Julma-Ölkyn balladi 

Kuusamossa asui nelisensataa vuotta sitten tietäjä, joka käytti kirkkonaan Julma-Ölkyn seinämässä oleva Pirunkirkon luolaa. Tietäjän luona käytiin usein ongelmatilanteissa. Eräs apua tarvinnut oli nuorukainen, joka rakastui Vienan puolella asuvan suurkauppias Hovatan kauniiseen tyttäreen. Poika oli kuitenkin köyhä ja maineeton, joten tytön saannista ei ollut toiveita. Lemmentuskissaan nuorukainen meni Julma-Ölkyn tietäjän pakeille pyytäen apua. Tietäjä lupasi auttaa, mutta palkkiokseen hän tahtoi Hovatan tyttären sielun, kun häät olisi pidetty. Nuorukainen suostui siihen. 

Tietäjä teki taikansa. Siitä alkaen nuori mies onnistui kaikessa, mihin ryhtyi. Kolmen vuoden päästä hän oli pohatta, jonka sopi käydä rikkaan Hovatan tytärtä kosimassa. Hän teki sen, ja vastaus oli myönteinen. Kun nuorukainen kihlausaikana tutustui morsiameen, hän totesi neidon sielun kauniiksi kuin kesäpäivä. Kateellisinkaan ei voinut sanoa tytöstä tai hänen käytöksestään mitään pahaa.  

Häät pidettiin keskitalvella. Koko lähiseutu kokoontui Hovatan hoviin. Pian vihkimisen jälkeen tultiin sulhaselle sanomaan, että portilla oli mies, jolla oli hänelle tärkeää asiaa. Kun sulhanen meni portille, oli siellä tietäjä, joka ilmoitti tulleensa noutamaan palkkiotaan. Nuorukainen sanoi peruvansa sopimuksen, sulki portin ja palasi häätupaan. Silloin valtava lumipyörre lennätti ovet auki, valot sammuivat ja morsiamen kuultiin kirkaisevan. Kun valot saatiin palamaan, oli häätupa lumen vallassa ja morsian tiessään. 

Sulhanen juoksi ulos, tempaisi keihään mukaansa ja hiihti yöhön. Aikanaan sulhanen tuli Julma-Ölkyn luolalle. Siellä olivat tietäjä ja morsian, joka sielunsa menettäneenä oli mielipuoli. Sulhanen syöksi keihäänsä tietäjään, ja tämä kuoli. Tietäjä ennätti luoda viimeisen loitsunsa. Se muutti sulhasen kotkaksi, joka lensi ulos.  

Vielä tänäkin päivänä sieluton neito kiertelee erämaita Julma-Ölkyn ympäristössä. Kotka vartioi häntä korkealla lentäen ja katseellaan seuraten. Vain kerran vuodessa, hääpäivänään, nuorukainen saa ihmishahmonsa, ja he voivat yhden yön Pirunkirkolla itkeä surullista kohtaloaan.   

Ölökyn äijä  

Kivijumala katsoo kohti pohjoista Julman-Ölkyn kalliomaalauksen yläpuolella. 

Esihistorialliset ihmiset näkivät kalliossa jumalansa kasvot ja sitä palvoakseen maalasivat alapuoliseen kallioon maalauksiaan 3000-4000 vuotta sitten. Niistä erottuu heikosti enää vain pari, vaikka suojainen kallioseinämä järven rannassa olikin heidän taiteelleen otollinen paikka.  

Kallio oli heille muutenkin merkittävä, sillä sen järveen viettävälle laelle voitiin ajaa hirviä, jotka sitten suistettiin jyrkänteeltä alas.  

Mahdollisesti kivikauden ihmisiä inspiroi kalliossa myös korpin - shamanistisen kulttuurin arvostetun henkilinnun - pesäpaikka vain muutamia metrejä maalauksien yläpuolella. Kalliohyllyllä näkyy nytkin korpin pesän jäänteitä, vaikka ei se nähtävästi ole pesinyt siinä ihan viime vuosina.  

Ihmiskasvoinen profiilikallio, hirvien jahtipaikka, sopiva seinämä punamultamaaluksille ja vieläpä henkilinnun pesäpaikka - kaikki siinä samassa kalliossa. Aikamoinen sattumus. Julma-Ölkyn kallion pyhittäminen oli varmaan itsestäänselvyys seudulla asuneille heimoille.  

Kivijumala näkyy hyvin vastarannalle, joskin muutamat lehtipuut alkavat peittää jo näkyvyyttä.