Kultalan Kruunun Stationi

Vuonna 1870, pian kultaesiintymän löytymisen jälkeen, valtio rakennutti Ivalojoen Saariporttikosken rannalle tukikohdan kullankaivun valvontaa ja hallinnointia varten. Kruunun tukikohdassa kullankaivajien etsintäluvat tarkastettiin, löydetty kulta punnittiin ja siitä perittiin vero valtiolle.

Kultalan Kruunun Stationin päärakennus kohosi paikoilleen nopeasti. Rakennustyöt aloitettiin maaliskuussa 1870, ja sisälle päästiin muuttamaan jo kesäkuun alussa. Kultalan kentän toiselle laidalle rakennettiin valtion virkamiesten majoitustilaksi väentupa. Rakennuksesta tehtiin kaksihuoneinen, ja sitä lämmitettiin takkauuneilla.

Päärakennuksen länsipuolella on edelleen kiviseinäinen, osittain maahan kaivettu rakennus, jota on käytetty ilmeisesti sekä jääkellarina että leipomona. Pihan reunalla on myös aitta.

Päärakennuksesta noin 100 m päässä Ivalojoen törmällä sijaitsi vaatimaton kaksihuoneinen kapakka. Kultakuumeen laannuttua kapakka jäi tyhjilleen ja raunioitui. Sen viimeiset hirret on todennäköisesti poltettu retkeilijöiden ja kullankaivajien nuotioissa.

Kultalan pihalta laskeutuu polku jokirannassa sijaitsevalle saunalle. Savusauna on säilynyt verrattain hyvin vaikka se on monesti ollut vaarassa palaa. Sauna on nykyisin museorakennus, eikä se ole käytössä.

Toiminnan vuodet

Kruunun Stationi oli toiminnassa vuodet 1870 - 1900. Parhaimmillaan siellä oli virkatehtävissä 38 miestä, heistä korkeimpana Lapin vuorimestari. Viisi poliisia apulaisineen vastasi järjestyksestä. Vuoden 1875 jälkeen virkakunta väheni, kun kultaa ei enää ollut pakko myydä valtiolle.

Ivalojoen huuhtomoissa työskenteli kesällä 1870 yhteensä 335 henkilöä. Viidessä vuodessa jokivarteen kohosi nelisenkymmentä hirsi- ja turvemökkiä. Virkamiehet, valtausten omistajat, kullanetsijät ja irtoväki mukaan luettuna Ivalojoen kulta-alueilla asui kesäaikaan 500 - 600 ihmistä, ja Kultala oli kaupunkien jälkeen Pohjois-Suomen suurimpia taajamia.

Revontulitutkimuksia

Ivalojoen Kultala ehti toimia myös revontulitutkimuksen tukikohtana. Vuonna 1882 Suomen Tiedeakatemian aloittamaan napaseudun tutkimusohjelmaan liittyviä revontulitutkimuksia tehtiin Kultalassa kahtena talvena. Pietarlauttasen huipulle rakennettiin eristetty kuparilankakäämi, josta ainakin yhtenä yönä havaittiin valonsäteen nousevan taivaalle. Tutkimuksia jatkettiin vielä seuraavana talvena, mutta uusia havaintoja ei saatu.

Rakennusten entisöinti

Kultalan rakennukset olivat jo 1920-luvulle tultaessa huonossa kunnossa. Kulttuurikohteen rappeutumisesta huolestunut Suomen Kuvalehti kustansi päärakennukseen uuden pärekaton vuonna 1931. Muuten rakennukset olivat hoidotta.

Lapin Kultala Säätiön aloitteesta Kultalan rakennukset korjattiin Museoviraston valvonnassa vuosina 1972 ja 1982. Väentupa, leipomo ja varastoaitta jouduttiin huonokuntoisina entistämään vanhojen valokuvien ja piirrosten avulla. Rakennukset peruskorjattiin uudelleen vuonna 2000. Rakennuskokonaisuus on suojeltu Metsähallituksen aloitteesta ympäristöministeriön päätöksellä 1994.

Metsähallitus rakensi vuonna 1970 väentuvan alapuolelle kaksihuoneisen kämpän retkeilijöiden käyttöön. Kämppä paloi vuonna 1995. Uusi tupa valmistui vuonna 1996 päärakennuksen itäpuolelle. Sen kahdesta huoneesta toinen toimii autio- ja toinen varaustupana.

Muut Kultalat

Ivalojoen varren muita merkittäviä kullankaivupaikkoja ovat olleet mm. Moberginoja, Pahaoja ja Ritakoski.

Lähteet

  • Mäkipuro, Viljo 1975: Kulta - Lappia ja kullankaivajia. Porvoo. WSOY. 303 s.
  • Stigzelius, Herman 1987: Kultakuume. Lapin kullan historiaa 2. Helsinki. Suomen Matkailuliitto. 256 s.