Vaskojoen sijainti SuomessaLemmenjoen kansallispuisto
Kettujoen ja Vaskojoen soidensuojeluohjelma
Inari (www.inari.fi)
metsätalousmaata, yksityismaita

Vaskojoen latvat ovat syvällä Lemmenjoen kansallispuistossa alueella, josta myös Repojoki ja Kietsimäjoki saavat alkunsa. Joen latvoilta retken alkupaikkaan on noin 70 kilometriä. Joki on vuolas, melko leveä ja syvä virta saavuttaessaan lähtöpaikan Laksiniemessä.

Vaskojoki oli 1960-luvulle saakka puhdas erämaajoki. Kun jonkinlainen tie puskettiin pillarilla Tirrosta Angeliin 1960-luvun alussa, joen alajuoksu tuli helpommin saavutettavaksi. Tien ja sen siltojen peruskorjaus 1980-luvun alussa paransi huomattavasti tien ajettavuutta, ja entisestään tilanne koheni vuonna 2011, kun osa tiestä päällystettiin.

Ennen tienrakennusta Vaskojoki toimi kulkuväylänä jokivarren muutamien talojen ja Paadarin välillä. Kapea ja pitkä jokivene kuljetti ihmisiä. He liikkuivat joko soutamalla tai sauvomalla, myöhemmin myös moottorilla. Erityisen vilkasta Vaskojoen vesiliikenne ei kuitenkaan liene koskaan ollut.

Vaikkakin tässä esitetty melontareitti kulkee tien läheisyydessä, vaikutelma on silti erämainen. Tie ei näy joelle. Tiellä on vähän liikennettä, ja liikenteen äänet eivät yleensä kuulu.

Tämän sivun osoite on www.luontoon.fi/vaskojoki

Aluetta hoitaa Metsähallitus, Lapin luontopalvelut, osoite: Inarintie 46, FI-99870 Inari.