Hetta - Pallas-reitti on kohtuullisen hyvin merkitty ja sen varrella on useita taukopaikkoja. Niin ollen reitti soveltuu myös vähän retkeilyä harrastaneille. Retkeilyn perustiedot ja -taidot on kuitenkin hyvä hallita. Lisäksi on muistettava, että sää tunturialueella voi muuttua nopeasti, ja onnettomuuden sattuessa apu on kaukana. Reitti ei sovellu liikuntaesteisille.

Retkeä on hyvä suunnitella etukäteen hankkimalla ulkoilukartta, jossa reitti näkyy. Hyvästä reittimerkinnästä huolimatta pitää kartta ottaa vaellukselle aina mukaan!

Maasto

Reitti kulkee vaihtelevassa maastossa: Osin maasto on helppokulkuista, mutta reitillä on myös jyrkkiä nousuja ja laskuja, kuten Pyhäkerolla ja Lumikerolla. Polku on paikoin kivinen, mutta kiviset osuudet ovat kuitenkin melko helppokulkuiseksi muovautuneita.

Kulkua helpottavia pitkospuita on rakennettu märimpiin maaston kohtiin, eikä matkan varrella ole kahluita, sillä jokien ylitse on rakennettu sillat. Reitin pohjoispäässä olevan Ounasjärven ylityspalveluja tarjoavat paikalliset yrittäjät.

Vaelluksen kesto

Rinkan kanssa kulkija vaeltaa kunnosta ja kokemuksesta riippuen keskimäärin noin 3 km tunnissa. Sääolosuhteet vaikuttavat kuitenkin reitin vaativuuteen ja kulkunopeuteen. Mm. sumuisella säällä näkyvyys viitalta toiselle voi olla huono. Myös tuntureilla puhaltava tuuli voi tehdä vaelluksesta raskaan. Koko reitin vaeltamiseen kannattaa varata 3 - 4 päivää.

Talvikäyttö

Kesäreittiä voi myös hiihtää, mutta kokemattoman hiihtäjän on syytä pysytellä alavampia maita kulkevilla huolletuilla talvireiteillä.