Juortanansalon - Lapinsuon soidensuojelualue on muodostettu vuonna 1988 perustetusta kaksiosaisesta soidensuojelualueesta ja siihen Ystävyyden puiston perustamisen yhteydessä liitetystä laajennusosasta. Pääosin suo- ja metsätyypit ovat verraten karuja, mutta paikoin, esimerkiksi purojen varsilla on rehevyyttä ja jopa lehtoja.

Metsäsirpaleita

Suurin osa metsistä on valtapuustoltaan vanhaa. Eri aikoina puuta on kuitenkin poistettu paikoin runsaasti ja metsäautoteiden lähistöllä on taimikoita. Vanhoista harsintahakkuista huolimatta metsät ovat luonnontilaisen kaltaisia. Suosaarekkeiden metsät ovat yleensä vanhoja kuusikoita.

Suosaarekkeiden metsät ovat yleensä vanhaa kuusikkoa. Kuva: Ari Meriruoko

Pieniä vesiä

Vesistöt ovat pieniä humuspitoisia suolampia ja latvapuroja. Suojelualueen eteläosassa on lähteisyyttä ja lähdepuroja. Järviä alueella ei ole.

Suuria soita

Juortanansalon - Lapinsuon alueen maapinta-alasta yli puolet on soita, jopa 59 %. Alueen suoluonto on monipuolista ja suot ovat valtaosin luonnontilaisia. Suot ovat avoimia tai puustoisia aapasoita, keidassoita, piensoita sekä lähdesoita. Alueella on myös karuhkoja nevoja, rämeitä ja korpia, mutta lettoja on hyvin vähän.

Juortanansalon Hanhisuo. Kuva: Risto Sauso

Isosuo on laaja avosuo, joka sisältää mm. Kainuulle ominaisia tasaisia luikkanevoja. Juortanansalon keskiosissa oleva Lokkisuo on vetinen ja rimpinen. Lapinsuo on laaja ja vetisyytensä takia vaikeakulkuinen. Valtasensuon luonnontilaiset nevat sijaitsevat koskemattomien kuusikoiden ympäröiminä kahden moreeniselänteen välissä.

Elämää soilla ja metsissä

Juortanansalon - Lapinsuon alueen Suomussalmen puoleinen osa kuuluu poronhoitoalueeseen. Kuhmon puolella puolestaan elää metsäpeura. Alueen halki pitkin kunnanrajaa kulkee peura-aita, jolla turvataan metsäpeuran rotupuhtautta. Lue lisää metsäpeuran rotupuhtauden turvaamisesta Suomen metsäpeurakannan hoitosuunitelmasta (www.mmm.fi).

Metsäpeura. Kuva: Risto Sauso

Suomalais-venäläisen Ystävyyden luonnonsuojelualueen tunnuksessa on kaksi metsäpeuraa, jotka kuvastavat kahden maan välistä ystävyyttä ja yhteistyötä luonnonsuojelun hyväksi. Metsäpeura on itseoikeutettu eläin tunnukseen, sillä yksi Ystävyyden luonnonsuojelualueen perustavoitteista on metsäpeuran ja sen elinympäristöjen suojelu.

Alueen muut nisäkäslajit ovat tyypillisiä metsä- ja erämaalajeja: pikkunisäkkäitä, jäniksiä, oravia sekä pien- ja suurpetoja. Linnustossa vanhojen metsien lajit ovat suhteellisen runsaita. Tyypillisiä ovat hippiäinen, puukiipijä, pohjantikka ja käpylinnut sekä varsin yleinen kuukkeli. Soilla viihtyvät mm. kurjet, liro ja piekana. Parhaimmat lintusuot ovat Suomussalmen puolella.

Suojelualueen laajentaminen

Vanhojen metsien suojeluohjelmassa Juortanansalon-Lapinsuon soidensuojelualuetta ehdotetaan laajennettavaksi vanhoilla metsillä ja luonnontilaisilla soilla. Laajennukset ovat pääasiassa rajausten tarkennuksia. Kun ympäristöministeriö on vahvistanut laajennusalueiden liittämisen Juortanansalon - Lapinsuon soidensuojelualueeseen, kasvaa koko alueen pinta-ala 5436 hehtaariin.

Juortanansalon - Lapinsuon soidensuojelualueella ennallistetaan

Ystävyyden puistoon kuuluvista luonnonsuojelualueista Elimyssalo, Lentua, Iso-Palonen - Maariansärkät ja Juortanansalo - Lapinsuo olivat mukana Life-rahoitteisessa hankkeessa Metsät ja suot Koillismaan ja Kainuun Vihreällä vyöhykkeellä (www.metsa.fi), jonka tarkoituksena oli ennallistaa mm. metsiä ja soita Kainuussa yhteensä 13 eri luonnonsuojelualueella. Juortanansalon soiden ja metsien ennallistamistyöt ajoittuvat hankkeen loppuvaiheeseen vuodelle 2008. 
 

