Ohjeita Jämäsvaaran alueella liikkumiseen

Jämäsvaaran alueella voi liikkua jokamiehenoikeuksin (www.ymparisto.fi)

Jämäsvaaran virkistysmetsässä on

sallittua

  • liikkuminen jalan, hiihtäen, soutaen ja meloen
  • leiriytyminen jokamiehenoikeudella (www.ymparisto.fi), mutta suosittelemme leiriytymistä laavujen ja tulentekopaikkojen läheisyydessä
  • marjojen ja sienten poimiminen
  • onkiminen ja pilkkiminen.

rajoitettua

  • ensisijaisesti tulenteossa tulee käyttää huollettuja tulentekopaikkoja. Näin tulee toimia aina, kun on alle puolen kilometrin etäisyydellä huolletusta tulentekopaikasta reittien ulkopuolella. Muussa tapauksessa tulentekoon voi käyttää kuivia oksia, risuja ja pieniä juurakoita.
  • Muuhun kuin jokamiehenoikeuksiin kuuluvaan toimintaan tarvitaan pääsääntöisesti Metsähallituksen lupa. Tällaisia lupia ovat mm. tutkimusluvat ja suurten tapahtumien luvat.
    • Metsähallitus on laatinut erillisen ohjeen ja lomakkeen (www.metsa.fi) näiden lupien hakua varten.

kiellettyä

  • avotulen teko metsäpalovaroituksen aikana
  • muiden kuin sienten sekä puiden, pensaiden tai muiden kasvien ja niiden osien ottaminen ja vahingoittaminen
  • maa- tai kallioperän vahingoittaminen ja maa-ainesten tai kaivoskivennäisten ottaminen
  • moottoriajoneuvolla ajo siihen osoitettuja teitä lukuun ottamatta
  • moottorikelkalla ajo
  • roskaaminen tai rakenteiden vahingoittaminen.

Ennakkovarustautuminen

Matkapuhelimien kuuluvuus

  • Vaikka Suomen matkaviestinverkot ovatkin kattavia, Jämäsvaaran alueella voi olla katvealueita. Tarkista matkaviestinverkon kattavuus omalta puhelinoperaattoriltasi. Lisäksi aina on paikkoja, joissa matkapuhelin ei toimi tai puheluissa on häiriöitä. Tällaisissa tilanteissa saattaa auttaa esim. hakeutuminen muuta maastoa korkeammalle, avoimelle paikalle. Kannattaa myös ottaa huomioon, että erilaisten matkapuhelimien välillä on eroja kuuluvuudessa.
  • Kannattaa pitää puhelin lämpimänä sekä ruokaa ja juomaa mukana. Tietyt puhelinmallit eivät toimi pakkasessa, joten reittisuunnitelma aikatauluineen on hyvä ilmoittaa jollekin. Jotta matkapuhelimesta ei loppuisi virta, ota mukaan esimerkiksi varavirtalähde, vara-akku tai vanha puhelin, jossa on toimiva akku.

Varusteet ja turvallisuus

  • Juomapullo ja eväät kannattaa ottaa mukaan, sillä alueella ei ole kahvila- eikä kauppapalveluja.
  • Retkeilyreitin kosteikko-osuudet on pitkostettu, mutta saappaat tai muut vedenpitävät jalkineet kannattaa varata mukaan ainakin sateisena aikana. Märät pitkokset voivat olla liukkaita.
  • Sääsket, mäkäräiset, paarmat ja polttiaiset ovat kesäaikaan retkeilijän seurana. Niitä vastaan kannattaa varustautua.
  • Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt, loukkaannut tai havaitset maastopalon, soita numeroon 112 ja tee hätätilanneilmoitus. Taustatietoa toiminnasta hätätilanteessa.
  • Mukaan kannattaa ottaa myös ensiapupakkaus.
  • Retkeilyn ABC:

Hätänumero 112

Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt, loukkaannut tai havaitset maastopalon, soita numeroon 112. Tarkemmat ohjeet.

Retkikohteissa lemmikkieläimet pidettävä kytkettynä. Kuva: Seppo Leinonen

Luonnonsuojelualueilla lemmikit on pidettävä kytkettyinä.