatorpasta käsin. Kokkosen kuoleman jälkeen Tapioahon vartiopiirin viimeisenä metsänvartijana oli Antti Auvinen vuosina 1929 - 1935. Hänen puolisonsa oli Johanna Ollintytär Kurvinen. Auvinen oli aiemmin toiminut läheisen Iljanvaaran metsänvartijana. Ylipäänsä oli melko tavallista, että metsänvartijoiden lapset avioituivat keskenään. Näin saatiin turvaa sukulaisista, sillä metsänvartijoiden asema oli sangen hankala. Kyläläiset saattoivat pitää paikallisiakin metsänvartijoita metsäviranomaisen käskyläisinä.

Talvisodan aikana Tapionahon rakennukset säästyivät, koska ne sijaitsivat kaukana Niemijärven tiestä. Olli ja Kaisa Kurvisen neljä lasta lunastivat metsänvartijatorpan itselleen jatkosodan aikana vuonna 1942. Torpan viimeiset asukkaat olivat Kurvisten tytär Anna-Liisa miehensä Kalle Holopaisen ja tyttärensä Hilkan kanssa.

Anna-Liisa, jota kutsuttiin Tapion Anna-Liisaksi, tuli tutuksi paikkakuntalaisille kiertelevänä hierojana. Muut suomalaiset saattoivat kuulla Anna-Liisasta median välityksellä, sillä viime sotien jälkeen Tapionahosta oli tullut Suomen itäisin asuinpaikka. Lehtimiehiä kävi haastattelemassa rajaseudulla eleleviä Anna-Liisaa ja Kallea jopa riesaksi asti. Anna-Liisa esiintyi peräti televisiossa 1960-luvulla. Jäätyään leskeksi Anna-Liisa muutti pois Tapionahosta vuonna 1973.