Ansakuoppa, keihäs ja peuraväljä

Varhaisin peurojen pyyntikeino on ollut kuoppa- eli hautapyynti. Kaivetun haudan pohjalle pystytettiin teroitettuja seipäitä, joiden kärki usein kovetettiin hiiltämällä sen pintaa tulessa. Hauta peitettiin oksilla, havuilla ja karikkeilla, jotta peura ei sitä huomaisi. Monesti rakennettiin myös puista siipiaitoja, joilla peuroja ohjattiin kohti hautaa.

Peuratokka. Kuva: Risto Sauso

Peurahaudat kaivettiin peurojen kulkureiteille erilaisiin kapeikkoihin, joihin maasto peurat ohjasi. Nykyään haudoista on jäljellä painanteita. Niitä löytyy lähinnä kapeiden harjujen lakialueilta, kapeilta kannaksilta ja soiden halki kulkevilta kivennäismaajuoteilta.

Peuranhiihtoa

Peurojen talvipyynnin aseita olivat vanhempina aikoina jousi ja keihäs. Myöhemmin aseena on ollut eri alueilla eri nimityksen saanut tuliase, peurapyssy, peuraväljä, verremyspyssy, iso ja painava rautaputki piippunaan.

Kainuussa peurajahti on ollut muutaman miehen yhteistä työtä ja se on ajoittunut lähinnä syksyyn ja talveen. Kylmällä säällä lihat on myös helppo saada tuoreena suolaan ja palvattaviksi. Kevättalvellakin peuroja saalistettiin, kun hanki teki ajon helpoksi ja lihat oli hyvä kuivata kevätahavassa.

Lapinkylien vuodenkierron perusta

Vielä 1600-luvulle saakka pohjoisen Suomen yhteiskunta on suuresti perustunut lapinkyliin, joista eteläisimmät ovat sijainneet Kuusamossa. Koko lapinkyläjärjestelmä on Pohjois-Suomen ja Kuolan itäisillä alueilla rakentunut peuranpyynnin järjestymisen myötä. Näillä alueilla peuranpyynti on talvikautena ollut seurapyyntiä, johon on lähdetty kolmekin kertaa syksyn ja talven kuluessa.

Peurapyynti on myös paljon säädellyt ihmisten vuodenkiertoa. Saamelainen, erityisesti itäsaamelainen lapinkylä on majaillut talviajan yhteisessä talvikylässä, josta sitten keväällä on perhekunnittain hajaannuttu kesäpaikoille kalaan, marjaan ja kesäpyyntiin. Talvikylä on ollut peuranpyynnin perusyksikkö, joskus useampikin kylä on ajanut peuroja yhdessä. Vaikka lapinkylien merkitys muuttui ja ihmiset asettuivat enimmäkseen pysyviin asumuksiin, säilyi seurapyynti niin kauan kuin peuroja oli pyydettäväksi.

Syys-, talvi- ja kevätpyynti

Ensimmäinen seurapyynti sijoittui syyskuulle ennen peurojen kiima- eli rykimäaikaa. Silloin pyydettiin nimenomaan hirvaita, joissa ennen rykimäaikaa on runsaasti vatsa- ja selkärasvaa, eli kuuta vararavinnoksi kerättynä. Samuli Paulaharju kirjoittaa kirjassaan Sompio alueen metsämiesten sanoneen, että syksyllä "…kuuhirvhaat olivat parhaassa tämyssä, eivät olhet vielä rykinhet." Sompion alue on nykyistä Sodankylän kuntaa.

Kevättalvella, hankikelien alettua oli seuraavan seurapyynnin aika. Silloin hiihdettiin joukolla peurojen perään. Ne liikkuvat kevättalvella laumoina, tokkina. Kevättalven saaliit saattoivat olla suuriakin, kun keli oli suotuisa hiihtäjälle.

Kolmas seurapyynti järjestettiin kevättalven lopulla. Silloin peuraa ajettiin tunturissa, jotta saatiin lihoja kesäksi. Kevätpyynnin saalis kuivattiin suureksi osaksi kuivalihaksi. Tunturipyynnissä ajettiin yleensä ylöspäin pakoon pyrkivät peurat etukäteen tunturiin menneiden ampujien ulottuville. Tässä ajossa käytettiin usein myös poroja, joilla pulkassa ajaen ahdistettiin peuroja ampujien luo.