Putouksen kohinaa ja metsän huminaa

Hepokönkään putouskorkeus on 24 metriä. Se on maamme korkeimpia luonnontilaisia vesiputouksia. Putouksessa virtaavat Heinijoen vedet, jotka päätyvät Kiiminkijokeen. Putouksen alapuolelta voi meloa vaikka Perämerelle, minne on matkaa noin 200 km.
Hepokönkään rotkon molemmin puolin olevat korkeat kallioseinämät mataloituvat ja loivenevat vähitellen alajuoksulle päin. Rotkon seinämillä on paahteisia ja varjoisan kosteita kasvupaikkoja, mikä näkyy kasvilajiston, varsinkin saniaisten, sammalien ja jäkälien lajirunsautena. Jokilaakson rinteillä ja reunamilla on lehtoja, lähdepuroja, lähteisiä korpia, lettoja ja edustavia tulvametsiä. Puolet alueesta on kuusivaltaista vanhaa metsää, johon lehtomaiset juotit runsaine lehtipuineen tuovat vaihtelua. Toinen puoli alueesta on nuorta, käsiteltyä metsää. Alueesta noin kymmenesosa on suota. Alueesta 150 hehtaaria kuuluu Natura 2000 -verkostoon.

Vaatimatonta eksotiikkaa

Hepokönkään alueella voi tavata mehiläishaukan (Pernis apivorus), metson (Tetrao urogallus), palokärjen (Dryöcopus martius), pohjantikan (Picoides tridactylus) ja pyyn (Tetrastes bonasia), jotka edustavat vanhojen metsien lajistoa. Putouksen kupeessa on vuosikausia pesinyt koskikara (Cinlus cinlus), jonka saalistusta hyisessä vedessä on hauska katsella kevättalvesta.
Maaperä on paikoin hyvin ravinteikasta, mikä näkyy metsien ja soiden kasvilajistossa. Harvinaisempia ja vaateliaita kasvelajeja ovat lettosoiden punakämmekkä (Dactylorchiza incarnata) ja kalkkimaariankämmekkä (Dactylorchiza fuchsii). Kallioiden saniaiset viihtyvät hyvin Heinijoen laakson kosteassa pienilmastossa, harvinaisin niistä on viherraunioinen (Asplenium viride). Lahot lehtipuut lisäävät lajiston monimuotoisuutta luomalla kasvupaikkoja mm harvinaisille kääville.

Viherraunioinen. Kuva: Raija Kärenlampi / Metsähallitus

Karelidien juuret ja meren hiekkaa

Hepokönkään alueella kulkee geologinen luontopolku. Se vie Heinijoen rotkoon, kallioille ja erilaisille soille. Polun varrella, jokirotkossa kohtaavat maapallon vanhin arkaainen graniittikallio ja meren pohjan hiekasta kivettynyt liuskekivi. Kohtaamispaikka on miljardeja vuosia sitten ollut mannerlaatan reunaa, jossa merenalainen laatta on painunut graniittisen mannerlaatan alle. Siinä prosessissa syntyi Karelidien vuorijono, joka oli Alppien veroinen vuoristo. Samassa tapahtui myös tulivuoritoimintaa, josta muistona polulta voi nähdä myös tulivuoren tuhkapusseja. Vuosimiljoonat ja jääkaudet kuluttivat Karelidit pois. Eroosio näkyy vieläkin alueella: Heinijoki mutkittelee rotkosta päästyään keräten hiekkasärkkiä pohjaansa ja rannoilleen.